Ponsse Kuopion Palloseuran pääyhteistyökumppaniksi Mestareiden Liigaan
Vieremäläisen metsäkoneyhtiön tunnus tulee koristamaan savolaisjoukkueen pelipaitoja Mestareiden Liigan karsintaotteluissa.
Vieremäläisen metsäkoneyhtiön tunnus tulee koristamaan savolaisjoukkueen pelipaitoja Mestareiden Liigan karsintaotteluissa.
Tuija Pehkonen viettää tänään syntymäpäiväänsä.
Iker Casillas on yksi jalkapallon historian parhaimpia maalivahteja.
Veden paine yllätti venäläisen Annan totaalisesti. Venäläisnainen Anna Zhakova, 32, tarttui pietarilaisen huoltoaseman pihassa painepesuriin. Tarkoitus oli putsata auto, mutta pesurin paine veikin Annan täysin mukanaan. – Veden paine oli niin voimakas, että minulta vaati kolme yritystä saada pesurista kontrolli. Video on mielestäni hulvaton ja näyttää hyvin, kuinka voimakas painepesuri voikaan olla, Anna kertoo uutistoimisto Catersille.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lehdistötilaisuudessa 3. elokuuta.
Vanhanen on henkilökohtaisesti sitä mieltä, että rokotetta on hankittava hinnasta välittämättä.
Amazonin saapumisella Pohjoismaihin on spekuloitu vuosikausia. Yhtiö ei antanut tiistaina tietoa siitä, miten Ruotsin-verkkokaupan aukeaminen vaikuttaa Suomessa.
Valtteri Bottaksen jatko Mercedeksellä näyttää Toto Wolffin lausunnon jälkeen todennäköiseltä.
Sininen ja sitkeä lanka pilkisti paistopisteestä ostetusta patongista.
Mats Sundin on viettänyt perheensä kanssa kesää Suomessa. Kuva Tukholmasta vuodelta 2018.
”Kannustan meitä kaikkia miehiä katsomaan peiliin”, Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan Juhani Kumpusalo vetosi.
Helsingin terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mukaan Helsingin koronaneuvontapalveluun tulee päivässä noin 500 puhelua, minkä takia puhelimessa saattaa olla kymmenien minuuttien jono.
Espanjan emerituskuningas Juan Carlos lähti vapaaehtoiseen maanpakoon korruptioepäilyjen aiheuttaman kohun vuoksi.
Noin joka viides suomalainen on tutkimuksen mukaan tullut loukatuksi internetissä. Tahallaan muita loukanneensa tunnustaa kuitenkin vain harva.
Ruotsi-ottelun kohtalo ratkeaa perjantaina 7. elokuuta.
Räjähdyksen jälkiä oli edelleen Aarnintiellä tiistaina iltapäivällä.
Amazon on saapumassa Pohjoismaihin. Kuvassa Amazonin toimisto Yhdysvalloissa.
Poliisi pysäytti yli 50 prosenttia enemmän törkeitä liikenteen vaarantajia koronakeväänä kuin alkuvuodesta 2019.
Melkein joka toisella koulutaipaleensa aloittavalla on oma puhelin, selviää DNA:n koululaistutkimuksesta.
Michael Špačekin pelasi viimeiset neljä kautta NHL-joukkue Winnipeg Jetsin farmijoukkueessa Manitoba Moosessa.
Elis Heden isä Niklas Hede pelasi Suomessa muun muassa HIFK:ssa, HPK:ssa ja Ässissä. Suurimman osan urastaan Niklas pelasi kuitenkin Saksassa. Kuva vuodelta 2010, jolloin hän edusti EHC Müncheniä.
Nyt tavoitellaan varsinkin suurten laitosten tietoja etätöissä olevien työntekijöiden kautta.
Helsingin ydinkeskustassa tiistaina maskeja ostaneet ihmiset pitivät mahdollista suositusta maskien käytöstä hyvänä asiana. ”Suositus selkeyttäisi tilannetta”, sanoo Yliopiston apteekista maskeja ostanut Tanja Rantanen.
Nenän ja suun peittävien maskien menekki on kiihtynyt samalla kun virallisen maskisuosituksen antaminen on yhä todennäköisempää.