Veneellinen pohjoiskorealaisiksi arveltuja ruumiita huuhtoutui rantaan Japanissa – ruokapula ajaa kalastajia yhä kauemmas merelle
Myrskykausi ja paine kalastaa yhä enemmän saattavat lisätä pohjoiskorealaisten merihätään joutumisia.
Myrskykausi ja paine kalastaa yhä enemmän saattavat lisätä pohjoiskorealaisten merihätään joutumisia.
Tampereella vuonna 1999 kadonnutta Raisa Räisästä etsitään edelleen vihjeiden perusteella. Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo Iltalehdelle, että poliisi on tutkinut maastoa Pirkanmaalla sijaitsevalla Pälkäneellä, eikä sieltä ole löytynyt mitään Raisa Räisäseen viittaavaa. - Etsinnät on tehty, eikä ole löydetty minkäänlaista jäännöstä ihmisestä niiltä alueita, mitä on tutkittu ruumiskoirien avulla, Tuominen sanoo.
Schleckerin liikkeitä oli parhaimmillaan joka nurkalla. Saksassa on luettu tuomiot suuren kosmetiikkaa, terveystuotteita ja kotitaloustuotteita myyneen ketjun konkurssioikeudenkäynnissä, Reuters kertoo. Ketjun perustaja Anton Schlecker, 73, sai kaksi vuotta ehdollista ja 54 000 euron sakot tahallisesta konkurssista. Hänen lapsensa sen sijaan joutuvat vankilaan muun muassa kavalluksesta, maksukyvyttömyysmenettelyn viivyttämisestä ja avustamisesta konkurssiin. Lars Schlecker, 46, sai kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta vankeutta... Читать дальше...
Lauri Markkasen otteet on pistetty merkille NBA:n hallitsevan mestarijoukkueen Golden State Warriorsin pukukopissa. Kooste Lauri Markkasen alkukaudesta NBA:ssa Warriorsin päävalmentajana toimii neljättä kautta Steve Kerr, joka voitti 1990-luvulla kolme mestaruutta pelatessaan Chicago Bullsissa.
18-vuotias tangokuningatar on keikkaillut ympäri Suomea yli 20 000 kilometrin edestä. 18-vuotias Aino Niemi kruunattiin tangokuningattareksi jo ensimmäisellä yrityksellä heinäkuussa Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Kruunun myötä keikkakalenteri täyttyi yhdessä yössä. Kruunajaisten jälkeen ajokilometrejä on kertynyt yli 20 000 kilometriä. Niemi on ehtinyt myös levytysstudioon ja debyyttialbumi ilmestyi elokuussa. - On ollut paljon oppimista, mutta olen päässyt hyvin sisälle viihde- ja tanssimusiikin maailmaan. Читать дальше...
Et tarvitse testiin muuta kuin kellon, lusikan, metallitarjottimen ja sängyn. Torkahteletko työpöytäsi ääressä ja työmatkalla bussissa, mutta yöllä et saa nukuttua? Et ole yksin, sillä moni muukin kärsii univajeesta. Yhdeksi syyksi on sanottu lisääntynyttä teknologian käyttöä ja töiden viemistä kotiin. Läppäreiden ja matkapuhelinten sininen valo iltamyöhään haittaa nukkumista.
Paneelin järjestää Maanpuolustuskurssiyhdistys.
Paneelin järjestää Maanpuolustuskurssiyhdistys.
Kaksi 23-vuotiasta saksalaismiestä on kahden vuoden ajan kierrellyt neuvostoarmeijan entisissä tukikohdissa Itä-Euroopassa. Nuoret urbaanin löytöretkeilyn harrastajat Marco Gasparic ja Till Aufschlager ikuistivat neuvostojoukkojen hylkäämien tukikohtien rappiota. Monelle niistä ei ole löytynyt uutta käyttöä, ja kasarmit ovat saaneet jäädä oman onnensa varaan. Miesten ottamissa kuvissa näkyy, kuinka tukikohdista löytyy yhä Lenin-patsaita, kaasunaamareita sekä neuvostoaikaisia sanomalehtiä. -lehden... Читать дальше...
Torjunta-aineen käyttölupa olisi päättynyt 15. joulukuuta.
Metsä suojaa Rajamäellä pohjavettä, jota sekoitetaan Koskenkorvaan sellaisenaan.
