Presidentti | Stubb osallistumisesta 612-marssille: Jos mukana on ääriliikkeitä, niin tuomitsen
Stubb puhui medialle ja pitää muistoluennon työelämäprofessori Martti J. Karin muistoksi.
Stubb puhui medialle ja pitää muistoluennon työelämäprofessori Martti J. Karin muistoksi.
Teemu Auran Tuomaan markkinoiden puurossa on samoja aineksia kuin kilpailijan viime vuoden hittipuurossa. Auran mukaan kysymys on sattumasta, viime vuoden hittipuuron tekijä on eri mieltä.
Onnettomuus tapahtui Mäntsälässä lokakuussa. Tapauksessa kuoli 6-vuotias poika ja loukkaantui 5-vuotias.
Wyludda voitti olympiakullan lisäksi kaksi EM-kultaa, joista toisen Helsingissä.
Kansallismieliseksi itseään nimittävän 612-soihtukulkueen taustayhdistyksen toimijat ovat piilossa, mutta kulkueen menneisyydestä löytyy vahvat kytkökset äärioikeistolaiseen ajatteluun.
Vammojen vakavuudesta ei ole tietoa.
Vuoden euribor laski tiistaina jo 2,356 prosenttiin.
Myös oppositio syytti vaalit voittanutta Georgialainen unelma -puoluetta vaalivilpistä.
”Ystävyyden kisojen” peruminen kertoo siitä, että Vladimir Putinin Venäjän todelliset ystävät ovat vähissä, kirjoittaa Mikko Knuuttila.
Yleisintä ylipaino ja lihavuus olivat pojilla ja tytöillä Satakunnan hyvinvointialueella ja harvinaisinta Helsingissä.
Valtiojohdon pitäisi herkutella esimerkillisesti, kirjoittaa Jukka Ukkola pakinassaan.
Kuvataiteilija Iiu Susirajan prosessi laihdutusleikkauksen jälkeen on vielä kesken, ja siksi häntä ei nähdä itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa.
Tarja Halonen osallistuu YK:n aavikoitumiskokoukseen 2.–9. joulukuuta.
Jos kaupunki ei saa Mechelininkadun holtitonta kaahailua loppumaan, on vain ajan kysymys, milloin joku pieni töölöläinen jää auton alle.
Jorma Sairasta vastaan on nostettu syyte Helsingin käräjäoikeudessa.
Hiihtäjät hakevat kilpailuetua uusilla suksisiteillä.
Kiistaa ratkovat iltapäivällä ulkoasiainvaliokunnan valiokuntavastaavat eri eduskuntapuolueista.
Helsingin kaupungin päätös ajaa alas musiikinopetusta osui äkkiarvaamatta Tehtaankadun ala-asteella yli 30 vuotta olleeseen opettajaan.
Sekä vasemmisto että laitaoikeisto ovat kertoneet kannattavansa epäluottamuslausetta.
Niin kutsuttu vientivetoinen työmarkkinamalli on menossa läpi, arvioivat Suomen Kuvalehden valiokuntalähteet.
Parhaat ennallistamistoimet hyödyttävät sekä luontoa että ihmistä samanaikaisesti, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Pääministeri Orpo jätti Euroopan poliittisen yhteisön kokouksen väliin heinäkuussa. Suomea edusti presidentti Stubb.