Yhdysvallat epäonnistui jo toisessa ohjustorjuntakokeessa – Havaijilta ammuttu torjuntaohjus ei osunut maaliinsa
Havaiji on ohjuksen kantaman päässä Pohjois-Koreasta. Alkuviikosta saarilla säikähdettiin väärää ohjushälytystä.
Havaiji on ohjuksen kantaman päässä Pohjois-Koreasta. Alkuviikosta saarilla säikähdettiin väärää ohjushälytystä.
Jörn Donner on tehnyt paljon yhteistyötä Lauri Törhösen kanssa. Jörn Donnerin ja Lauri Törhösen viimeinen yhteistyöprojekti oli Raja 1918 -niminen elokuva. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2008. Donner oli elokuvan tuottajana, Törhönen ohjaajana.
Winnipeg Jetsin tanskalaispelaajan isälle sattui harmillinen munaus. Sveitsin A-liigassa SCL Tigersiä valmentava tanskalainen Heinz Ehlers vietti viime lauantaina vapaailtaa Bernissä. Tigers käy parhaillaan kiivasta taistelua pääsystä pudotuspeleihin, joten ilmeisesti Ehlersin ajatukset olivat lauantai-iltana jossain muualla kuin missä olisi pitänyt. Asiasta uutisoineen Blick-lehden mukaan Ehlers kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa, mutta unohti ottaa automaatin antamat setelit.
Tunteet nousivat pintaan, kun ohjelman insertissä näyttelijä Heli Sirviö kertoi joutuneensa raiskatuksi opiskeluaikanaan Elokuva-alan tunnetut suomalaiset keskustelivat keskiviikkona Ylen A-studiossa alalla ilmenevästä seksuaalisesta häirinnästä. Taustalla on elokuvaohjaaja Lauri Törhösen ympärille keskiviikkona syttynyt kohu. Parikymmentä elokuva-alalla työskentelevää naista on kertonut tulleensa Törhösen ahdistelemaksi.
Predators ottaa Fisherin paluun ilolla vastaan.
Tapparan ja JYPin välisessä ottelussa tunteet kuumenivat, kun Antti Suomela ja Jan-Mikael Järvinen törmäsivät kolmannessa erässä. Järvinen jäi tilanteen jälkeen jäähän makaamaan, mutta pystyi jatkamaan ottelua. - Minun piti hetki ottaa happea. Tuntui, että pystyn menemään takaisin kentälle ja kaikki on ok tällä hetkellä, Tappara-hyökkääjä Järvinen sanoi.
The Boring Company myy liekinheittimiä, koska se voi tehdä niin.
NFL-supertähti Tom Brady lähetti terveisiä bostonilaiselle radiokanavalle, jonka juontajalle hän aiemmin suuttui, kun tämä haukkui hänen tytärtään. Bostonilaisen WEEI-kanavan juontaja Alex Reimer suututti paikallisen New England Patriotsin riveissä pelaavan Tom Bradyn viimeviikkoisella kommentillaan. Reimer puhui ohjelmassaan toisen juontajan kanssa Facebookissa julkaistavasta Tom vs. Time -dokumenttisarjasta ja kutsui keskustelun tuoksinassa Bradyn 5-vuotiasta Vivian-tytärtä "ärsyttäväksi mitättömyydeksi".
Korisliigan kahden ottelun keskiviikossa kamppailtiin paremmuudesta Salossa sekä Lapualla. Salohallissa Teemu Rannikko höynäytteli tupla-tuplan Vilppaan noustessa päätösjaksolla 92-89 (31-46) -voittoon Helsinki Seagullsista. Lapualla tutkapari Stephen Croone - Christopher Ortiz oli liikaa Kouvolan Kouvoille, kaksikon varmistaessa Kobrille tärkeän voiton lukemin 99-72 (44-33).
Lennun pää pyörii kuin pöllöllä Sauli Niinistön julkaisemalla videolla. Lennu-koira on palannut julkisuuteen ja ihmiset ovat kiitollisia. Edessä on toinen kausi presidentillisenä terrierinä. Maailmalla ehdittiin jo huolestua Suomen tylsien presidentinvaalien aikaan siitä, ettei bostoninterrieri Lennua ole mediassa näkynyt.
Havaijilta ammuttu torjuntaohjus sujahti ohi maalistaan. Yhdysvaltojen keskiviikkona tekemä ohjuspuolustuskoe epäonnistui, uutistoimisto Reuters paljastaa. USA:n armeija testasi SM-3 Block IIA -ohjusta, joka ammuttiin testikeskuksesta Havaijilta. Reutersin nimettömän viranomaislähteen mukaan testi epäonnistui. Torjuntaohjus ei osunut lentokoneesta laukaistuun harjoitusmaaliin.
