Joe Bidenia pidetään tärkeän Nato-huippukokouksen alla kuitenkin vakaampana johtajana kuin Donald Trumpia.
”Olemme kyllästyneet siihen, miten ylemmyydentuntoisesti Justin Trudeau luennoi kansalle”, sanoo insinööri John Tosney The Rolling Stonesin esiintymisen jälkeen.
Anna Ronkainen halusi oman pihan, mutta Helsingissä sellaiset kodit olivat hänen ulottumattomissaan. Niinpä hän asuukin nyt vuokralla Helsingissä ja omistaa talon Iittalassa. Kakkoskotikin on tosin paljastunut melkoiseksi rahareiäksi.
Joka kesä Kalajoen lentokentälle kokoontuu tuhansia bemarikuskeja ja merkin faneja. Joka vuosi paikalle tulevat myös siskokset Sara, Säde, Sini, Suvi ja Satu Koskela. Heidän autonsa korjataan siskovoimalla.
Antti Heikkinen on niin tuottelias, ettei ole itsekään varma, montako kirjaa häneltä tänä vuonna ilmestyy. Välillä hommia tulee paiskittua ihan vain rahasta. ”En ala jeesustelemaan siitä.”
Luovuus on entistä enemmän kytköksissä teknologiaan.
Lapselle ja nuorelle on tärkeää huomata, että tämä pystyy selviämään ja työskentelemään hyvin myös oman mukavuusalueensa ulkopuolella ja sietämään tunteita, joita siitä syntyy.
Sosiaalihuollon asiakastyöhön soveltuvat mittarit ja digitaaliset järjestelmät tehostaisivat ja parantaisivat palvelun laatua.
Esimerkiksi Parkinsonin tauti on neurologinen sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Järjestöjen ammattilaiset tukevat sairastavia ja antavat neuvoja ja tietoa.
Pääomasijoittajien tulo Suomeen laittoi valokuituverkon rakentamiseen vauhtia ja mullisti kuluttajahinnoittelua.
Puolueita kuvaillessa adjektiivien käyttöä ei aina voi välttää, mutta yleensä se kannattaa.
HS ajoi Ranskan Rivieran rannikkoteitä ja selvitti, mikä tekee laitaoikeistosta niin suositun. Kävi ilmi, että äänestäjiä jurppii erityisesti kolme asiaa.
Lavuaarit ja kalusteet heitetään usein sekajätteisiin, vaikka ne olisivat vielä käyttökelpoisia.
Ranskassa on sunnuntaina luvassa parlamenttivaalien toinen kierros, jossa jaetaan loput noin 500 paikkaa parlamentissa. HS kokosi toisen kierroksen polttavat kysymykset.
”Tietysti mä oon nero. Ei se tarkota et osaa lentää.”
Suomen metsien hiilinielut ovat romahtaneet noin vuosikymmenessä.
Naton huippukokous osuu Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa hyvin epävarmaan aikaan.
Kompromissit ja koalitiot ovat Euroopassa arkea mutta ranskalaisille vieraita, sanoo Pierre Vimont.
Tim Sparv on kiitollinen saamastaan luottamuksesta.