Добавить новость
ru24.net
World News in Finnish
Апрель
2018

Новости за 27.04.2018

6-vuotiaan Veeran huomio asiakkaasta sai kampaajaäidin posket punoittamaan: ”Ei se leuka, mut toi nenä!”

Iltalehti.fi 

Veera, Anni, Iina ja muu perheen pikkuväki osoittavat taas nokkeluutensa viikonlopun alkajaisiksi. Meidän pikkumies istui äidin kyydissä kauppareissulla ja katseli mietteliäänä vaihtuvia maisemia ja erityisesti taivaalle piirtyvää matkustajakoneen tiivistymisjuovaa. Hetken päästä totesi ilahtuneena: "Kato äiti, ne lataa meille maailmaa!" Jopoisi Vai mitä se oli?

Meteorologi kertoo: Milloin kesälomalle kannattaa jäädä, jotta saa kaiken irti rantakeleistä?

Iltalehti.fi 

Säätilastojen puolesta heinäkuun puolivälin loppupuolella sää on lämpimimmillään. Toisaalta silloin sateen ja ukkosen riski on suurimmillaan. Juuri äsken pakkanen paukkui Suomessa lähes ennätystahtiin. Siihen peilaten on hämmentävää, että ensimmäinen virallinen kesälomakuukausi eli toukokuu koittaa jo ensi viikolla. Viimeistään näihin aikoihin monilla työpaikoilla sumplitaan kuumeisesti kesän lomia. Kannattaisiko kesälomat pitää jo ensi kuussa, yrittäisikö saada niitä heinäkuulle vai jemmaisiko sittenkin jopa syyskuuhun saakka?

EK5: Suomalaisten tuska jatkuu - Tänak nousi kärkeen

Iltalehti.fi 

Ott Tänak siirtyi Argentiinan MM-rallin piikkipaikalle viidennellä erikoiskokeella. Virolaiskuski kaasutteli 6,04 kilometrin mittaisen pätkän kolmanneksi nopeimmin ja nousi 0,8 sekunnin turvin kokonaiskilpailun kärkeen. Toisena rallissa jatkaa Andreas Mikkelsen. Viidennen erikoiskokeen pohja-ajan tykitti Dani Sordo, joka paahtaa rallissa nyt viidentenä.

Kimi Räikkönen julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa: ”Vaimo.”

Iltalehti.fi 

Formula 1 -sarjan maailmanmestari Kimi Räikkönen on julkaissut Instagram-tilillään harvinaisen yhteiskuvan Minttu Räikkösen kanssa. Kimi ja Minttu Räikkönen juhlivat 100-vuotiasta Suomea. F1-tähti Kimi Räikkönen julkaisi yhteiskuvan vaimonsa Minttu Räikkösen kanssa. Kuvan saatteeksi mies kirjoitti:

Expressen: Leijonavahdin ura Ruotsissa ohi - siirtyy ensi kaudeksi KHL:ään

Iltalehti.fi 

Kaksi kautta Ruotsin SHL:ssä kiekkoillut Joni Ortio siirtyy ruotsalaislähteen mukaan KHL:ään. Expressenin kiekkoblogisti Johan Svensson kertoo, että kaksi kautta Skellefteå AIK:n riveissä kiekkoillut Joni Ortio siirtyy ensi kaudeksi KHL:ään. Svenssonin mukaan Ortion uusi seura on Vitjaz Podolsk.



Kallis suomalaissentteri saa sittenkin jatkaa NHL-joukkueessaan? ”Jori oli hyvä roolipelaaja”

Iltalehti.fi 

Philadelphia Flyersin General manager Ron Hextall kertoi aikovansa pitää Jori Lehterän joukkueessaan ensi kaudellakin. Philadelphia Flyersin Jori Lehterän kausi NHL:ssä ei mennyt tehojen puolesta sillä tavalla, kuin hän olisi varmasti toivonut. Lehterä pelasi usein nelosketjussa ja tehoja syntyi 62 otteluun vain 3+5=8 pistettä. Kauden jälkeen liikkeelle lähtivät huhut, joiden mukaan 30-vuotiaan sopimus ostettaisiin ulos tulevana kesänä. Lehterä ansaitsi päättyneestä kaudesta 4,7 miljoonaa dollaria... Читать дальше...

”Salainen suunnitelma” -ryhmä Whatsappissa: Kiusatut tytöt fantasioivat kouluampumisista Riihimäellä - syyttäjä syynäsi tapausta vuoden

Iltalehti.fi 

Kolme 2000-luvulla syntynyttä tyttöä on saanut syyttämättäjättämispäätöksen epäillystä törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta vuonna 2016. Poliisi epäili kahta 15-vuotiasta ja yhtä 16-vuotiasta tyttöä kouluampumisen suunnittelemisesta Riihimäen tai Hyvinkään alueella marraskuussa 2016. Tapauksen rikosnimike oli törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Asia eteni viime vuoden keväänä syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon. Harkinta kesti lähes vuoden, mutta viime... Читать дальше...

