Erilainen morsiushuntu - edullinen vinkki lumoaa alttarilla
Chanelin morsiuslook on vähintäänkin futuristinen.
Chanelin morsiuslook on vähintäänkin futuristinen.
Edellinen uhkausten aalto koettiin puolitoista vuotta sitten.
Kananmunakampanjan keksinyt Chris Godfrey kertoo munakuvien sopeutuneen mielenterveyskampanjaan erinomaisesti. - Kananmunalla ei ole sukupuolta tai uskontoa. Muna on muna, se on universaalia, Godfrey kertoo.
Kai Merilä oli Matti Nykäsen luottotoimittaja, mellakkapoliisi, isäpuoli, psykiatri ja paras ystävä, 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa. Merilä ja Nykänen kertoivat suhteestaan Nyt-liitteen jutussa vuonna 2007.
Italian Christof Innerhofer joutui matkustamaan koko tiistain vastaisen yön.
Paikalle on hälytetty 20 pelastuslaitoksen yksikköä. Kuvituskuva.
Toni ja Heidi Niemisen uusperhe on kasvamassa. Kummallakin on kaksi tytärtä aiemmista suhteista, lisäksi heillä on yhdessä marraskuussa 2017 syntynyt poika. Kuva vuodelta 2016.
Joram van Klaveren on nyt muslimi.
Fazer on vähentänyt palmuöljyn käyttöä. Indonesia tuottaa yli puolet maailman palmuöljystä.
Paikalle on lähetetty 20 pelastuslaitoksen yksikköä.
Margot Robbie, 28, tunnetaan esimerkiksi elokuvista I, Tonya ja Kaksi kuningatarta.
Heikki Kännön teosten tärkein teema on toisen maailmansodan aikaisten tapahtumien vaikutus nykypäivään.
Hyökkääjä tarttui linja-auton rattiin kesken ajon Loimaalla.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi vielä viime viikolla, ettei hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin poista ongelmaa vanhustenhoidossa.
Uskaliaat varkaat tunkeutuivat pankkiin viemäristä kaivamansa tunnelin kautta. BNB Paribas -pankin konttori sijaitsee Antwerpenin timanttikauppojen alueella.
Työntekijöiden mukaan työtahti on niin kova, etteivät 1–3-vuotiaiden ryhmät edes ehdi ulkoilla iltapäivisin. Kuvituskuva.
Lukas Hradecky hinaa Bayer Leverkusenia kohti kärkeä.
Ystävyys kesti nyrkkitappelutkin. Merilä kertoo käyneensä tapaamassa Nykästä joka viikonloppu vankeustuomion aikaan.
Nestekartonkipakkausten muovikalvo korvataan jatkossa UPM:n valmistamalla mäntyöljypohjaisella biomuovilla.
Vaatteita voi korjata ja tuunata itse muun muassa työväenopiston kursseilla ja kirjastossa.
Päivän peli on Winnipeg Jets-San Jose Sharks. Kovavireinen kaksikko on saanut pelinsä kulkemaan niin hyvin, että ne taistelevat molemmat jopa läntisen konferenssin runkosarjan voitosta. Päivän kiinnostavin peli löytyy NHL:stä. Sekä Winnipeg Jets että San Jose Sharks ovat voittaneet kummatkin seitsemän kymmenestä viime pelistään. Tämä on nostanut molemmat joukkueet aivan konferenssinsa kärkisijoille - Winnipegin toiseksi ja San Josen kolmanneksi. Kevään korvalla näiden keskinäisten kohtaamisten painoarvo nousee.
Samaan aikaan Salmisen kanssa aloittaa myös markkinointipäällikkö Pia Rosvall.
Paavin ensi vierailulla Arabian niemimaalla etsittiin uskontojen vuoropuhelua.
Helsingin kaupungin kahdeksan lumenvastaanottopaikkaa ovat ruuhkautuneet, koska niihin tuodaan 4 000–5 000 kuorma-autollista lunta päivässä.