Nuoret Leijonat paukutti yli 60 kiekkoa päin Tanskan maalivahtia, voitto irtosi, mutta MM-ennätykseen jäi pitkä matka: ”Maalivahti pelasi huippuottelun”
Tanska jäi jalkoihin ensi minuuteista lähtien nuorten MM-turnauksessa.
Tanska jäi jalkoihin ensi minuuteista lähtien nuorten MM-turnauksessa.
Kimmo Timonen muisteli Ylen Urheilu-Suomessa upean kiekkouransa suurinta hetkeä - ja siitä seurannutta jymy-yllätystä. Aikoinaan liian pieneksi NHL:ään tuomittu Timonen pelasi lopulta häikäisevän yli 1 100:n runkosarjaottelun NHL-uran. Pitkään näytti kuitenkin siltä, että se kirkkain kruunu jäisi uupumaan. - Kyllähän se pokaali on kaikkien unelma, ja niin se oli minunkin, Timonen viittasi ohjelmassa Stanley Cupiin.
Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala nauttivat Miami Beachin lämmöstä. Maisa Torppa on viihtynyt viime päivät Miami Beachin auringon alla. Alkuviikosta julkaisemassaan bikinikuvassa Maisa kertoi nauttivansa hieman erilaista joulua ulkomailla. - Minun tapani viettää onnellista lomaa, hän kirjoitti Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteyteen.
Aapeli Räsänen teki Suomen voitto-osuman.
Ilveksen ja KalPan välisen ottelun aikana katsojille ei jäänyt epäselväksi, kuinka tärkeitä lisäpisteet ovat joukkueille. Ottelussa taklattiin runsaasti ja paikoissa, joissa tavallisesti niitti voisi jäädä antamatta. Painia ja suunsoittamistakin riitti, mikä sytytti myös Hakametsän yleisön. Ilves otti 3-2-voiton jatkoajalla. - Näkyi, että oli tunteikas peli. Oli paljon taklauksia ja kaksinkamppailut olivat aika kovia kulmissa ja joka puolella jäätä, KalPan Kai Kantola sanoi.
Urheilu
Jääkiekko
Jokerit on joulukuussa ajautunut vaikeuksiin. Joukkueella on ollut ongelmia maalinteossa ja ehjää 60 minuuttista ei ole tahtonut tulla.
Torstaina Moskovan lähiökaupungissa Podolskissa Jokerit onnistui. HC Vitjaz kaatui taipui Jokereille 1-4.
Täysperävaunurekka on ajautunut ulos Valtatie 3:lla. Vaasan hätäkeskus sai ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 21.15. Täysperävaunurekka ajautui ulos Valtatie 3:lla Jalasjärven ABC:n kohdalla. Postin kappaletavaraa kuljettanut rekka ajautui ajoradalta kevyenliikenteenväylälle alikulun kohdalle. Pelastuslaitos oli paikalla varmistamassa, ettei rekan alle jäänyt jalankulkijoita. Paikalle hälytettiin 13 pelastuslaitoksen yksikköä. Kuljettaja toimitettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Päivitetty... Читать дальше...
Täysperävaunurekka on ajautunut ulos Valtatie 3:lla. Vaasan hätäkeskus sai ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 21.15. Täysperävaunurekka ajautui ulos Valtatie 3:lla Jalasjärven ABC:n kohdalla. Pelastuslaitos on paikalla varmistamassa, ettei rekan alle jäänyt jalankulkijoita. Paikalle hälytettiin 13 pelastuslaitoksen yksikköä.
Eric Perrin nousi kaikkien aikojen ulkomaalaispörssin piikkipaikalle. Eric Perrin kuritti kahdesti KooKoota ja nousi Liigan kaikkien aikojen ulkomaalaiseksi pistenikkariksi. Perrin aloitti uransa Suomessa jo vuonna 2000, jolloin miehelle kertyi otteluita Jokereissa kuusi ja Ässissä 43.
Urheilu
Jääkiekko
Mikkelin Jukurit purki tapaninpäivänä pelaajiensa Henrik Koiviston ja Hannu Pikkaraisen sopimukset yhteisymmärryksessä. Sen jälkeen peli on alkanut kulkea.
Tiistaina Jukurit taisteli pisteen Jyväskylässä hävittyään JYPille jatkoajalla 2-3. Torstaina Jukurit murjoi ”Mestis-klassikossa” Vaasassa Sportin 5-1.
Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi ihmetteli joukkueensa ensimmäisen erän suoritusta KalPaa vastaan. Ilves otti tärkeän 3-2-jatkoaikavoiton. KalPa meni Hakametsässä hieman alle 15 minuutissa 2-0-johtoon, ja Ilveksen tilanne näytti tukalalta. Toisessa erässä Teemu Rautiainen kuitenkin ohitti KalPa-vahti Niko Hovisen, joka oli pelannut edelliset kahdeksan ottelua hurjalla torjuntaprosentilla 96,51.
Oulun Kärpät kärsi jo neljännen peräkkäisen tappion.
Alabama on perinteisesti ollut republikaanien vahvaa äänestysaluetta.
Näyttelijä Jane Fonda täytti viime viikolla 80 vuotta. Näyttelijä Jane Fonda täytti viime viikolla kunnioitettavat 80 vuotta. Fonda avautuu People-lehden jutussa ikääntymisestään. - En ikinä uskonut eläväni kolmekymppiseksi. Pelkäsin kuolevani yksinäisenä ja jostakin riippuvaisena. En todellakaan uskonut eläväni näin pitkään ja sitä, että olen vielä tämän ikäisenä näin elinvoimainen ja pystyn tekemään töitä. Olen todella kiitollinen, Fonda totesi.
