Ampumahiihto | Norjan naisten vuoro temmeltää palkintopallilla
Suvi Minkkinen ylsi ainoana suomalaisena takaa-ajoon.
Suvi Minkkinen ylsi ainoana suomalaisena takaa-ajoon.
Ruotsi haluaa muokata hautarauhalakia sukellusten mahdollistamiseksi.
Professorin mukaan kalan suosion taustalla vaikuttaa yhtälö, joka koostuu muun muassa näkyvästä kampanjoinnista, kalan pysyvyydestä suomalaisten syömistottumuksissa sekä koronavirusepidemiasta.
”Haluan maailman, jossa voin halata, kätellä ja pussailla ihmisiä poskille”, sanoo nouseva tähti.
Ohisalo pitää hyvänä sitä, että viranomainen, tässä tapauksessa poliisi, käy julkista keskustelua ja nostaa esiin työssään huomaamia epäkohtia.
Koskelan sairaalan lähettyviltä löytyi ruumis. Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta saman ikäisen pojan murhasta Helsingissä.
Yle: Pieksämäen taimitarhalla todettu 20 uutta koronatartuntaa
Ministeriössä ei ole vielä tiedossa, kuinka suuri ensimmäinen Suomeen saapuva rokote-erä on. Ministeriö arvioi sen olevan ”pienehkö”.
Suomalaisten kaipuu omaisten tapaamisiin menee monella yli tiukkojen ohjeistusten.
Tiger ja Charlie Woods pelaavat viikonloppuna parikilpailussa, joka näytetään valtakunnallisella tv-kanavalla.
Poikkeuksellisen törkeä henkirikosepäily ja jatkunut kiusaaminen saavat rikosylitarkastaja Jonna Turusen vaatimaan nuorille oikeaa apua ”kivojen kokousten” sijaan.
Jämsän perussuomalaiset väittivät maakuntalehdessä (kansanedustaja Jouni Kotiahon nimissä) sekä valtuuston ryhmäpuheenvuorossa, että hallitus kurittaa Jämsää olan takaa. Jopa Kaipolan tehtaan kaataminenkin on heidän mukaansa hallituksen vika. Väitteet ihmetyttävät, koska syytökset eivät tue Jämsän selviytymistä eivätkä ole edes totta. Jämsän kaupunki on saanut osakseen runsaasti myötätuntoa ja jo rahoituspäätöksiäkin, vaikka UPM:n ilmoitus Kaipolan tehtaan sulkemisesta tuli...
Poliisi pyytää havaintoja silminnäkijöiltä.
Mari Ederin kausi on sujunut toistaiseksi melko mollivoittoisesti.
Kyseessä ovat tämän näköiset tuotteet.
Yhdysvaltalainen laulaja Mariah Carey on ollut edelläkävijä, joka jo 1990-luvulla ennakoi seuraavan vuosituhannen popmusiikin isoja linjoja.
Maksujärjestelmässä oikaistaan joulukuun virhemaksu vuoden 2021 eläkkeeksi.
Aiemmin ansiosidonnaista työttömyysturvaa on voinut saada tietyin ehdoin vanhuuseläkeikään saakka. Kuvituskuva.
Latvalasta, 35, tulee kaikkien aikojen nuorin tallipäällikkö rallin MM-sarjaan.
"Kuusen inhimillistämistä käytettiin tehokeinona", Yle Oppiminen -kanavan päivityksessä perusteltiin keskustelua herättänyttä ratkaisua.
Petter Kukkonen on nostanut mediassa esiin yhdistetyn epäkohtia, koska FIS:llä ei itsellään ole selkeää palautejärjestelmää.
Traktoritaloista yhdysvaltalaisen Agcon talli vie kaikkien kolmen sarjan voitot, sillä vuoden 2021 erikoistraktoriksi valittiin Valtran G-sarja, joka julkistettiin syyskuussa.
Passi on vuoden 2021 alusta lähtien hieman kalliimpi.
Hylyn tutkimukset olisi tarkoitus tehdä etäohjattavilla laitteilla. Käytännössä tutkimukset pääsisivät alkamaan vasta kuukausien päästä. Tutkintatoimet vaativat niin Viron, Suomen kuin Ruotsin lainsäädännön muuttamista.
Oikeus antoi tyrmäyksen Poliisihallituksen julkisuuskäsikirjalle.