Мы в Telegram
Добавить новость
ru24.net
World News in Finnish
Май
2018

Новости за 17.05.2018

Sveitsin läpikotaisin tunteva Leijonien maailmanmestari ihastelee Suomen kärkiketjuja: ”Ihan suvereeneja”

Iltalehti.fi 

Antti Törmänen varoittaa, että Suomelle voi olla tiedossa ongelmia. Sveitsillä on lähes paras mahdollinen ryhmä jalkeilla. Sveitsissä SC Bernin mestariksi kaudella 2012-2013 valmentanut ja nykyisin EHC Bieliä luotsaava Antti Törmänen tuntee erittäin hyvin Sveitsin maajoukkueen. Leijonapaidassa vuonna 1995 MM-kultaa juhlinut Törmänen on seurannut tarkasti Tanskan MM-kisoja ja ilahtunut Suomen esityksistä.

Noran karmea vuosi: alastonkuvat levisivät, tappio MM-finaalissa, loukkaantuminen ja ero - ”Minulla on ollut todella synkkiä jaksoja”

Iltalehti.fi 

Käsipalloilija Nora Mörkin kausi on ollut karmea painajainen. Mörkin puhelimeen murtauduttiin viime syksynä ikävin seurauksin. Hakkeroinnin jälkeen naisen alastonkuvat levisivät ympäri urheilupiirejä. Lisäksi itäeurooppalaisessa mediassa julkaistiin kuvia laittomasti. Kuvakohun jälkeen Mörk ja Norja hävisivät yllättäen käsipallon MM-finaalissa Ranskalle. Hopeamitali oli suurelle ennakkosuosikille jättipettymys.

Viidesluokkalainen joutui sairaalahoitoon Vantaalla - rehtorin mukaan kiusaaminen loppui keskustelemalla

Iltalehti.fi 

Vantaan Lehtikuusen koulun rehtori Marja Kilpeläinen vakuuttaa, että hänen johtamansa koulu on turvallinen. - Koulu on turvallinen ja täällä osataan puuttua asioihin. Joidenkin oppilaiden äkkipikaisuutta ei saada painettua pois, mutta opimme toimimaan sen kanssa, Kilpeläinen toteaa. Vantaan Sanomat haastatteli Kati Raitiota, joka on koulukiusatun viidesluokkalaisen pojan äiti. Raition mukaan hänen poikaansa on pahoinpidelty, uhkailtu tappamisella ja haukuttu Lehtikuusen koulussa.



Vain elämää -artistien liikenneonnettomuudet - Happoradion rumpalin mersu päätyi lunastukseen, Vesala tunaroi äiti kyydissään

Iltalehti.fi 

Vain elämää -ohjelman artistit intoutuvat jakamaan liikenneonnettomuustarinoitaan ohjelmassa. Vain elämää -ohjelmassa vietetään tällä viikolla Arttu Wiskarin päivää. Torstain jaksossa aamupalan jälkeen artistit tempautuvat juttelemaan keikkaelämästä. Artistit saavat toisiltaan vertaistukea siinä, kuinka raskasta rundaaminen ympäri Suomen toisinaan on. Sani ryhtyy laskeskelemaan, montako kilometriä hänen autonsa mittariin voi yhden päivän aikana kertyä. - Suhaamisen määrä on järjetön. Saatan ajaa päivässä 800 kilsaakin, Sani toteaa.

Gluteenitonta vai ei? Keliaakikot vaativat selkeyttää pakkausmerkintöihin

Iltalehti.fi 

Elintarvikkeessa lukee saattaa sisältää gluteenia tai vehnää. Todellisuudessa näin ei ole. Euroopan keliakialiitot vaativat merkintöihin selkeyttä. Tavoitteena on, että merkintää sääntelevä laki saataisiin yhtenäiseksi koko Euroopan tasolla. Tällä hetkellä Saattaa sisältää -merkintään liittyvä lainsäädäntö vaihtelee huomattavasti eri maiden välillä. Monet gluteenitonta ruokavaliota tarvitsevat kuluttajat ovat huolissaan merkinnöistä ja niiden tulkitsemisesta.

Pian joudut taas stressaamaan kesälomapalapeliä - kuinka teidän perheessä hoidetaan lomajärjestelyt?

Iltalehti.fi 

Täydellisessä maailmassa voisimme vain keskittyä loman odottamiseen. Lapsena kesälomat tuntuivat ihanan pitkiltä, mutta vanhemmaksi tulon myötä tämä pituus saa aivan uusia ulottuvuuksia - eikä todellakaan positiivisessa mielessä. Kalenteria katsoessa tilanne vaikuttaa mahdottomalta: lapsien kesäloma kestää kesäkuun alusta elokuulle asti, mutta vanhemmilla lomaviikkoja on huomattavasti vähemmän. Tokihan aikuiset voisivat pitää lomansa eri aikoihin, mutta toisaalta, yhteinen vapaa-aika on hyväksi parisuhteelle.

