Luonnonsuojeluliiton Hölttä: "Timo Soinin ilmastolausunnot ovat kyynistä julkisuuskikkailua"
"Soini tietää, ettei hallitus voi tehdä näille puheille mitään ja käyttää sitä hyväkseen."
"Soini tietää, ettei hallitus voi tehdä näille puheille mitään ja käyttää sitä hyväkseen."
Kuopiossa elokuun lopussa tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli neljä Kalixin karaokekerhon jäsentä. ”Ensin tuntui, että heitetään kaikki pois”, sanoo matkanjohtajana toiminut Veikko Sädesuo. Nyt laulu on palannut Pohjois-Ruotsissa sijaitsevaan pikkupitäjään.
Sebastian Aho on tehnyt kahdeksaan otteluun tehot 4+9=13.
Sopimus kieltää maasta laukaistavat lyhyen ja keskipitkän matkan ohjukset. Trumpin mukaan Venäjä ei ole noudattanut sopimusta.
Viranomaiset joutuivat etsimään Bucketheadiksi (Pönttöpää) ristittyä urospoikasta kolme päivää.
Lentoyhtiö British Airways on yksi Britannian tärkeimmistä yrityksistä.
Kuvassa brittiläisiä sanomalehtiä.
Sunnuntaina on syksyinen sää, kertoo Ilmatieteen laitos. Jos lauantaina ei ollut juurikaan tuulenvirettä, sunnuntaina sää muuttuu syksyiseksi. Tuulet voimistuvat ja ovat paikoin jopa navakoita, kertoo Ilmatieteen laitos.
Fiifi Aidoo muutti isänsä kanssa 5-vuotiaana Ghanasta Suomeen. Koripallo auttoi häntä selviämään kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Nyt häntä kuvaillaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan poikkeusyksilöksi, jonka yhden ominaisuuden rinnalla kalpenee myös Lauri Markkanen.
Pian taistelukentillä saatetaan nähdä tappajarobotteja. Vaarana on, että ne karkaavat ihmisen määräysvallasta ja saavat valtavaa tuhoa aikaan. Tuhoisien teknologioiden rajoittaminen on vaikeaa, mutta sitä pitää yrittää, kirjoittaa Pekka Vahvanen.
Suomalaisten euroedustajien kädenjälki EU-parlamentissa näkyy metsäasioiden lisäksi roaming-maksujen ja kellojen siirtelyn päättymisessä.
Suomalaisten euroedustajien kädenjälki EU-parlamentissa näkyy metsäasioiden lisäksi roaming-maksujen ja kellojen siirtelyn päättymisessä.
Kanye West järjesti vaimonsa syntymäpäivän kunniaksi muun muassa pianistin paikalle.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Selma Blair kertoo olevansa vakavasti sairas. Kuvassa Blair lokakuussa 2015.
Presidentti Trump kommentoi toimittajille lauantaina Nevadassa sauditoimittaja Jamal Khashoggin kuolemaan liittyviä selvityksiä. Kuvassa Trump 13.10.2018.
Maailmalla on kova tarve tutkimustiedolle hiilen varastoitumisesta ja käytännön esimerkille hiiliviljelystä.