IF Gnistanin toimitusjohtaja Ilkka Vanala kertoo, että junioritoimintaa jatketaan yhdellä kentällä.
K-Market Naantalissa käy erikoinen vakiovieras. Jaakoksi kutsuttu papukaija ilahduttaa kaupassa kävijöitä ja työntekijöitäkin.
John Ajvide Lindqvist aloittaa oman dekkarisarjan kääntämällä Stieg Larssonin päähenkilöiden asetelmat päälaelleen.
Pyhäjoen voimalahanke ehti kestää yli kymmenen vuotta. Nyt Hanhikiven purkaminen ollaan aloittamassa.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International: Tällaista lakia ei olisi pitänyt säätää.
Gnistan oy:n puheenjohtaja Antti Uusitalo on uhrannut euroja ja työtunteja rakkaan seuran eteen.
Bruce Springsteenin ja E Street Bandin esiintymisessä on yhä kova lataus, mutta joka puolella Olympiastadionia siitä ei päässyt kunnolla nauttimaan.
Poliisi tutkii törkeää liikennerikosta.
Moskovassa pelataan uusi tähdistöottelu.
Viikon vakiokuponkiin piirtyy melko paljon kakkosia. Varmakavalkadi lähtee liikenteeseen Ykkösestä ja kohteesta kolme, jossa vierasjoukkue OLS on jäänyt liian pienelle kannatukselle FC Jazzia vastaan. Porilaisilla on alla kolmen pelin tappioputki ja mitä ilmeisimmin vakiokansaa on hämännyt oululaisten heikompi rekordi viimeisistä peleistä, mutta huomioitava on, että vastassa on ollut sarjan kärkipään niput. Tasoero on merkittävä OLS:n hyväksi ja joukkue starttaa päivän peliin lähes kerran kahdesta voittavana suosikkina. Читать дальше...
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Palopaikalla oli lauantaiaamuna paikalla useita seuran kannattajia ja aktiiveja.