IL seuraa livenä: Tästäkö välierävastus Leijonille? - Venäjä ajoi Kanadan kahden maalin johdon kiinni, molemmat pelit 2-2

Iltalehti.fi 

MM-kisoissa pelataan tänään isoista asioista - eli välieräpaikoista. Kello 17.15 alkavat ottelut Kanada-Venäjä ja USA-Tshekki. Kello 21.15 alkavat ottelut Suomi-Sveitsi ja Ruotsi-Latvia. Jos Suomi selvittää Sveitsin, välierävastustaja tulee ottelusta Kanada-Venäjä. Voit seurata tärkeimpien urheilutapahtumien etenemistä Iltalehden uudesta tulospalvelusovelluksesta. Vaihtoehtoisesti voit etsiä IL Tulosvahdin suoraan sovelluskaupan hakutoiminnon avulla.

Hymy kertoi paljon - Leijonien SM-kultasankari on siirtymässä NHL:ään: ”Ilman muuta olen valmis lähtöön”

Iltalehti.fi 

Kärpissä kultaa voittanut Saku Mäenalanen lähtee toteuttamaan unelmaansa Carolinaan. Juuso Riikola ei kiistänyt loikkaa rapakon taakse. Iltalehti uutisoi aiemmin torstaina, että Kärppien SM-kultasankari Saku Mäenalanen siirtyy ensi kaudeksi Carolinan NHL-organisaatioon. - Ei ole mitään varmaa. Katotaan kisojen jälkeen, mihin mennään, Mäenalanen aloitti varovasti.

Bachelorette Jenny antaa pakit ruikuttaville miehille: ”En aio ohjelmassa lohdutella Pekkaa vaan minä olen suhteen neiti”

Iltalehti.fi 

Jenny etsii miehekästä nallekarhua, joka tarvittaessa kantaa häntä. Bachelor Suomi -sarjassa ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 2016 ihastuttanut Jenny Helenius etsii seuraavaksi rakkautta ohjelman päätähtenä. Hänestä nimittäin tulee Suomen ensimmäinen Bachelorette! Toimistopäällikkönä työskentelevä helsinkiläinen Jenny, 34, etsii rinnalleen huumorintajuista ja miehekästä, sanavalmista miestä.

Valtiovarainministeriön uusi arvio soten säästöpotentiaalista jopa 4,6 miljardia euroa, mutta kaikki eivät vakuutu: ”Täysin hatusta vedettyjä lukuja”

Iltalehti.fi 

Soten potentiaaliset säästöluvut tulivat julki - oppositio lyttäsi laskelmat. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki antoi keskiviikkona 16.5. eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle, sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja tarkastusvaliokunnalle muistion sote-uudistuksen vaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin. Muistiossa arvioidaan sote-uudistuksen eri osatekijöiden säästöpotentiaalia sekä maakuntien menokehysten täytäntöönpanon merkitystä.

Новости России
Москва

Российские компании придерживаются собственного подхода в ESG


Salama iski omakotitaloon Floridassa - hurja näky tallentui naapurin valvontakameran videolle

Iltalehti.fi 

Naapuri ei aluksi tajunnut, että ulkoa kuulunut rysähdys on salama. Suomessa odotellaan vielä ukkosia, mutta Yhdysvaltojen Floridassa matalapaine on jo tehnyt tepposensa. Daytona Beachissä sijaitsevaan omakotitaloon iski hiljattain massiivinen salama, ja komeus tallentui naapurin valvontakameran videolle. Naapuri ei aluksi tajunnut, että ulkoa kuulunut rysähdys on salama. Poikaystävä nimittäin tuli sisään taloon samalla hetkellä kun salama rysähti, joten naapuri luuli poikaystävänä ajaneen autonsa päin autotallia.

Tyrmäävästä kropasta tunnetun huippumallin bikinikuva sai fanit huolestumaan - meneekö ihannevatsa jo överiksi?

Iltalehti.fi 

Malli Emily Ratajkowskin uusi Instagram-kuva on saanut fanit kauhuihinsa. Huippumallien hoikkaakin hoikemmat vartalot ovat tasaisin väliajoin tapetilla. Viimeisin somekohun keskelle joutunut malli on Emily Ratajkowski, jonka fanit ovat huolissaan naisen entisestään hoikentuneesta ulkomuodosta. Syynä huoleen on Ratajkowskin uusi kuva Instagramissa, jossa hän poseeraa vihreissä bikineissä ja lenkkareissa.


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Кирилл Скачков

Кирилл Скачков из Новокузнецка стал победителем Игр стран БРИКС-2024






Риелтор Сырцов: россияне купили более 8 тысяч квартир в Москве в мае

Столтенберг: НАТО обсуждает приведение ядерных боеголовок альянса в боевую готовность

Построим памятник всем миром

Московская область, осень