Kerttu ja Iivo Niskanen kilpailevat joulupöydässä: ”Helvetti, että tympäisee, jos Iivo saa sen”
Kerttu Niskanen nauttii pyhinä etenkin suklaasta, joululauluista ja rauhasta.
Kerttu Niskanen nauttii pyhinä etenkin suklaasta, joululauluista ja rauhasta.
Armin mukaan valkea kuusi takkahuoneessa tuo talvista tunnelmaa jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Edellisen kerran Rangers on voittanut Skotlannin liigan kaudella 2010–2011. Nyt se johtaa yhdeksän edellistä mestaruutta vienyttä Celticiä peräti 16 pisteellä.
Korona heijastelee myös joulunviettoon, jonka takia Joulupukkikin on joutunut uusien haasteiden eteen. Yksi asia on kuitenkin varma: joulua ei peruta ja lahjat jaetaan. Paksut lumihiutaleet leijailevat taivaalta maahan, ja joululaulu raikaa Joulupukin Pajakylän kovaäänisistä. Liiemmin muita ääniä ei kylässä kuulu, varsinkaan turistien. Aivan kuten muukin matkailu, joutuu myös Pajakylä sinnittelemään koronatalven keskellä. Tyhjät liiketilat täyttää...
Kaksipaikkaista arkea elävän tiede- ja kulttuuriministerin perheessä piparitaikinasta ei tingitä.
Tuli tuhosi lisäksi asunnon Jyväskylässä ja omakotitalon Joroisissa.
Lauri Markkanen on päätynyt osaksi joukkuetta, jota ei voi pelastaa, kirjoittaa HS:n toimittaja Mikko Pajala.
Pfizerin ja Biontechin koronarokote on valmiste, joka voittaa kilpajuoksun Suomeen.
Tämä joulu on erilainen, kuitenkin niin samanlainen. Olemme menossa kohti kevättä. Koronan varjossa on toivoa keväästä, jonka aikana selätämme koronan. Rajoitukset kestävät ja koettelevat kärsivällisyyttä, puhutaan koronaväsymyksestä. ”Minua suututtaa, että minua suojellaan. Tuli viesti, en voi mennä katsomaan poikaa jouluna”, sanoo eräs tuohtunut isovanhempi. Moni isovanhempi kokee saman kohtalon tänä jouluna. Kaikesta huolimatta ihmiset ovat...
Iikka Nurmosen ja Jenni Tuokon vuosi oli vaiheikas ja sisälsi kaksi muuttoakin. Se kertoo, mikä pariskunnan elämässä on pääosassa: hevosten paras
Markkanen oli joukkueensa tehokkaimpia, mutta Bulls puolusti luokattomasti.
Paikalliset ovat vieneet mikrofoneja ja kynttilöitä paikalle, jossa Guevara ammuttiin.
FinSote-kyselytutkimuksen asiantuntija on huolissaan erityisesti vanhusten kokemasta yksinäisyydestä tänä jouluna.
Rita Ora on pyytänyt juhlien järjestämistä myös julkisesti anteeksi.
Emolehmäpihattojen muuntaminen lypsäville sopiviksi sujui kohtuullisin kustannuksin. Lypsyasema hankittiin käytettynä.
Kylvölannoittimien markkinat näyttävät Jorma Lähetkankaan ja Toni Ruokojan mielestä valoisilta. Tilauskirjat ovat täyttyneet viime vuosia vilkkaammin koron-ajasta huolimatta.
EU:n brexit-neuvottelujen johtaja Michel Barnier tapasi edustajia tiistaina Brysselissä.
Donald Trump neuvoo Irania pohtimaan tarkasti huhuttujen ohjusiskujen toteuttamista.
Lasten tiedekysymyksissä pohditaan myös Linnunradan nimeä, eläinten elämää ja dinosaurusten maitohampaita. Entä miksi aikuisilla on unipulmia?
Sauternes-viinit ovat jälkiruokaviinien aatelistoa.
Tee jouluruokien rippeistä niin herkullisia uusia annoksia, että ensi jouluna jo toivot joulupöydästä jäävän jotakin yli.