Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailmansensaatio”
Laivan lisäksi tutkijat ovat löytäneet maastosta useita hautakumpuja ja talojen jäänteitä.
Laivan lisäksi tutkijat ovat löytäneet maastosta useita hautakumpuja ja talojen jäänteitä.
Kliment Vorošilov käytti kuuluisaa hakaristiketjua Suomen-vierailullaan ollessaan Neuvostoliiton valtionpäämies.
Viranomaiset etsivät yhä ihmisiä Mexico Beachissa. Kuvassa ilmavoimien jäsen.
Varas tallentui Tuiskulan huvikeskuksen valvontakameroihin. Hän käytti yöllisellä varkausreissullaan myös naamiota.
Kotomaamme koko kuva - Teemu Pukki ja kannattajat.
Yksin tullut alaikäinen turvapaikanhakija on ennen kaikkea suojelua tarvitseva lapsi. Järjestö vaatii viranomaisilta paljon vakavampaa suhtaut…
Valtiopäivien puhemies patisti poliitikkoja muuttamaan asenteitaan.
Sarah Fergusonin hattu ei ollut maltillisimmasta päästä.
Lastentarhanopettajien palkat nousevat pääkaupunkiseudulla.
Vallanvaihdot Saksan johdossa ovat aina olleet vaikeita, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.
Alyssa Milano
D.J. Koh esitteli Galaxy Note 9 -puhelinta viime elokuussa.
Ica tarjoaa Rauman tehtaan valmisteita edullisempana vaihtoehtona ruotsalaisbroilerille.
Usain Bolt ei ymmärrä, miksi hän joutui dopingtestiin.
Kotimaa
Irtisanomissuoja
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on pääministeri Juha Sipilän (kesk) kanssa jyrkästi eri mieltä hallituksen tiedonannon vaikutuksesta ay-liikkeen oikeuteen lakkoilla.
Norjalaisen Karen Wintherin ohjaama vahvasti omaelämäkerrallinen dokumentti Pakotie (Exit, 2018) edustaa mallikkaasti tilinteko-genreä. Vajaaseen tuntiin mahtuu avoimia tunnustuksia ja katumisia muidenkin kuin ohjaajan itsensä toimesta. Winther lähti 16-vuotiaana mukaan äärioikeistolaiseen liikkeeseen. Hän oli mukana vain kaksi vuotta, joten kysymys on aika lailla nuoruuden hairahduksesta. Hieman vastaavasti näyttää käyneen muutaman muunkin dokumentissa tavattavan kohdalla. Wintheriä innoitti […]
Pelkkiä hedelmiä sisältävässä ruokavaliossa on paljon riskejä.
Humoristiseksi tarkoitetussa slime-lelussa oli leikkimielinen katoamisilmoitus, jossa kehotettiin löytymisen yhteydessä soittamaan tiettyyn puhelinnumeroon. Kanadalainen Douglas Mitchell huomasi 11-vuotiaan lapsensa slime-lelussa merkinnän Jos löydät, soita numeroon 1-888-TOOMUCH. Mitchell soitti numeroon huomatakseen sen yhdistyvän puhelinseksipalvelulinjalle.
Lähes koko Me too -kampanjan ajan on kyselty, miksi niin harvat miehet osallistuvat julkiseen keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä. Miesten liittolaisuuden osoitukset olisivat olleet enemmän kuin tarpeen, kun seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta avautuneita naisia on syyllistetty, nöyryytetty ja häpäisty. Tänä syksynä on vihdoin nähty monenlaisia tervetulleita ulostuloja. Esimerkiksi Madventuresin Riku Rantala ja Tunna Milonoff pyysivät anteeksi sitä, että ovat … Jatka lukemista Unohdetaan viestintuojat... Читать дальше...
Trump kertoo Pompeon lähtevän matkaan ”tunnin kuluessa”.
Tyttö keräsi pinjansiemeniä Nangarharin provinssissa. Afganistan on eräs maailman suurimmista kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden tuottajista. Arkistokuva viime vuoden lokakuulta.
Venäjän urheiluministeri Pavel Kolobkov onnitteli Habib Nurmagomedovia ja tämän valmentaja-isä Abdulmanap Nurmagomedovia Uljanovskissa viime keskiviikkona.
Angelina Jolie ja Brad Pitt ilmoittivat erostaan kaksi vuotta sitten.
Airiston Helmi -yhtiön talousrikostutkinnassa on tavoittamatta vielä lukuisia henkilöitä, poliisi kertoo.