Aurinkoenergia | Ikkunoista tehdään sähköntuottajia – uudenlaisia aurinkokennoja kehitetään Suomessakin
Valoa läpäisevä aurinkokenno soveltuu vaikka rakennusten lasisiin julkisivuihin.
Valoa läpäisevä aurinkokenno soveltuu vaikka rakennusten lasisiin julkisivuihin.
Saksan terveysministerin mukaan keväällä olisi tehty toisenlaisia toimia, jos tieto viruksesta olisi ollut sama kuin nyt.
Porvoon öljynjalostamossa on runsaat 40 tuotantoyksikköä, joista kahdessa tuotetaan dieseliä uusioraaka-aineista. Tulevaisuudessa laitos saattaa tuottaa myös lentopolttoainetta, propaania ja teollisuusbensiiniä – mutta öljyn korvikkeeksi on keksittävä uusiakin raaka-aineita.
Kun konsultti höpisee epäonnistuneen työprojektin surutyöpajasta, tulee ikävä management by perkelettä, jossa etsitään syylliset, haukutaan heidät ja jatketaan sitten eteenpäin, kirjoittaa Anna Perho kolumnissaan.
Vankeusrangaistusten täytäntöönpanojen keskeytys aiheutti noin 4000 vangin ”vankilavelan”, jota puretaan ainakin koko ensi vuosi.
Vantaan Energia aikoo louhia kehätien alle maailman suurimman lämpövaraston.
Kiinan johto pelkää omia kansalaisiaan, mutta uskoo pystyvänsä maailmassa mihin vain.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi nimitti Georgian entisen presidentin Mihail Saakašvilin reformineuvostonsa johtoon. Saakašvilin mielestä tärkeintä on uudistaa korruptoitunut oikeuslaitos ja luoda oikeusvaltio.
Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukašenka ei ole ainoa itsevaltainen johtaja, joka on viestinyt kansalle esiintymällä käsiaseen kanssa.
Joissakin suvuissa on syövälle altistava geenimutaatio. Geenin kantajat on hyvä selvittää ajoissa, sillä tiiviillä seurannalla estetään syöpäkuolemia.
Henri Haapamäki ymmärsi sosiaalisen median merkityksen markkinoinnissa vasta vaihdettuaan rallin rallicrossiin. Nyt Haapamäen haaveena on, että jokin ulkomainen toimija kiinnostuisi hänen sitkeydestään ja brändin luomisesta sosiaalisen median kautta.
Dallas Starsin väliaikainen päävalmentaja Rick Bowness on valmentanut enemmän otteluja kuin kukaan toinen valmentaja NHL:n historiassa. Lempinimen Bones saanut valmentaja on kaikkien suosikki ja pelaajistaan syvästi välittävä ihminen.
Harry, Meghan ja Archie viihtyvät tätä nykyä Kaliforniassa.