Добавить новость
ru24.net
World News in Finnish
Июль
2018

Новости за 31.07.2018

Heinolan alueella liikkuu vahingoittunut karhu - poliisi kehottaa asukkaita tarkkaavaisuuteen - havainnot numeroon 112

Iltalehti.fi 

Poliisi ja suurriistavirka-apu SRVA ovat illan ja yön aikana jäljittäneet karhua maastossa, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tiistai-iltana noin kello 22 Heinolan Lusissa valtatie 5:n varalaskupaikan pohjoispäässä sattui liikenneonnettomuus, jossa osallisena oli karhu. Hämeen poliisin mukaan Lusin suoralla ajanut henkilöauto törmäsi tietä ylittämässä oleeseen karhuun. Loukkaantunut karhu lähti onnettomuuspaikalta etenemään maastossa tien 140 suuntaan.



IS: Eläinlääkäri 2,2 promillen humalassa Kuopion raveissa, järjestäjä järkyttyi: ”Luojan kiitos hän ei ollut ehtinyt tehdä hevosille mitään”

Iltalehti.fi 

Ilta-Sanomien mukaan Kuopion raveissa jouduttiin vaihtamaan eläinlääkäriä, koska tehtävään nimetty henkilö oli 2,2 promillen humalassa. - Kyllähän hän oli voimakkaasti päihtynyt. Onneksi se huomattiin ravien alussa. Toimihenkilöt huomasivat asian, ja tuomaristo pyysi puhalluttamaan hänet. Hänet vaihdettiin sitten lennosta toiseen eläinlääkäriin, Kuopion Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Marita Huttunen vahvistaa Ilta-Sanomille. Humalassa toimiva lääkäri voi luonnollisesti aiheuttaa suuriakin vahinkoja eläimille... Читать дальше...

Новости России
Москва

Московский аэропорт Домодедово и Всероссийское общество инвалидов заключили соглашение о сотрудничестве



Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Кирилл Скачков

Кирилл Скачков из Новокузнецка стал победителем Игр стран БРИКС-2024






21 июня: главное за день

Херш: Кандидата в президенты заменят в случае провала Байдена на дебатах с Трампом

Урок «химии». Как защитить ребёнка от отравления

Экономист Глазьев: Путин готовит Россию к обвалу доллара и закату превосходства США