EK4: Suomalaisilla surkea tilanne Argentiinan MM-rallissa - Mikkelsen paahtaa kärjessä

Iltalehti.fi 

Argentiinan MM-ralli on käynnistynyt suomalaisittain surkeasti. Neljän erikoiskokeen jälkeen paras suomalainen on kahdeksantena ajava Esapekka Lappi. Hänkin on jäänyt jo kärjestä 15,8 sekuntia. Teemu Suninen on 10:s, Kalle Rovanperä 13:s ja kolmannella erikoiskokeella jousituksensa rikkonut Jari-Matti Latvala 23:s.

Valtteri Bottas kommentoi Ferrarin kyseenalaista temppua Kimi Räikköselle: ”Se oli melkoinen yritys”

Iltalehti.fi 

Valtteri Bottas sanoo olevansa valmis ottamaan aiempaa enemmän riskejä, jos tilanne niin vaatii. Video: Näitä asioita kannattaa seurata Azerbaidzhanin osakilpailussa Bottaksen ajotyyliä kritisoitiin liian varovaiseksi erityisesti Bahrainin GP:n jälkeen, kun hänen ei katsottu tehneen kunnon ohitusyritystä kärjessä ajaneesta Sebastian Vettelistä kilpailun viimeisellä kierroksella.

Kimi Räikkösen kakkostila saattaa peittää alleen Ferrari-ongelman - ero Sebastian Vetteliin on liian suuri

Iltalehti.fi 

Azerbaidzhanin GP:n toiset vapaat harjoitukset on ajettu Bakussa. Näitä asioita kannattaa seurata Azerbaidzhanin osakilpailussa. Red Bullin Daniel Ricciardo kirjautti nopeimman kierroksen 1.42,795. Lopulta eroa toiseksi tulleeseen Kimi Räikköseen jäi vain 0,069 sekuntia, mutta kun tarkastellaan tilastoja vähän tarkemmin, voi Räikkösen aika peittää alleen piilevän Ferrari-ongelman.

Новости России
Москва

Топ-5 самых ярких зарубежных архитектурных проектов на первичном рынке Москвы


Pääkirjoitus: Trump on oikeassa Pohjois-Korea-analyysissään

Iltalehti.fi 

Jokainen varmasti haluaisi uskoa Koreoiden väliseen liennytykseen, mutta lopputulos ratkaisee. Lähes koko maailma on kuluneen vuoden aikana seuranneet henkeään pidätellen Pohjois-Korean kiihtyvää ydinaseuhittelua, osa ihmisistä on myös seurannut epäuskoisena alatyylistä kädenvääntöä, jota Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on harrastanut Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa, kun ilmassa ovat lentäneet ydinaseuhkausten ohella henkilökohtaiset solvaukset rakettimiehestä sekä kisa siitä, kummalla nyt olikaan isompi ”ydinasenappi”. Читать дальше...

Erotuomarin peruskurssi Tampereella 11.5.2018

Basket.fi (Suomen Koripalloliitto ry) 

Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Nuorisoerotuomareina (NUE) alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

Noin 2 000 suomalaista sotilasta osallistuu syksyllä Naton suurharjoitukseen - harjoitusjoukkoja myös Suomessa

Iltalehti.fi 

Suomi osallistuu loka-marraskuussa Naton suurharjoitukseen. Harjoituksen johtaa Norja, mutta harjoitusjoukkoja toimii myös Suomessa ja Ruotsissa. Mukana on kaikkiaan 35 000 sotilasta noin kolmestakymmenestä maasta. Suomi toimii harjoituksessa kumppanimaan roolissa. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 2 000 suomalaissotilasta kaikista puolustushaaroista. Puolustusvoimat harjoittelee esikuntien ja joukkojen kansainvälistä yhteistoimintaa sekä kykyä ulkopuolisen tuen antamiseen, kerrotaan Puolustusvoimien tiedotteessa. Читать дальше...

Italian epäonnisin hotelliurakka: 64 vuotta, kaksi remonttia, ei vielä yhtään asiakasta

Iltalehti.fi 

Sisilialaisessa hotellissa on 300 huonetta ja se on remontoitukin kahdesti. Silti siinä ei ole koskaan asuttu, kertoo Expressen. Jos Italian aavemaisimmasta hotellista järjestettäisiin kisa, löytyisi Sciaccan pikkukaupungista Sisiliasta vahva voittajaehdokas: Grande Hotel de Calogero. Hotellia ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1954, mutta työt kävivät varsin takkuisesti. Hotelli saatiin täysin valmiiksi vasta vuonna 1984. Siinä on 300 huonetta, ravintola ja upea näköala korkealla rantakalliolla olevan sijaintinsa ansiosta. Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
WTA

Самсонова выиграла турнир WTA в Хертогенбосхе






Источник 360.ru: мужчина умер после падения в Большой Садовый пруд в САО Москвы

Автоманипулятор в аренду Питер

Аграрный парк и фаблаб-центр. Как улучшить и осовременить Барнаул и Алтайский край?

"Вашингтон в ярости": Россия преподнесла "гегемону" ещё один сюрприз? В дело вступает Вьетнам