Kärpät teki kovan kaappauksen - hirmuisia tehoja pommittanut junnutykki Pohjois-Amerikasta Ouluun!
Aleksi Heponiemi teki sopimuksen Kärppien kanssa.
Aleksi Heponiemi teki sopimuksen Kärppien kanssa.
Väestöliiton asiantuntija neuvoo, miten vanhempi voi tukea lastaan ensimmäisissä ihastumisissa ja seurustelusuhteissa.
Poliisi ei epäile putoamistapauksessa rikosta, mutta jatkaa kuolemansyyn selvittämistä.
Taloustieteilijä Carlo Cottarelli on tiukan talouskurin mies.
Michele Murphy-Kaulanen vaihtoi hiustyyliä kyllästyttyään aikaa vievään hiustenhoitoon. Kuvassa hän on aviomies Sampo Kaulasen kanssa Kultainen Venla -gaalassa tammikuussa.
Poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta.
Cristiano Ronaldo vihjasi lähtevänsä Real Madridista.
Metsästäjäliitto peräänkuuluttaa turhista kiristyksistä luopumista.
Kotimaa
Ympäristö
Euroopan komissio ehdotti maanantaina uusia koko EU:ta koskevia sääntöjä roskaantumisen vähentämiseksi. Komissio laittaisi täyskieltoon sellaiset kertakäyttöiset muovituotteet, joiden tilalle on saatavilla kohtuuhintaisia vaihtoehtoja.
Liemessä-ruokablogia pitävä Jenni Häyrinen ja Viimeistä murua myöten -blogia pitävä Saara Atula näyttävät videolla kuinka valmistaa herkullinen brunssipizza. Brunssipizza (pellillinen)
Alberto on vuoden 2018 ensimmäinen nimen saanut myrsky Atlantilla.
Lämpösummaa kertyy päiviltä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on +5 asteen yläpuolella.
Muovijäte merissä on lisääntynyt.
Froome on nyt voittanut peräkkäin kolme suurinta ympäriajoa.
Rasisti- ja protestipuolueiden yritys hallitukseksi kaatui, kun presidentti Mattarella kieltäytyi nimittämästä eurokriittistä valtiovarainministeriä. Carlo Cottarelli yrittää nyt muodostaa hallitusta, jonka taival jäänee lyhyeksi.
Rasisti- ja protestipuolueiden yhteisyritys hallitukseksi kaatui, kun presidentti Mattarella kieltäytyi nimittämästä eurokriittistä valtiovarainministeriä. Uusi hallitustunnustelija tunnetaan tiukan talouskurin kannattajana.
Ruotsin prinsessa Madeleine hemmotteli vanhinta lastaan Childhood-järjestön huvipuistopäivällä. Ruotsin prinsessa Madeleine ja prinsessa Leonore, 4, olivat kuin ketkä tahansa äiti ja tytär sunnuntaina Gröna Lundin huvipuistossa Tukholmassa. Monille suomalaisturisteille tutussa huvipuistossa järjestettiin kuningatar Silvian Childhood-järjestön päivä, ja organisaatiossa työskennellyt Madeleine osallistui luonnollisesti hyväntekeväisyyspäivään vanhimman lapsensa kanssa. Hän on nykyään Childhoodin suojelija. Читать дальше...
Ulkomaat
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ilmoittanut, että sankariksi kehuttu malilaissiirtolainen saa Ranskan kansalaisuuden kiitokseksi teostaan.
EU-komissio antaa esityksen, joka kieltäisi kertakäyttömuovien käytön liki kokonaan, jos tarjolla on ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Taustalla on muovijätteen yhä kasvava määrä maailman merissä. EU-komissio aikoo asettaa uusia, koko unionin laajuisia laatuvaatimuksia muovien käytöstä. Komissio on huolissaan erityisesti kertakäyttötuotteista, joista suuri osa joutuu jätteenä Euroopan meriin. Komission mukaan kymmenkunta yleisintä muovista kertakäyttöesinettä muodostaa 70 prosenttia kaikesta mereen päätyneestä roskasta. Читать дальше...
Väestön vanheneminen, rakenteellisten uudistusten puute ja työn tuottavuuden heikko kasvu ovat keskeisiä tekijöitä, miksi euroalueen talouden kasvumahdollisuudet eivät pidemmällä aikavälillä ole kovin hyvät, arvio Aktia.
Osa Bordeaux’n viininviljelijöistä menetti viikonlopun raekuuroissa koko satonsa. Alue kärsi sääilmiöistä jo viime vuonna.
Muovijäte merissä on lisääntynyt.
Autoilija joutui keskelle tulvavirtausta ja jäi jumiin autonsa sisälle. Yhdysvallat, Maryland. Nainen jäi jumiin autoonsa keskelle voimakasta tulvaa. Naisen pelastajat muodostivat ihmisketjun, jonka avulla hänet saatiin turvallisesti pois tulvasta, eikä tulvaveden voimakas virtaus napannut ketään mukaansa. Video: CNN
Valkoposkihanhien pesintäaika on touko-kesäkuussa. Pesiä partioivat uroshanhet ovat tähän aikaan erityisen aggressiivisia.
Makwan Amirkhani nappasi uransa neljännen UFC-voittonsa sunnuntaina. Turkulainen kukisti vastustajansa Jason Knightin Liverpoolissa tuomariäänin 2-1. Kahdesti mattoon lyöty Amirkhani terästäytyi erityisesti ottelun viimeisessä erässä, joka kirjattiin selvästi 29-vuotiaan "Makun" nimiin. Sosiaalisessa mediassa erittäin aktiivisen Makwan Amirkhanin virallisella Instagram-sivustolla juhlittiin voittoa sunnuntai-iltana. Tilillä jaettiin alun perin UFC:n julkaisema kuva Amirkhanin ja Knightin ottelusta... Читать дальше...