Добавить новость
ru24.net
World News in Finnish
Апрель
2018

Новости за 06.04.2018

Puhemiehet: Touko Aallon ex-vaimo järjestää erobileet - Aalto jäi ilman kutsua

Iltalehti.fi 

Vihreiden saippuaoopperan lisäksi Puhemiehet käsittelevät Timo Soinin uusinta uutta teoriaa sinisten rämpimisen syistä. Vihreiden sisä- ja ulkopiireistä kuuluu sellaisia huhuja, että viime syksynä yksityiselämän kohuissa rämpinyt ja muutenkin vasta puheenjohtajan hommia vaihtelevalla menestyksellä opetellut vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on nyt kuin uusi mies. Puhemiehet ovat ilahtuneita Aallon sielunelämän piristymisestä ja toivovat "kahden tonnin stifloissa" saapastelevalle Aallolle pelkkää keväistä auringonpaistetta.

Kylie Minogue täyttää 50 ja julkaisee uuden levyn pitkästä aikaa - tältä hän näyttää nyt

Iltalehti.fi 

Kylie Minogue kertoo eksklusiivisessa haastattelussa ihmettelevänsä sitä, kuinka hänen laulajanuransa on kestänyt aikaa. Australialaislaulaja Kylie Minogue, 49, julkaisee tänään perjantaina uuden Golden-albuminsa. Edellisestä studioalbumista ehti vierähtää peräti neljä vuotta. Viimeksi Minogue oli kiertueella vuosina 2014 ja 2015. Monogue on valmistellut uutuuslevyään biisinkirjoittajien ja muusikoiden kera Yhdysvaltojen Nashvillessa sijaitsevassa studiossa. Maisemanvaihdos levyntekoa varten on... Читать дальше...

Teatterin suunniteluryhmä Facebookissa alkoi saada yllättäviä yhteydenottoja - ”Kolmen kimppa kyllä kiinnostaa”

Iltalehti.fi 

Mikkelin Teatteri perusti Facebookin suunnitteluryhmän Kolmen kimppa -näytelmälleen Mikkelin Teatteri perusti Facebookin suunnitteluryhmän Kolmen kimppa -näytelmälleen, joka on tulossa syksyllä teatterin ohjelmistoon. Ryhmä perustettiin näytelmän tekijöille, mutta viime aikoina ryhmään on alkanut tulvia liittymispyyntöjä henkilöiltä, joilla ei ole mitään tekemistä näytelmän kanssa.

Rohkenisitko osallistua kivesfestivaaleille?

Iltalehti.fi 

Matkoilla kannattaa tutkailla paikallista tapahtumatarjontaa, jos sieltä löytyisi kiinnostavaa koettavaa. Kuten vaikkapa kivesfestivaalit. Useammallakin yhdysvaltalaispaikkakunnalla järjestettävillä kivesjuhlilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä nakuilun kanssa. Ne on omistettu ruokakulttuurille ja kivesten syömiselle. Esimerkiksi Missourin Oleanissa järjestetään kesäkuun alussa jo 25. kivesfestivaali, jonka osallistujat pääsevät popsimaan eri eläinten kiveksistä valmistettuja ruokia. Kalkkunankivekset ovat ilmeisesti tapahtuman hitti... Читать дальше...



Tapparan hurja startti koitumassa TPS:n kohtaloksi - Kuusela mätti kolme pistettä avauserässä

Iltalehti.fi 

Tappara-TPS-vääntö on kahden erän jälkeen 3-0. Ottelun avausmaalista vastasi Matti Järvinen, joka veivasi yhdellä harhautuksella sekä Martin Bergerin että maalivahti Oskari Setäsen kahville. Tilannetta edelsi Ilkka Pikkaraisen paha kiekonmenetys omalla sinisellä. Jukka Peltola siirsi Tapparan 2-0-johtoon vain puolitoista minuuttia myöhemmin ylivoimalla. Kirveskippari pääsi sutimaan Kristian Kuuselan laukoman paluukiekon puolityhjään TPS-reppuun.

Onnettomuudesta toipuva Juhani Palmu pystyy jälleen maalaamaan: ”Tunnen olevani aivan uusi ihminen lääkkeiden aiheuttamien harhojen jälkeen”

Iltalehti.fi 

Vakavasta onnettomuudesta toipuva taiteilija Juhani Palmu on päässyt viimein palamaan suuren intohimonsa äärelle: Hän on tarttunut jälleen siveltimeen. Lisäiloa tuo hurjasti kohentunut vointi. Toimittajan saapuessa Kauhavan Alahärmässä sijaitsevaan Juhani ja Leila Palmun kotiin on Juhanilla menossa yksi viikon viidestä fysioterapeutin johdolla toteutettavasta jumpasta. Nöyrästi jumpparin ohjeita noudattava taitelija ilmoittaa heti alussa iloisia uutisia.

Räikkösen epäonni jatkuu - mekaanikon moka saattaa tuoda lähtöruuturangaistuksen

Iltalehti.fi 

Kimi Räikkösen toinen harjoitussessio Bahrainissa päättyi radan varteen. Suomalaisen oli pakko jättää auto radalle, koska Ferrarin oikea rengas oli vaarassa irrota. Räikkönen kävi vaihtamassa renkaat varikolla, mutta ilmeisesti mekaanikko ei saanut pulttia kunnolla kiinni. Harjoitusten jälkeen Räikkönen sai lisää huonoja uutisia, sillä kisan tuomaristo harkitsee suomalaiselle lähtöruuturangaistusta. Syynä on se, että Räikkösen auto jäi radalla vaaralliseen paikkaan.

Räikkösen harjoitukset päättyivät mekaanikon kämmiin - oli silti koko joukon nopein!

Iltalehti.fi 

Kimi Räikkösen toinen harjoitus Bahrainissa päättyi 15 minuuttia ennen täyttä aikaa, kun suomalaisen auto jäi radan varteen. Räikkönen paineli harjoitusten nopeimman kierroksen, mutta hän joutui jättämään leikin kesken noin 15 minuuttia ennen session päätöstä, kun oikea etupyörä oli vaarassa irrota. MTV:n asiantuntijana toimivan Ossi Oikarisen mukaan kyse oli todennäköisesti mekaanikon kämmistä, kun rengasta laitettiin kiinni.

Новости России
Москва

Топ-5 самых ярких зарубежных архитектурных проектов на первичном рынке Москвы


Näyttää harvalla hyvältä - Jennifer Aniston on viihtynyt samoissa housuissa jo yli 10 vuotta

Iltalehti.fi 

Cargohousut eli reisitaskuilla varustetut housut näyttävät harvoin hyvältä - paitsi näyttelijä Jennifer Anistonilla. Jennifer lienee rakastunut malliin jo vuosituhannen vaihteessa, jolloin löysät, matalalantioiset, khaki-kankaiset cargo-housut olivat kuumaa kamaa. Erityisesti tähti on ihastunut oliivinvihreän värisiin khaki-housuihin, reisitaskuilla tai ilman. Muodin vaihdellessa Jennifer on pysynyt uskollisena vihreille housuilleen, jotka hän yhdistää usein esimerkiksi rentoihin tank-toppeihin... Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Людмила Самсонова

Теннисистка Самсонова вышла в финал турнира в Хертогенбосхе






Глава МИД Вьетнама спрогнозировал усиление сотрудничества своей страны с Россией

Guardian: Скрипали не хотят участвовать в расследовании отравления в Британии

Сын экс-премьер-министра Фрадкова назначен заместителем министра обороны. Как обстояло дело с "кумовством" в СССР

Столичные сотрудники Росгвардии задержали гражданина с поддельным паспортом