Googlen data paljastaa: näin suomalaiset ovat liikkuneet koko korona-aikana
Kesäpäivä Helsingissä. Kuvituskuva.
Kesäpäivä Helsingissä. Kuvituskuva.
Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.
Tutkimus selvitti viljelijöiden suhtautumista maatalouden digitalisaatioon. Vastauksista nousi esiin lisäkoulutuksen tarve.
Steve Bannonia ja kolmea muuta miestä syytetään satojentuhansien lahjoittajien huijaamisesta tapauksessa, jossa lahjoittajat olivat luulleet antavansa rahaa Yhdysvaltain ja Meksikon välille kaavaillun rajamuurin rakennuskustannuksiin.
Pimeässä koiran nenä on korvaamaton apu.
Pääkaupunkiseutua ympäröivän alueen väkiluku on jatkanut kasvuaan alkuvuonna.
Kauden avaus on tarkoitus edelleen olla 17.–18. lokakuuta Itävallan Söldenissä, jossa kilpaillaan miesten ja naisten suurpujottelussa.
Iina Kuustonen uskoo, että erityisesti sairaalamaailmaan samaistuminen on syy Syke-sarjan suosioon. Jossain vaiheessa sairaala on läsnä jokaisen elämässä tavalla tai toisella.
Clarence Seedorf pelasi urastaan 10 vuotta AC Milanissa.
”Matkailukuplista” haetaan ratkaisua, jonka avulla koronaviruksen riskimaista tulevat matkailijat voitaisiin toivottaa tervetulleiksi rajoituksista huolimatta.
Vihreiden varapuheenjohtaja Diarra kommentoi aiemmin Iltalehdelle, että hän ei käyttänyt hyväkseen poliittista asemaansa yhteistyössä.
Urheiluliitto siirsi hallituksensa kokouksen torstailta tuonnemmaksi.
Pentutuotto on ollut vuosia kova ja metsästyspaine kohdistuu yksinäisiin aikuisiin karhuihin.
Puolan ympäriajossa sattui hurja kolari pari viikkoa sitten.
Elon tuottama kysely kartoitti koronan vaikutuksia nuorten kesätyön saantiin.
Kukkaiskuosit ovat suosittuja Helsingissä. Kuvituskuva.
Kilpailu alkaa 8. marraskuuta, mutta ennen sitä veneeseen tehdään laajat huoltotyöt.
Tyran harharetket herkistivät sosiaalisessa mediassa.
Aleksei Navalnyi on koonnut oppositiovoimia, selvittänyt korkea-arvoisten virkamiesten korruptiota ja kerännyt suuren seuraajakunnan.
Tiguanissa muodoissa näkyy mallin historia, mutta nyt sitä on onnistuneesti päivitetty tähän aikaan.
Ensimmäiset kaksi viikkoa Dylan söi ainoastaan perunoita. Yhdysvaltalainen Dylan Wall valmistui lukiosta vuonna 2017, jolloin hän painoi noin 193 kiloa. Mies tiesi, että jonkin on pakko muuttua, kun hän vieraili tulevassa yliopistossaan.
Poliisi kertoo jatkavansa asian selvittämistä kuolemansyytutkinnalla.
Viime vuosina yhä useammat armeijan käyneet suomalaiset ovat eronneet reservistä. Julkisuudessa heitä on haukuttu jopa reservikarkureiksi. Lohjan Meriturva on yksi täydennyspalvelusta järjestävä paikka, ja siellä entiset reserviläiset opettelevat muun muassa meripelastusta.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen seuraajaa on etsitty keväästä alkaen.
Nuori mies hukkui kesken kalastusreissun keskiviikkoiltana Särkilammella Kemijärvellä. (Arkistokuva, kuvan vesistö ei liity tapaukseen.)