Vesihyllyt tyhjinä, salaatti kasvaa rumaksi, kesäkurpitsaa pilkkahintaan - helle näkyy jo ruokakaupoissakin
Hedelmä- ja vihannesosastoilla pitkä hellejakso näkyy yhden lajin ylitarjontana ja toisen puuttumisena valikoimasta. Kuvituskuva.
Hedelmä- ja vihannesosastoilla pitkä hellejakso näkyy yhden lajin ylitarjontana ja toisen puuttumisena valikoimasta. Kuvituskuva.
Hanna-Riikka ja hänen miehensä Janne Virtanen vuonna 2016.
Suomalaista eläkejärjestelmää voi pitää nopeasti vaurastuneen hyvinvointivaltion hedelmänä, mutta ensimmäiset mädäntymisen merkit ovat jo nähtävissä, kirjoittaa Teemu Muhonen.
Tutkimuksen mukaan Iphone-omistajat nähdään helpommin lähestyttävinä.
Atacaman muumio ehti esiintyä ufoista kertovassa dokumentissa ennen kuin selvisi, että kyseessä on ihmisen jäännökset.
Näyttelijä menehtyi 47-vuotiaana.
Jarome Iginla päätti komean uransa virallisesti.
Kesko-konsernin päivittäistavarakauppa kasvoi huhti–kesäkuussa vajaat kolme prosenttia – lähiruuassa myynti lisääntyi 15 prosenttia.
Nainen hävisi oikeusjuttunsa jälleen kerran – ja vastentahtoinen avioliitto jatkuu. Korkeimman oikeuden tuomarien mukaan avioerolle ei ole lain mukaan riittäviä perusteita. Vain parlamentti voi muuttaa lakia.
Kanadan maajoukkueessa Iginla voitti olympiakultaa 2002 ja 2010.
Vuosien saatossa lapsettomuushoidot ovat kehittyneet monin tavoin. Luonnon kulkua hoidot eivät kuitenkaan muuta, suomalaislääkärit muistuttavat.
Helikopteri, jolla Redoine Faid pakeni heinäkuun alussa pariisilaisesta vankilasta, löytyi hylättynä Gonessesta.
Kotimaa
Islam
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho yhtyy puoluetoveriensa esittämän kritiikkiin Helsingin yliopiston aikeista aloittaa islamilaisen teologian opetus. Teologisen tiedekunnan dekaani tyrmää Halla-ahon ja perussuomalaisten näkemykset.
Keskiviikon aikana kävi ilmi, että ahdistelusta ja väkivallasta epäillyt henkilöt olivat Venäjään kuuluvasta Dagestanista.
Uhka-arvio Ruotsissa säilyy ennallaan.
Samantha Quek avautui siitä, miten media nostaa naisurheilijat esiin.
Tutkimuksen mukaan oikeat muistomme ovat peräisin ajalta, jolloin olimme 3-4 -vuotiaita. Sitä aiemmat ovat vain palasia sieltä täältä.
Jahtikuksan toimitus kävi Kauhajoella katsastamassa Eurooppalaisen metsästysammunnan tunnelmia.
Twitterillä on menossa todellinen jättipuhdistus. Kuvituskuva.
Siitonen oli kuollessaan 47-vuotias.
Siitonen oli kuollessaan 47-vuotias.
Kalasataman ja Mustikkamaan välisellä Isoisänsillalla on kiipeilty sen valmistumisesta lähtien vuonna 2016.
Kainuun Prikaatin raivaajapartio löysi räjähteet talteen ja kuljetti ne mukanaan hävitettäväksi myöhemmin. Poliisi sai tiistaina ilmoituksen mahdollisesta sotilasräjähteestä Joensuun Oskolassa. Ilmoituksen mukaan vanhan puretun sillan rakenteista oli löytynyt mahdollisesti sodanaikainen räjähde. Kainuun Prikaatin raivaajapartio löysi keskiviikkona sillan rakenteista noin 30 kiloa räjähteitä. Partio otti räjähteet talteen ja kuljetti ne mukanaan hävitettäväksi myöhemmin.