Kiina kiisti eteläkorealaislehden väitteen, jonka mukaan sen alukset olisivat tankanneet merellä öljyä Pohjois-Korean laivoihin.
TPS vei odotetusti nimiinsä vierasottelun Kouvolassa lukemin 0-4. Vielä odotetumpaa oli Eric Perrinin nousu Liigan kaikkien aikojen tehokkaimmaksi ulkomaalaiseksi pistemieheksi. Seremonioita saatiin odottaa toisen erän alkuun asti. Kultakypärä Tomi Kallio oli aloittanut TPS:n maalinteon. Seuraavasta maalista huolehtikin jo Eric Perrin, jolle Kallio antoi hyvän syötön. Erän lopulla kiekko kävi jo kolmannen kerran KooKoon maalissa, mutta haaston jälkeen maali hylättiin, ja TPS pääsi sen sijaan ylivoimalle juuri erätauon alla.
Keravalaiselta seksivälinevalmistajalta Kaalimadolta tilattujen kondomien nimeksi tulee Keravan kolli. Pakkaus on ”Keravan vihreä” ja sitä koristaa vielä suunnitteilla oleva logo, kertoo sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja. Keravan kaupunki on päättänyt tilata 40 000 nimikkokondomia jaettavaksi 13-20-vuotiaille paikkakuntalaisille ensi vuonna. Kaupunki on linjannut tarjoavansa alle 20-vuotiaille keravalaisille ilmaisen ehkäisyn ensi vuodesta lähtien. Kaupunki teki kondomitilauksesta sopimuksen Keravalla toimivan... Читать дальше...
Kärpät on saanut kehuja syksystä jouluun, mutta nyt ovat hurraa-huudot vähemmällä: neljäs perättäinen tappio on imaissut TPS:n ja Tapparan oululaisten niskaan. Raksilan täyden halliyleisön silmien edessä nähtiin ottelu, jossa momentumit vaihtuivat. Avauserässä Kärpät porhalsi omilla nopeuksillaan, mutta rutinoitunut ja viisas Tappara ei ryntäillyt perään, vaan antoi myrskyn puhaltaa kaukalon kulmissa, erä tasan 1-1.
Korisliigan välipäivien paikalliskamppailujen ensimmäiset osaottelut pelattiin torstai-iltana. Salohallissa Vilpas tarjoili 2017 katsojalle ilotulituksen, voittaen Korihait 101-71 (51-33) ja Helsinki Seagulls otti niskalenkin pääkaupunkiseudun paikallisväännöstä 90-81 (44-36) –voitolla Espoo Unitedista. Kouvot haki sarjapisteet Kotkasta numeroin 79-69 (31-28) ja Kataja oli ikävä isäntä Lapuan Kobrille, hakien 102-83 (52-47) –vierasvoiton.
Urheilu
Jääkiekko
Suomi nappasi jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa avausvoittonsa kaadettuaan Tanskan 4-1. Ottelua katsellessa lähinnä hämmästytti, miten Suomi oli kyennyt Tanskalle viime vuonna häviämään?
Näyttelijä Reese Witherspoonin ja hänen Ava-tyttärensä yhdennäköisyys sen kuin kasvaa vuosi vuodelta. Näyttelijä Reese Witherspoonilla, 41, on kolme lasta. Kahden vanhimman lapsen isä on Reesen ex-mies, näyttelijä Ryan Philippe. Reesen nuorin vuonna 2012 syntynyt poika on liitosta Jim Tothin kanssa. Reesen ja hänen 18-vuotiaan esikoistyttärensä Avan yhdennäköisyyttä on hämmästelty aiemminkin, mutta viimeisimmät kuvat osoittavat Avan näyttävän päivä päivältä enemmän äidiltään. Reese julkaisi jouluna yhteiskuvan kaksikosta... Читать дальше...
Käräjäoikeus tuomitsi 48-vuotiaan turkulaismiehen pitkään vankeusrangaistukseen sosiaalisen median välityksellä tapahtuneista seksuaalirikoksista. Rikokset tapahtuivat vuosina 2008-2016. Pääosin kyse oli lasten ja nuorten suosimien pikaviestimien kuten Skypen, Messengerin ja WhatsAppin kautta alkaneista seksuaalisista väärinkäytöksistä. Fyysisesti teot tapahtuivat Espoossa ja Turussa. Kymmenestä eri esitutkintapöytäkirjasta muodostuneesta haastehakemuksesta ilmenee, että syytetty tuomittiin myös... Читать дальше...
Suomen Venäjän-tutkimuksen merkittävin laitos, Aleksanteri-instituutti vaihtoi johtajaansa kaikessa hiljaisuudessa ja ilman julkista hakua. Markku Kangaspuron nimitys Markku Kivisen seuraajaksi kuohuttaa Venäjän-tutkijoiden lisäksi myös instituutin johtokuntaa.
Tykkylumi on aiheuttanut Pohjois-Karjalassa tuhansittain sähkökatkoksia. Torstai-iltana yhdeksän aikaan noin kymmenen tuhatta taloutta oli ilman sähköjä. Monet tykkäävät lumisista ja valkoisista talvista. Liika voi kuitenkin olla liikaa. Tykkylumi on vienyt sähköt 10 000 taloudelta Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan tykkylumi on aiheuttanut häiriöitä puhelin- ja sähköverkossa. Suurimmat häiriöt ovat Enon, Ilomantsin, Kiihtelysvaaran, Lieksan, Tuupovaaran sekä Uimaharjun alueilla. Читать дальше...
Tanska jäi jalkoihin ensi minuuteista lähtien nuorten MM-turnauksessa.