16 vuoden karkumatka päättyi – Linköpingin tuplamurhaaja tunnusti
Linköpingin tuplamurha järkytti koko kaupunkia 16 vuotta sitten. Nyt Ruotsin poliisi on ratkaissut mysteerin.
Linköpingin tuplamurha järkytti koko kaupunkia 16 vuotta sitten. Nyt Ruotsin poliisi on ratkaissut mysteerin.
Viime elokuussa kuvattu video alkoi levitä sosiaalisessa mediassa uudestaan ja johti poliisin toiminnan uuteen tutkintaan.
Liikuntajaoston äänestyksessä äänet jakautuivat 4–5 tukien täyttä takaisinperintää vastaan. Apulaispormestari Nasima Razmyar (sd) aikoo ottaa asian edelleen lautakunnan käsittelyyn.
Kun ravinnosta on pulaa, eläimet saattavat käyttäytyä julmasti. Kaikki ihmiset eivät kestä sitä nähdä.
Joe Exotic nousi kuuluisuuteen Netflix-sarjan myötä ja joutui pian sen jälkeen vankilaan.
Pierre Nkurunziza ehti hallita 11 miljoonan asukkaan itäafrikkalaista valtiota 15 vuotta.
Tapio Suominen kertoi Iltalehdelle, että kuluneena keväänä korkki on pysynyt kiinni.
HS tapasi Palme-tutkinnan suuren päivän aattona ruotsinsuomalaisen Palme-kirjoittajan Kari Poutiaisen. Hänestä poliisin passiivisuutta tutkinnan ensi tunteina on vaikea selittää. HS näyttää pääsyyttäjän tiedotustilaisuuden suorana keskiviikkona noin kello 10.30 alkaen.
Matti Vanhanen (kesk) valittiin uudeksi valtiovarainministeriksi maanantaina.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen suostui ministeriryhmien puheenjohtajien viisikkoon.
Kanadalainen Mimi Choi häkellyttää taidoillaan. Kanadan Vancouverissa asuva Mimi Choi, 28, ihastuttaa Instagramissa yli miljoonaa seuraajaansa upeilla taidoillaan. Ammattimeikkaaja lopetti päivätyönsä esikoulun opettajana ja siirtyi täyspäiväisesti luomaan taidetta meikkaajana.
Suomen ensimmäiset Kuplavolkkarit luovutettiin asiakkaille 70 vuotta sitten Senaatintorilla. Kahdestatoista autosta enää muutama on jäljellä.
Turtiainen erotettiin ryhmästä hänen julkaistuaan rasistisen twiitin.
Jon Hellevig (vas.) kuvattuna Helsingin käräjäoikeudessa 2017.
Palkkioiden korotuksesta oli jo päätetty, mutta korotus vaihtui järjestäytymiskokouksessa 15 prosentin laskuun.
Suomen autokoululiitto on huolissaan ajokokeiden epäkohdista.
Kaikki työpaikkailmoituksen syrjivät piirteet pitää pystyä perustelemaan. Kuvituskuva.
Makwan Amirkhani on voittanut UFC-häkissä viidesti ja hävinnyt kahdesti.
Barack ja Michelle Obama muistuttavat siitä, millaisen työn tänä keväänä valmistuneet opiskelijat ovat tehneet poikkeuksellisissa oloissa.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on esiintynyt harvakseltaan koronakriisin aikana.
Poliisi löysi epäillyn kaksoismurhaajan sukututkijoiden avulla.
Opiskelijoita edustavat liitot toivovat, että koulut tiedottaisivat opetuksen järjestämisestä ripeästi uusille opiskelijoilleen. Myös joustot vuokranantajilta voivat olla tarpeen.
Rasistisen tviitin julkaissut Ano Turtiainen erotettiin viime viikolla perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.
Jenny Rissveds ei ollut varautunut pyöritykseen, johon joutui olympiavoittonsa jälkeen.