Добавить новость
ru24.net
World News in Finnish
Февраль
2018

Новости за 19.02.2018

Ensimmäinen ihmis-Barbie sai tarpeekseen kauneusleikkauksista - näin leikkaukset muuttivat brittinaista

Iltalehti.fi 

Maailman ensimmäiseksi ihmis-Barbieksi itseään tituleeraava Kerry Miles sanoo saaneensa tarpeekseen kauneusleikkauksista. 34-vuotias Kerry Miles on käyttänyt vuosien aikana satoja tuhansia euroja näyttääkseen Barbie-nukelta. Lopulta yksi leikkaus sai hänet tyytyväiseksi. Milesin vanhemmat antoivat tyttärelleen lahjaksi 10 000 puntaa, eli reilut 11 000 euroa.

Kriisikunta Ähtäri myönsi laittomasti jopa 8,2 miljoonan euron takauksen pandatalolle - ”Kyllä talouttakin meillä mietitään”

Iltalehti.fi 

Korkein hallinto-oikeus toteaa tuoreessa päätöksessään, että Ähtärin päätös myöntää takaus pandatalolle sisälsi liian suuria taloudellisia riskejä. Ähtärin kaupunginvaltuusto päätti tammikuussa, että Ähtärin Eläinpuiston pandatalon rakentamiseen myönnetään 8,2 miljoonan euron omavelkainen takaus. Korkein hallinto-oikeus toteaa maanantaina antamassaan päätöksessä valtuuston menetelleen laittomasti. Hallinto-oikeuden mukaan Ähtärin kaupunginvaltuusto myönsi omavelkaisen takauksen ilman riittävän kattavia vastavakuuksia. Читать дальше...

Poliisioperaatio Vääksyssä: S-marketin pihassa kuului laukauksen ääni - poliisi selvittää asiaa

Iltalehti.fi 

Hämeen poliisilaitos tiedotti asiasta myöhään maanantai-iltana. Poliisi sai maanantaina ilmoituksen, että Asikkalassa Vääksyn S-marketin pihassa on kuulunut laukauksen ääni. Poliisi puhutti ihmisiä ja teki tarkistuksia. Kukaan ei ole loukkaantunut tapauksessa. Poliisi jatkaa asian selvittämistä. Poliisi tiedottaa asiasta huomenna, jos tapauksessa aihetta.

Apu: Salkkarit-näyttelijä Johanna Nurmimaa Lauri Törhösestä: Törhönen kävi kuvauksissa käsiksi

Iltalehti.fi 

Näyttelijä Johanna Nurmimaa kertoo Apu-lehdessä, miten Lauri Törhönen käyttäytyi törkeästi sarjan kuvauksissa. Useat elokuva-alalla työskennelleet naiset ovat kertoneet ohjaaja Lauri Törhösen ahdistelleen naisia seksuaalisesti vuosien ajan. Johanna Nurmimaa näytteli Salatuissa elämissä vuosina 2004-2012 ja 2013-2014. Törhönen on ohjannut MTV3:n suosikkisarjaa.



Kimmo Vehviläinen muisteli Radio Aallolla Mustan Barbaarin nälkää Selviytyjissä: ”Se ei ollut kaunista katseltavaa”

Iltalehti.fi 

Kimmo Vehviläinen kertoi tänään Radio Aallolla Selviytyjät-kilpailijoita piinanneesta nälästä. Kimmo Vehviläinen kuvaili, miten ruoka koostui riisistä, jauhoista, vedestä ja silloin tällöin hedelmistä. - Viidakossa oli banaaneja, jotka maistuiva perunalle. Löysimme pari ananasta, ja kookospähkinöitä, Vehviläinen kuvaili.

Joukkuetoveri sekosi vaihtopenkillä, Jesse Puljujärven hämmentynyt reaktio kertoo kaiken

Iltalehti.fi 

Pitkä maaliton putki ja epäonnistuminen avopaikassa saivat Oilers-hyökkääjän pimahtamaan. Edmonton Oilers kohtasi sunnuntaina vieraissa Colorado Avalanchen. Oilers voitti 4-2, mutta ottelun puhuttavin tapahtuma nähtiin vähän ennen päätöserän puoliväliä pelin ollessa 2-2. Oilersin hyökkääjä Ryan Strome sai hyvän syötön avopaikkaan Avalanchen maalin eteen, mutta Strome ei saanut kiekkoa ohi Avalanchen maalivahdin Semjon Varlamovin. Varlamov venytti vasemman jalkansa Stromen laukauksen eteen.

Suomalaismiehen kuolemaa tutkinut ugandalaistoimittaja vapautettiin - oli kaapattuna kuusi päivää

Iltalehti.fi 

Suomalaisen liikemiehen kuolemaa tutkinut toimittaja on vapautettu Ugandassa. Suomalaismiehen kuolemasta uutisoinut toimittaja Charles Etukuri kaapattiin työpaikkansa New Visionin pääkonttorista Ugandan Kampalassa kuusi päivää sitten. Asiasta kertoi tuolloin lehti Twitter-tilillään. Lehden mukaan Etukurin kaapanneessa autossa oli viisi armeijapukuista henkilöä sekä kuljettajana toiminut henkilö tavallisissa vaatteissa.

