Iivo Niskanen otti viime minuuttien suksivalinnassa riskin ja taisteli Rukalla kolmanneksi – ”Pitää tehdä rohkeita ratkaisuja”
Matti Heikkisen lisäksi ei muita mahtunut maailmancupin pisteille.
Matti Heikkisen lisäksi ei muita mahtunut maailmancupin pisteille.
Robin Räikkönen täyttää tammikuussa kolme. Formulakuljettaja Kimi Räikkösen ja hänen vaimonsa Minttu Räikkösen esikoinen, Robin-poika, kasvaa hurjaa vauhtia pituutta. Kaksivuotias pikkumies on bongattu Abu Dhabin varikolta asianmukaisesti isänsä tallin lippikseen sonnustautuneena. Käsi kädessä äitinsä kanssa tepastellut Robin ulottuu Minttua jo vyötärölle - tosin tällä kertaa äidillä ei ollut jalassaan korkokenkiä.
Hormonitasapainon muutokset näkyvät eri puolella kehoa. Käyttäytyykö jokin tietty kehon osasi kummallisesti? Ota selvää, mikä mahtaa aiheuttaa sen! Nainen, oletko koskaan ihmetellyt, miksi kehosi tuntuu ajoittain erikoiselta? Muutokset hormonitasapainossa vaikuttavat monin tavoin. Näin oireet iskevät eri puolelle kehoa. Mitä pääkopalle kuuluu? Aivosumu: Niin sanottu aivosumu lienee tuttu monille vaihdevuodet kokeneille. Estrogeenitasojen laskun uskotaan vaikuttavan muistiin ja hankaloittavan keskittymistä.
Poliisin mukaan kyseessä on tapon yritys. Miesporukan välienselvittely johti hengenvaaralliseen puukotukseen Vaasassa perjantaina illalla noin kello kymmenen aikaan. Poliisin mukaan "useamman miehen seurue" alkoi välienselvittelyn keskustan lähistöllä sijaitsevan kerrostalon pihalla.
Raha
Joulukauppa
Erilaiset kyselyt ja tilastot suomalaisten joulubudjeteista hämmentävät myös ekonomisteja.
Harri Nummela jatkaa Jääkiekkoliiton puheenjohtajana seuraavat kolme vuotta. Jääkiekkoliiton liittovaltuusto päätti asiasta tänään Helsingissä pitämässään syyskokouksessa. Nummela on toiminut Jääkiekkoliiton puheenjohtajana tammikuusta 2016 lähtien. Hän seurasi tehtävässä Kalervo Kummolaa, joka aloitti tehtävässä jo vuonna 1997.
Kimi Räikkönen hävisi uransa ensimmäisen kerran tallikaverilleen Abu Dhabin aika-ajossa. Tappio Sebastian Vettelille olisi ollut vielä siedettävä, mutta lopussa myös alitehoisella autolla ajanut Daniel Ricciardo kiilasi suomalaisen eteen. Räikkönen lähtee kauden päätösosakilpailuun viidennestä ruudusta.
Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.
Mercedes lukitsi oman F1-historiansa 50. GP-eturivin, kun Valtteri Bottas piti Lewis Hamiltonin takanaan Abu Dhabin aika-ajossa. Abu Dhabin GP:n ennakkovideo Suomalainen on napannut nyt neljä ykkösruutua koko uransa aikana, mutta toistaiseksi hän ei ole vielä pystynyt muuttamaan niitä kisavoitoiksi.
Kolmanneksi sivakoinut suomalainen vaihtoi välineitään viimeisellä hetkellä. Suomen huoltotiimi epäonnistui pitovoitelussa naisten kisassa lauantaina Rukalla, joten miesten 15 kilometrin maailmancupin kilpailuun muun muassa Matti Heikkinen lähti pitovoiteluvapailla pitopohjasuksilla. Iivo Niskaselle oli laitettu valmiiksi sekä voidellut kapulat että pitopohjasukset. Hän oli ensin menossa matkaan pitopohjilla, mutta vaihtoi voideltuihin välineisiin lähes starttiviivalla.
Näyttelijä Mikko Nousiaiselle Jari Sarasvuon elämään pohjautuva Valmentaja on tarina addiktista. Näyttelijä Mikko Nousiainen, 42, naurahtaa, kun häneltä kysyy, millaista on astua Jari Sarasvuon nahkoihin. - Onhan tämä hassua, varsinkin, kun on kyseessä elävä henkilö.
Bottas päihitti taas tallikaverinsa Lewis Hamiltonin.
Vantaalla viikonvaihteessa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uusina jäseninä Markku Aaltovirran sekä Markku Moleniuksen.
Manninen ei ollut nopein suomalainen ladulla.
Suomen Kulttuurirahasto perustettiin, jotta nuoren valtion taide ja tiede saisivat yksityistä, suomenkielistä tukea.
Ristomatti Hakola sanoi perjantaina, että Iivo Niskasen kukkoilu treeneissä hajotti selän. Lauantaina Niskanen kuittasi takaisin. Ristomatti Hakola syytti Iivo Niskasta perjantaina selkäkivuistaan. - Torstaina tuli MM-kultamitalisti (Iivo Niskanen) kukkoilemaan meidän reeneihin. Heti, kun se tuli, niin mulla leipoi selkä, Hakola sanoi pilke silmäkulmassa.
Iltalehti esittää tällä kaudella kivikovan Saksan Bundesligan otteluita suorana lähetyksenä. Lauantain ensimmäinen suora lähetys on herkullinen suomalaiskohtaaminen. Ottelu alkaa klo 16:30. Video ei toimi Windows Phone -laitteilla Eintracht Frankfurt ja Bayer Leverkusen ovat mukana Bundesligan erittäin tasaisessa keskikastin kamppailussa. Kotijoukkue Frankfurtin syyskausi on sujunut yläkanttiin. Niko Kovacin miehistö majailee aivan eurosijojen tuntumassa seitsemäntenä.
Eläinoikeusjärjestö kuvasi videon maatiloilla Po-joen laaksossa Italiassa.
Eläinoikeusjärjestö kuvasi videon maatiloilla Po-joen laaksossa Italiassa.
Bottas päihitti taas tallikaverinsa Lewis Hamiltonin.
Lauantai-illan lentopallo-ottelussa kohtaavat LP- Vampula Huittisista ja Liigaploki Pihtiputaalta.
Iltapäivällä ei ollut vielä tarkkaa tietoa, mihin satelliitti oli lentonsa jälkeen päätynyt. Sitä etsittiin.
Kauden viimeisen F1-osakilpailun lähtöpaikat ratkottiin Suomen aikaa lauantai-iltapäivänä Abu Dhabissa.
Pääministeri Juha Sipilä vaatii kuntapäättäjiltä huolellisuutta, kun nämä pohtivat yksityisten terveysyritysten avokätisiä tarjouksia. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti lauantaina Joensuussa keskustan puoluevaltuuston kokouksessa tiukasti kantaa sote-uudistuksen - ja siten myös maakuntauudistuksen - läpiviemisen puolesta. - Kaikissa suurissa uudistuksissa tulee lopulta vaihe, jolloin jäljellä on enää kaksi vaihtoehtoa. Joko tämä hanke viedään maaliin tai nostetaan kädet pystyyn ja todetaan, että ei tästä tulekaan mitään. Читать дальше...