Ministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen selvitys: alkutuotantoon tarvitaan pikaisesti 1 500 kausityöntekijää
Myös kotimaista lisätyövoimaa tarvitaan, jotta kevättöistä selvitään.
Myös kotimaista lisätyövoimaa tarvitaan, jotta kevättöistä selvitään.
Perjantai-iltana Suomeen palanneet matkustajat saivat uuden, tiukemman käytännön mukaista opastusta.
EKP haluaa vahvistaa pankkien luottotappioiden sietämistä ja sitä, että ne voivat rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä.
Yli puolet suomalaisista on melko tai erittäin huolissaan koronaviruksen takia.
Koronaviruskriisin tuomat rajoitukset arkielämään ovat erityisen vaikeita niille, joilla oli sosiaalisia, taloudellisia tai terveyteen liittyviä ongelmia jo aiemmin.
Koronaviruksen takia tehdyt rajoitukset eivät uponneet perheen vanhimpiin lapsiin ilman vastalauseita.
Timanttiliigasta siirrettiin kolme osakilpailua.
Poliisi muistuttaa, että huijarit käyttävät nyt hyväksi ihmisten pelkoja ja pyrkivät tekemään hyvinkin uskottavia rikoksia koronaepidemian varjolla.
Poliisi ei ole tavoittanut mönkijällä liikkeellä olleita miehiä.
Kiina on viime viikkoina laittanut ulkomailta palaavia ihmisiä koronaviruksen varalta karanteenihotelleihin, oli oireita tai ei. Kaksi suomalaista kertoi HS:lle karanteenikokemuksistaan.
Vuosi sitten Antti Karikoski perusti Espooseen kaksi uutta olutravintolaa. Tänään ovet suljetaan, eikä Karikoski tiedä, milloin ne taas avataan. Silti hän uskoo, että tästä selvitään.
Turvetta täytyy käyttää kattiloissa teknisistä syistä. Silti sen käyttö vähenee rajusti.
Halla-aho painottaa, että työtä pidetään yleisesti parhaana kotouttajana.
Tänään on liikkunut erilaisia tietoja Ruotsin ravien jatkumisesta, kun naapurimaamme hallitus tiukensi ehtojaan ihmisten kokoontumisista. Yli 50 hengen joukkoja ei Ruotsissa enää sallita, mutta Svensk Travsportin tuoreen tiedotteen mukaan ravit jatkuvat kuten tähänkin saakka koronavirusaallon aikana, ilman ratayleisöä.
Aalto-yliopiston tutkimusryhmä laski ennusteita koronaviruspotilaiden määrästä Suomessa. Keskeistä on, miten hyvin rajoituksia noudatetaan. Tuleva viikko on ratkaisevan tärkeä.
Viljelytoimissa kannattaa silti pitää punahomeen riski mielessä, Vilja-alan yhteistyöryhmä muistuttaa.
Kristian Mäki-Jussilan tulos on epävirallinen maailmanennätys.
Tavoitteena on kuitenkin saada eristäminen sinetöityä vielä tänään.
IMF arvioi, että taantumasta on tulossa pahempi kuin vuoden 2009 talouskriisin jälkeen.
Suomen testauskapasiteetti on nousemassa 1500 testiin päivässä.
Vuonna 2020 kesäaika alkaa 29. maaliskuuta ja päättyy 25. lokakuuta.
Uudellemaalle on aina lupa palata, jos siellä asuu. Uudelleen pois pääsemiseen tarvitaan painava syy.
Sandstormin soittamisesta parvekkeilla on muodostumassa joka perjantai toistuva ilmiö. Espoolaiset kaverukset aikovat soittaa biisin järeillä kaiuttimilla koko Matinkylälle. Voit virittäytyä tunnelmaan HS:n suoran lähetyksen avulla.
Ainakin Venäjä, Israel ja Kiina ovat jo kertoneet käyttävänsä matkapuhelinten paikannustietoja kansalaisten liikkeiden seuraamiseen.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti keskiviikkona ensi viikon olevan palkallinen loma ja vältti puhumasta karanteenista. Se lisäsi muun muassa hotellivarauksia Sotšissa, joten Kreml joutui selittämään, ettei Putin puhunut vapaasta ”sanan klassisessa merkityksessä”.