Pohjois-Korean uusi ballistinen ohjus Hwasong-15 yltää kaikkia aiempia ohjuksia pidemmälle – mitä kaikkea siitä tiedetään?
Uusi ohjus kykenee lentämään pidemmälle kuin aiemmat.
Uusi ohjus kykenee lentämään pidemmälle kuin aiemmat.
Britannian pääministeri Theresa May sanoi, että ”presidentti teki väärin”.
Suomalainen tiputti 18 ensimmäistä laukausta, kunnes kaksi viimeistä hutia tiputtivat naisen palkintopallilta. IL:n asiantuntija Toni Roponen analysoi Mari Laukkasta ampumahiihtokauden alla Kahdeksantoista ensimmäistä taulua alas, sitten kaksi pummia. Näpeissä ollut palkintopallipaikka Östersundin maailmancupin 15 kilometrin kilpailussa vaihtui seitsemänteentoista sijaan.
HIFK otti kymmenennen peräkkäisen kotivoittonsa, kun se kaatoi jännitysnäytelmän päätteeksi Ilveksen 4-3. IFK siirtyi johtoon tasaisen avauserän loppuminuuttien ylivoimapelissään. Thomas Nykopp sorkki kiekon istuallaan olleen Ilves-vahti Riku Heleniuksen patjojen alle, josta Joonas Rask kaivoi sen esille, ja Juha-Pekka Haataja sai heittää vapaasti irtokiekon reppuun. Ilveksen Karri Kivi käytti tilanteessa valmentajan haaston. Videotarkistus kertoi kuitenkin kiekon olleen mylläkän keskellä pelattavissa, ja osuma pysyi tulostaululla.
Hanna Kärpänen on kärähtänyt ratista. Kohukaunotar Hanna Kärpänen sai rattijuopumustuomion Helsingin käräjäoikeudessa. Iltalehti sai Hanna Kärpäsen myöhemmin kiinni, ja hän kertoi valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.
Arvio: Hurme osaa nauttia ilmaisunvapaudesta.
Suomen sadannen itsenäisyyspäivän lähestymisen voi jo huomata pääkaupungissa. Helsingin Suomi 100 -juhlat näkyvät kaupunkikuvassa muun muassa valoina. Itsenäisyyspäivän viikolla moni rakennus ympäri Suomea saa näyttävän juhlavalaistuksen. Lisäksi maailmalla tunnustetaan Suomen historiaa: Rooman Colosseum, Niagaran putoukset Kanadassa ja Fortalezan linnoitus Mosambikissa loistavat pian Suomen lipun väreissä.
Lola Odusoga, vuoden 1996 Miss Suomi, vieraili IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa. Miss Universum -kisassakin toiseksi perintöprinsessaksi sijoittunut Odusoga puhui erikoistoimittaja Susanne Päivärinnan kanssa ulkonäköasioista ja myös ulkonäön tuunaamisesta. Odusoga otti itse silikonit vuonna 2000. - Olen saanut siitä parikymmentävuotisen paskamyrskyn, edelleenkin tulee ovista ja ikkunoista. Monelle se on jollain tavalla hirveän syvä loukkaus, että olen mennyt rikkomaan misseyden pyhää syvää olemusta ja tehnyt itselleni jotain. Читать дальше...
Tosi tv-tähti Kim Kardashian luo omat muotisääntönsä - innostuvatkohan kohta muutkin ihonvärisistä leggareista? Leggingssien käyttö housuina urheiluharrastusten ja kodin ulkopuolella jakaa mielipiteet. Toisilla on tiukoissa trikoissa aivan liian alaston olo, kun toiset taas eivät muita alaosia haluakaan käyttää. Meistä leggarit toimivat housuina asukohtaisesti - ja riippuu tyylikkyys itse leggareistakin. Esimerkiksi täältä näet takuulla tyylikkäitä , joista Pirkko Arstilakaan ei pahastuisi. Näistä taas emme saa tarpeeksemme! Читать дальше...
Helsingin kunnallisveroprosentti laskee ensi vuonna puoli prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä kunnallisveroprosentti on 18,5. Veroprosentin lasku tarkoittaa noin 70 miljoonan lovea Helsingin kunnallisverokertymään.
Ei, emme tarkoita sitä, että hormonit tekisivät sinusta kilaroivan hermoraunion, jolla ei ole omaa tahtoa. Jonkin verran ne kuitenkin vaikuttavat. Vihaamme harvoja asioita niin paljon kuin sitä, että naisen toimet ja tunteet pistetään "sen ajan kuukaudesta" piikkiin. Menkat kun eivät tee naisista hormonihirviöitä, jotka eivät pysty hallitsemaan tunteitaan. Kuukautiskierto hormonitasojemme muutoksineen kuitenkin vaikuttaa siihen, miltä meistä tuntuu. Tarkastellaanpa kierron eri vaiheita hieman syvemmin! Читать дальше...