Vaimonsa pahoinpidellyt venäläiskiekkoilija pelaa olympialaisissa - NHL-legendan kommentti nosti raivon

Iltalehti.fi 

Slava Voinov on Venäläisten olympiaurheilijoiden (OAR) avainpelaajia Pyeongchangissa. Taitava hyökkäävä puolustaja voitti kaksi Stanley Cupia Los Angeles Kingsissä, mutta hänen sopimuksensa purettiin vuonna 2015. Syynä oli tuomio vaimon pahoinpitelystä. Hän sai 90 päivän vankeusrangaistuksen. Voinov ehti edustaa Kingsiä yhteensä neljä kautta. Kausi 2014-2015 jäi täydelliseksi torsoksi pahoinpitelyepäilyn vuoksi. NHL lätkäisi Voinoville pelikiellon tutkinnan ajaksi, ja puolustaja puki kauden aikana vain kuuteen peliin. Читать дальше...

Uhkarohkea ikkunanpesijä - tasapainoili viidennessä kerroksessa ikkunan ulkopuolella

Iltalehti.fi 

Tämä hurjapäinen ikkunanpesijä ei kärsi ainakaan korkean paikan kammosta. Kishinev, Moldova. Videon kuvanneen henkilön vastapäisessä talossa ikkunoita pestiin varsin uhkarohkeasti. Viidennessä kerroksessa asuva nainen tasapainoili ikkunankarmeja pitkin pestessään ikkunoita talon ulkopuolelta. Video: KameraOne

Новости России
Москва

За прошедшую неделю подмосковные росгвардейцы обеспечили безопасность более 200 мероприятий


Perheenjäsenen vaatekaapista löytämä muistitikku sisälsi ”sairasta materiaalia”- videot osoittivat ex-kumppanin teot

Iltalehti.fi 

Espoon käräjäoikeus katsoo, ettei nainen tiennyt entisen miesystävänsä teoista eikä myöskään ollut antanut niille lupaa. Kuvatallenteet paljastuivat yllättäen vuosien päästä, kun naisen perheenjäsen löysi tallenteet. Vaatekaapissa oli ollut vanha muistitikku. Nainen oli antanut omaiselleen luvan käyttää sitä. Vanhalla muistitikulla oli kuitenkin jotakin muuta kuin nainen tai hänen omaisensa olettivat.

Jennifer Anistonilla ja Justin Theroux#39;lla oli yksi iso ongelma jo ennen häitä: ”Miksi he edes menivät naimisiin”

Iltalehti.fi 

Jennifer Aniston ja Justin Theroux painiskelivat ongelmien kanssa jo ennen kuin he menivät naimisiin. Näyttelijäpariskunta ilmoitti viime viikolla avioerosta. Aniston, 49, ja Theroux, 46, olivat naimisissa reilut kaksi vuotta. Liiton päättymiseen johtaneista syistä on riittänyt puhuttavaa ja pohdittavaa. Mutta myös itse avioliitto ihmetytti monia, pariskunnalla kun oli ongelmia jo ennen häitä. Pariskunta seurusteli nelisen vuotta ennen naimisiin menoa.

Jennifer Anistonilla ja Justin Theroux'lla oli yksi iso ongelma jo ennen häitä: ”Miksi he edes menivät naimisiin”

Iltalehti.fi 

Jennifer Aniston ja Justin Theroux painiskelivat ongelmien kanssa jo ennen kuin he menivät naimisiin. Näyttelijäpariskunta ilmoitti viime viikolla avioerosta. Aniston, 49, ja Theroux, 46, olivat naimisissa reilut kaksi vuotta. Liiton päättymiseen johtaneista syistä on riittänyt puhuttavaa ja pohdittavaa. Mutta myös itse avioliitto ihmetytti monia, pariskunnalla kun oli ongelmia jo ennen häitä. Pariskunta seurusteli nelisen vuotta ennen naimisiin menoa.


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Людмила Самсонова

Людмила Самсонова не отдала голландскую траву // Она продолжила серию российских побед на теннисном турнире в Хертогенбосе






На фестивале «Времена и эпохи» в Митине представили инсталляции периода Отечественной войны 1812 года

С 2017 года в Хасынский округ по программе «Земский доктор» приехали работать 11 врачей

Свыше 360 дел возбуждено в ходе «Антимусорного рейда» в Подмосковье

Новый BMW X3 2024 с официальной гарантией — за 6,35 млн рублей. Официальный дилер BMW в Белоруссии привез в страну 30 кроссоверов, они на 3,5 млн рублей дешевле, чем в России