Oletko päättänyt aloittaa liikunnan tauon jälkeen? Onnistumisen kannalta tärkeintä on motivaatio, mutta myös malttia tarvitaan.
Sodan ja rauhan lapset on taitava filminovelli isänmaallisista kasvatusihanteista 1920–1940-lukujen Suomessa.
Niukan luistelumenestyksen kierteestä ei ole päästy irti, sanoo valmentaja Olli Ohtonen.
Suomen talous kasvoi viime vuoden kolmannella neljänneksellä 0,3 prosenttia. Tuskin koskaan on kokoomuksen puheenjohtaja iloinnut yhtä paljon näin pienestä talouskasvusta, kirjoittaa Ilkka Hemm…
Helmi Kekkonen on työskennellyt kokopäiväisenä kirjailijana yli kymmenen vuotta. Säästössä on nolla euroa.
Talven kylmät säät ja sateet ovat vaikeuttaneet entisestään palestiinalaisten tilannetta Gazassa.
Yoon asetettiin virkasyytteeseen sen jälkeen, kun hän julisti maahan joulukuun alussa yllättäen poikkeustilan, jota oppositio pitää vallankaappausyrityksenä.
Perusterveydenhuollon avosairaanhoidossa hoitotakuu on jatkossa kolme kuukautta ja suun terveydenhuollossa kuusi kuukautta.
Kuorma-auto oli paikallispoliisin mukaan liian täynnä.
Osa kaupungeista järjestää yleisölle yhteisen ilotulituksen.
Lähes kaikki Suomessa jatkosodan aikana sotineet saksalaissotilaat kulkivat historiaan hävinneen sotilasleirin läpi.
Työote-toimintamalli edistää toipumista mielenterveyden häiriöstä ja vähentää kustannuksia.
Pietarilainen toimittaja käveli piilokameran kanssa toimistoon, joka palkkaa venäläisiä sopimussotilaita, ja kysyi, miten pääsisi rintamalle. Selvisi, että ennen lähtöä tilille tipahtaisi yli 20000 euroa. Sen jälkeen hänet heitettäisiin etulinjaan.
Nils Sandman huomasi, että terveyspsykologiassa käytettävät menetelmät sopivat oikein hyvin autoilun tutkimiseen. Syntyi kiehtovaa tietoa sähköautoilusta.