Antti Leppävuori kertoi, että Mäkäräisen paleltumisongelma on ammattitauti. IL:n asiantuntija Toni Roponen analysoi Kaisa Mäkäräistä ampumahiihtokauden alla Suomen ampumahiihtäjien päävalmentaja Antti Leppävuori kertoi Kaisa Mäkäräisen paleltumismurheiden taustat.
Jos Karimi-Machiani olisi voittanut, hän olisi kohdannut israelilaisen painijan.
Mari Laukkanen kamppailu normaalikisan voitosta, mutta ampui kaksi viimeistä laukausta ohi.
Tapahtumaan on tänä vuonna ilmoittautunut noin 20 000 osallistujaa, 2 600 startup-yritystä ja 1 500 sijoittajaa.
Hurme voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon keskiviikkona Niemi-teoksellaan. Terho toivoo nimittelyn sijaan ”kohteliasta ja asiallista” keskustelua kielikysymyksestä.
Kotimaa
Yli 9 000 varusmiestä, reserviläistä ja ammattisotilasta sekä lisäksi joukko eri viranomaisia harjoittelevat hybridivaikuttamisen ja tunnuksettomien asemiesten torjuntaa ensimmäistä kertaa laajassa mittakaavassa maanantaina alkaneessa Uusimaa 17 -pääsotaharjoituksessa.
Hanna Kärpänen on tuomittu rattijuoppoudesta 50 päiväsakkoon ja neljän kuukauden ajokieltoon. Iltalehti uutisoi aiemmin Hanna Kärpäsen rattijuopumussyytteestä. Kun Iltalehti tavoitti Hanna Kärpäsen, selvisi, että hän oli jo saanut tuomion.
Nesteellä täytettävien halpojen keinolihasten toimintaperiaate on saanut innoituksensa japanilaisesta paperintaitteluperinteestä.
Chelsean ja Tottenhamin managerina toiminut André Villas-Boas ryhtyy ralliautoilijaksi. André Villas-Boas elätti toiveita rallikuskiksi pääsystä. Hän jätti työnsä Shanghain päävalmentajana ja päätti toteuttaa haaveensa. Villas-Boas starttaa Dakar-ralliin. 40-vuotias portugalilainen André Villas-Boas otti lopputilin työstään kiinalaisen Shanghai SIPG:n managerina ja päätti osallistua ensi vuoden Dakar-ralliin.
Suomalaisen kisa Östersundin pakkasessa meni pieleen kylmyysongelmien vuoksi. Kaisa Mäkäräinen kertoo kauteen valmistautumisestaan Kaisa Mäkäräisellä oli murheita Östersundin pakkasessa maailmancupin 15 kilometrin kisassa. Jo ennen starttia nainen jännitti sormiensa puolesta. Hän lähti kisaan normaaleilla hanskoilla, joiden alla oli silkkisormikkaat.
Suomalais-brittiläisen Loven juristit yrittävät vakuuttaa tuomarit siitä, että luovutuspäätös Yhdysvaltoihin on epäinhimillinen ja se pitäisi kumota. Yhdysvalloissa tuomio voi olla erittäin ankara, eikä vankiloissa aina ymmärretä mielenterveyspotilaita. ”Aika stressaavaa on ollut”, Love kertoi Lontoossa keskiviikkona.
21-vuotias Amanda Ahola kertoo IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa, mistä idea seksinuken ulkonäön tavoitteluun lähti. Videolla Amanda Ahola kertoo, miten pukeutuminen ja naisellisuus kiinnostivat häntä jo päiväkoti-ikäisenä. Jyväskyläläinen restonomiopiskelija Amanda Ahola on vasta 21-vuotias, mutta hän on käynyt jo useissa kauneusleikkauksissa. Kolmesta rintaleikkauksesta viimeisimmässä kumpaankin rintaan lisättiin peräti 1,2 litran implantit. Hänen nenänsä on leikattu, ja täytettä on lisätty myös kasvoihin ja huuliin.
Venäjän jääkiekkoliitto ja IIHF ovat julkaisseet sivuillaan uutisen, jossa eri maiden jääkiekkoliitot puoltavat Venäjän maajoukkueen osallistumisoikeutta Pyeongchangin olympialaisiin. Venäjän liiton mukaan kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on saanut kirjelmät Yhdysvaltain, Kanadan, Etelä-Korean, Tshekin, Suomen ja Sveitsin liitoilta. Kirjeistä lainatut lausunnot ovat varsin samansisältöisiä: liitot eivät hyväksy dopingia, mutta vastustavat Venäjän urheilijoiden kollektiivista rankaisemista. KOK... Читать дальше...