Kajaanissa on kova pula esimerkiksi toimistosiivoojista ja yleislääkäreistä, mutta monien muidenkin alojen ammattilaisia tarvittaisiin. Kajaanissa kaivataan työntekijöitä lähes kolmeenkymmeneen erilaiseen ammattiin. Näin kertoo viimeisin ammattibarometri.
Tappara voitti JYPin Hakametsässä jatkoajalla 3-2. Tappara-hyökkääjä Jan-Mikael Järvinen sai vastustajilta runsaasti huomiota kolmannessa erässä. Ottelu eteni tasaisena aloituskiekon pudottamisesta voittomaaliin asti. Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet osuivat kertaalleen ylivoimalla - Juuso Puustinen ohjasi Mikko Mäenpään laukauksen verkkoon, ja olympialaisiin lähtevä Tappara-puolustaja Mikko Lehtonen teki toisen maalinsa kolmeen otteluun.
Hongkong seuraa päätöksessä Manner-Kiinaa, jossa norsunluupajat ja -myymälät suljettiin vuodenvaihteessa.
Häirintäsyytösten vuoksi Lauri Törhösen ohjaamaa Insiders-elokuvaa ei esitetä ensi viikolla Ylellä. Syynä elokuvan lähetyksen perumiseen on elokuvaohjaajana ja elokuvakerronnan professorina tunnettua Lauri Törhöstä koskevat syytökset vuosia jatkuneesta seksuaalisesta häirinnästä. - Tässä tilanteessa ei tunnu asialliselta lähettää elokuvaa, sanoo Yle Teeman ohjelmapäällikkö Marika Kecskemeti Ylellä.
Kolmea eri suomalaisseuraa urallaan edustanut paha poika Matt Nickerson tuomittiin Englannissa pitkään pelikieltoon. 193-senttinen ja 106-kiloinen puolustajakolossi Matt Nickerson, 33, pelaa viidettä kauttaan Englannissa Elite Ice Hockey Leaguessa. Milton Keynes Lightningissa tällä kaudella pelaava Nickerson on viihtynyt tavoilleen uskollisesti varsin paljon jäähyaition puolella. Nickersonille on tuomittu 219 EIHL-pelissä kaikkiaan 835 rangaistusminuuttia.
Ohjaaja Lauri Törhönen esiintyi vuonna 2012 Tuomas Enbusken Talk Show'ssa. Samalla hän paljasti olleensa seksisuhteessa naisnäyttelijän kanssa, joka oli hänen elokuvassaan mukana. Ohjaaja Lauri Törhönen osallistui vuonna 2012 Tuomas Tuomas Enbusken Talk Show -ohjelmaa. Enbuske yritti tivata, kuinka monta kertaa Törhönen on pettänyt kumppaniaan.
Kiireisenä kampanja-aikanakin ystävykset soittelivat lähes viikoittain ja Heikki oli myös kahdella Niinistön pitkällä junamatkalla kampanjatukena mukana. Presidentti Sauli Niinistön tiellä presidentiksi ovat taustavaikuttajina operatiivisen kampanjajohdon rinnalla olleet ystävät Pirkanmaalta Heikki A, ja Pirkko-Liisa Ollila, kannattajayhdistyksen asiamies ja vara-asiamies. Kannattajakortteja ropisi Olliloiden Kaivannon kotiin Kangasalle lähes 160000. Pariskunta oli vetoapuna mukana myös vaaleissa kuusi vuotta sitten.
Naisten Korisliigan keskiviikkokierroksella Hyvinkään Ponteva löylytti Kotkan Peli-Karhuja ottamalla kotihallissaan 86—77 (36–43) -voiton. Vimpelin Veto karkasi Kouvottarilta loppuminuuteilla 73–68 (36–36) -voittoon. Lisäksi Espoo Basket Team piti kotihallissaan pintansa 89–82 (51–38) -voitolla Forssan Alkua vastaan ja Tapiolan Honka ei jättänyt Äänekosken Huimalle juurikaan saumoja 100–64 (47–33) päättyneessä ottelussa.
Finaali odottaa torstaina ja vastassa on entinen maailmanmestari.
”Sitä ihmettelen, kun sinulle ei kelpaa mikään”, tuskaili pietarilainen kiinteistövälittäjä, kun hän kierrätti toimittaja Jenni Jeskasta asuntonäytöissä. Ensimmäisenä asunnonetsijän kannattaa joustaa näköalasta.
Presidentinvaalien heikko tulos ja keskustan huono gallupkannatus eivät huolestuta puolueen aktiiveja.
Suhdekohun pyörteisiin joutunut nainen antoi ristiriitaisia viestejä medialle tiistaina. Video: Stormy Daniels kiusoitteli Trump-kysymyksiä esittänyttä Jimmy Kimmeliä. Stormy Danielsin, oikealta nimeltään Stephanie Cliffordin nimissä julkaistiin tiistaina lausunto, jossa tunnettu pornonäyttelijä kiisti, että hänellä olisi ollut seksisuhde Donald Trumpin kanssa.