Rugby | Nainen syyttää kahta Ranskan maajoukkueen pelaajaa raiskauksesta
Miesten asianajan mukaan seksuaalinen kanssakäyminen tapahtui naisen suostumuksella.
Miesten asianajan mukaan seksuaalinen kanssakäyminen tapahtui naisen suostumuksella.
Horizon-elokuvasarjan ykkösosa tuli teattereihin 28. kesäkuuta ja kakkosan piti alun perin tulla 16. elokuuta.
Nähdäkseni hän ei ole paras ehdokas, kirjoittaa senaattori Peter Welch.
Paikan päällä olleet Natalija Senko, Oksana Litvinova ja Maija Hlupljanets kertovat HS:lle, mitä kiovalaisessa lastensairaalassa maanantaina tapahtui, kun venäläisohjus osui. Isku oli yksi viime aikojen suurimmista.
13 vuotta sitten Tero Allén murhasi ihmisen, eikä syyllisyyttä ole sen jälkeen päässyt pakoon. Siksi sen kanssa on ollut pakko oppia elämään.
Kulttuuripääkaupunkivuodet jättävät kaupunkeihin pysyvän jäljen.
Uuteen museoon meren rannalle olisi uniikki mahdollisuus rakentaa julkinen, ei-kaupallinen, merkillepantava sauna.
Lautasmallin kiistaton etu on, että se jää mieleen, ja ateria on helppo koota sitä mukaillen.
Osa kirpputoreista kieltäytyy myymästä esimerkiksi Sheinistä ja Temusta ostettuja vaatteita niiden lyhyen elinkaaren takia.
Eurooppalainen sääsatelliitti Earthcare auttaa myös ymmärtämään pilvien tärkeää roolia ilmastonmuutoksessa.
Oikeustieteilijä osaa kertoa perustuslain sisällöstä, mutta hänen näkemyksensä sen tulkinnasta tai muuttamisesta on vain mielipide.
Helpottamalla muuttoa Brysseliin voitaisiin tukea nuoria heidän EU-uransa alkuvaiheessa.
Puolueen jäsenten tulee kyetä kunnioittamaan omia arvojaan ja toimia niiden mukaisesti puolueen sanelusta riippumatta.
Ainutlaatuista ihmiselämää on puolustettava erityisesti silloin, kun se on heikoimmillaan ja hauraimmillaan.
Käännytyslaki olisi viesti Venäjälle Suomen päättäväisyydestä.
Venäjän viranomaiset keskittyvät nyt pieneen kriittiseen joukkoon. Kahden näytelmäntekijän saama terrorismituomio on siitä tuorein merkki.
Englannin saama rangaistuspotku ihmetytti jopa maan omia pelaajaikoneja.