Ida Aalberg -palkinto Ida Aalberg -näyttelijäpalkinto jaettiin nyt 21. kerran. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Ida Aalberg (1857–1915) oli aikansa tunnetuin suomalainen näyttelijä, joka teki myös kansainvälistä uraa. Näyttelijän nimeä kantava säätiö täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Ida Aalberg -säätiö on myöntänyt näyttelijä Vesa Vierikolle vuoden 2017 Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. […]
Näyttelijäpalkinnon lisäksi Ida Aalberg -säätiö myönsi elämäntyöpalkinnon teatterin moniosaajalle Kaisa Korhoselle ja nuoren näyttelijän kannustusapurahan Samuli Niittymäelle.
Hallituksen esitys sääntöjen muuttamiseksi hävisi äänin 26–29.
Valmentaja Zinedine Zidane kertoo, että Balen tilanne näyttää hyvältä.
Presidenttiehdokkaat iskevät yhteen Maanpuolustuskurssiyhdistyksen paneelikeskustelussa maanantaina klo 18 alkaen. Presidenttiehdokkaat kohtaavat maanantaina kolmannessa isossa tentissä toisensa. Tällä kertaa keskustelun järjestää Maanpuolustuskurssiyhdistys. Aiemmissa kahdessa tentissä keskustelu on ollut maltillista. Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä ei ole vakavasti haastattelu, ellei sitten sellaiseksi lasketa RKP:n ehdokkaan Nils Torvaldsin avointa Nato-myönteisyyttä.
Pelastuslaitos sai vedettyä heikkoihin jäihin pudonneen koiran turvaan Liperissä. Pohjoiskarjalaiselle koiralle kävi hyinen jahtionnettomuus Liperissä Pohjois-Karjalassa maanantaina aamupäivällä. Eläin putosi jäihin Säynelampeen, kun oli lähtenyt ylittämään sitä. Pelastuslaitos aprikoi tiedotteessa, että kyse oli ollut jäniksen jahtaamisesta.
Ehdotus koskisi niitä ennen marraskuuta 2015 lapsia, joiden hakemusten käsittelyajat ovat venyneet ja jotka käsittelyn aikana ovat täyttäneet 18 vuotta.
Raha
Suomen talous
Suomi on yllättäen noussut euroalueen kasvuveturiksi, Kauppalehti kertoo.
MTK:n Max Schulmanin mukaan glyfosaatin käyttö on Suomessa ollut hyvin hallittua ja turvallista.
Brysselissä on tänään annettu kiisteltyä glyfosaattia sisältävälle rikkakasvien torjunta-aineelle jatkoaika. Glyfosaatti on Suomessa eniten myyty kasvinsuojelussa käytettävä tehoaine. Glyfosaattia sisältäviä torjunta-aineita tullaan myymään EU:n alueella vielä vuotaan 2022 saakka, näin jäsenmaat päättivät kokouksessaan tänään. Viiden vuoden jatkoaikaa kannatti 18 jäsenmaata, vastusti yhdeksän ja yksi jäsenmaa kieltäytyi äänestämästä. Suomi on ollut glyfosaatin jatkoluvan kannalla.
Meghan Markle on saanut kansainvälisen kasvatuksen, siitä ovat pitäneet huolen hänen afrikan-amerikkalainen äitinsä ja hollantilais-irlantilainen isänsä. Meghan Marklen äiti on varsinainen energiapakkaus. Vaikka Doria Ragland on jo 61-vuotias, hän on edelleen erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa.
Rachel McNamara on vapaaehtoisesti lapseton ja toivoo, ettei siitä tehtäisi suurta numeroa. vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan kirjoittanut Rachel McNamara kertoo olevansa nyt 42-vuotiaana melko varma, ettei koskaan tule saamaan lapsia. Hän kertoo, että hänestä on ollut aina vaikeaa kertoa ihmisille lapsettomuudestaan. - En ole koskaan ollut niitä naisia, jotka ovat voineet itsevarmasti sanoa, ettei äitiys tai lapset ole heitä varten. Sellainen olisi ollut minulle liian mustavalkoista. Se ei olisi jättänyt mitään vaihtoehtoa. Читать дальше...
Risotto on eittämättä parasta mitä persimonista voi tehdä. Persimoneista tulee nätti ja todella, todella, todella herkullinen risotto. Uusi hittiresepti on syntynyt! Persimonrisotto (4 hengelle)
Presidenttiehdokkaat iskevät yhteen Maanpuolustuskurssiyhdistyksen paneelikeskustelussa maanantaina klo 18 alkaen. Presidenttiehdokkaat kohtaavat maanantaina kolmannessa isossa tentissä toisensa. Tällä kertaa keskustelun järjestää Maanpuolustuskurssiyhdistys. Aiemmissa kahdessa tentissä keskustelu on ollut maltillista. Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä ei ole vakavasti haastattelu, ellei sitten sellaiseksi lasketa RKP:n ehdokkaan Nils Torvaldsin avointa Nato-myönteisyyttä.