Vihreille tuli kiire löytää uusi puheenjohtaja Touko Aallon tilalle
Puoluevaltuuskunta valitsee puheenjohtajan runsaan viikon päästä. Aallon sairausloma jatkuu ainakin vuoden loppuun.
Puoluevaltuuskunta valitsee puheenjohtajan runsaan viikon päästä. Aallon sairausloma jatkuu ainakin vuoden loppuun.
Putinin mukaan aserajoitussopimusten romuttaminen johtaisi uuteen asevarustelukilpaan.
Iikka Kangasniemi jakoi erätauolla HIFK-faneille nimikirjoituksia.
Pamin puheenjohtaja Ann Selin.
Sipilän erityisavustajan mukaan ratkaisuesitysten tulee olla paitsi työllisyyttä lisääviä myös perustuslain suhteen ongelmattomia, jotta ne ehditään toteuttamaan tällä hallituskaudella.
Suvi Teräsniskan kolmas lapsi syntynee kevättalvella.
Urheilu
Olympialaiset
Petra Olli on voittanut ensimmäisen painin maailmanmestaruutensa. Keskiviikkona Budapestissa Olli voitti MM-kisojen alle 65 kiloisten sarjan loppuottelussa Kanadan Danielle Lappagen pistein 6-5.
Päästyään johtoon Vladimir Putin alkoi Gessenin mukaan vahvistaa presidentin hallinnon otetta mediasta ja oikeuslaitoksesta sekä laajasti myös taloudesta.
Tutkijat mallinsivat sukkulamadon hermostosta neuroverkon. Sen avulla pieni robotti osaa taskupysäköidä.
Petra Olli sai uransa arvokkaimman meriitin.
Clintonille osoitettu aine oli The New York Timesin mukaan samanlaista kuin miljardööri Sorosin postista löytyi maanantaina. Myös CNN:n tiloihin lähetettiin ilmeisesti räjähde ja valkoista jauhetta, joiden vastaanottajaksi oli kanavan mukaan merkitty CIA:n entinen pääjohtaja.
Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 205 ilveksen pyytämiseen.
Lentokone sattui sopivaan aikaan kuvaan.
Nokian ruotsalainen kilpailija Ericsson yllätti viime viikolla selvästi ennakko-odotuksia paremmalla tuloskehityksellään. Nokia julkaisee heinä-syyskuun osavuosikatsauksensa torstain kello 8.
Maanantaina mukana etsinnöissä oli kaksi ratsukkoa. Kuvassa Päivi Manninen (vas.) ja Jenni Hakulinen sekä vanhempi konstaapeli Heikki Hokkanen.
Kamala Harris on puhunut julkisuudessa muun muassa viime vuosina Yhdysvalloissa lisääntyneestä rasismista.
Petra Olli nappasi uransa ensimmäisen painin MM-kultamitalin keskiviikkona Budapestissa.
Topi Leikas on saanut positiivista palautetta videostaan. Moni pitää videota varsin kekseliäänä. Turkulainen 21-vuotias Topi Leikas ei vielä viime kesänä olisi voinut arvata, että hänen Kirkkonummen Porkkalanniemessä otettu videonsa päätyisi jonain päivänä miljoonien silmäparien katsottavaksi. Näin kuitenkin kävi, kun Leikaksen video jaettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä Instagramin virallisille omille sivuille, jolla on 259 miljoonaa seuraajaa ympäri maailmaa.
Touko Aalto kuvattuna eduskunnassa 4. syyskuuta. Tietoa Aallon sairauslomasta tuli reilua viikkoa myöhemmin.
Yhtiön mukaan sillä ei ole tietoa, että tietoja olisi käytetty väärin.
Raha
Vaihtoehtobudjetit 2019
Kristillisdemokraatit esittää vaihtoehtobudjetissaan lukuisia lisäpanostuksia koulutukseen ja lapsiperheiden asemaan. Puolue tukisi nykyistä enemmän myös ikäihmisiä.
Teollisuusliitto on selvittänyt alkuviikosta lähtien tilannetta tehtaalla. Tehtaan johto kieltää kaiken painostuksen.– Me olemme tässä lain oikealla puolella ja työnantajan toimet ovat laittomia, jopa ihan rikoslain näkökulmasta, sanoo Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen. LapWall Oy:n Pyhännän puuelementtitehdas, jossa on noin 70 työntekijää, on yksi niistä yrityksistä, joita Teollisuusliiton torstaina alkava lakko koskee. Kun tieto lakosta tuli […]
Linda Mikkonen hurmasi Idolsissa viime vuonna.