Мы в Telegram
Добавить новость
ru24.net
World News in Finnish
Декабрь
2020

Новости за 27.12.2020



Новости России
Москва

Как надо ПРОДАВАТЬ СЦЕНАРИЙ, ПЬЕСУ, СИНОПСИС.


Mielensairaudet olivat tuttu tuntematon

Verkkolehti  

Kommentti: Päätyöni sairaanhoitajana on Petteri Pietikäisen kirjassaan kuvaaman ”Piirin” 1920-luvulta peräisin olevan kivilinnan sisällä. Perinteikäs paikka on sulkenut sisälleen paljon ahdistusta ja kärsimystä. Nykyään kovin moni asia on kuitenkin paremmin kuin ennen. Esimerkiksi ensimmäisten psykoosilääkkeiden käyttöön oton myötä kerrotaan ”Piirinkin” osastojen huudon, itkun ja raivon vaienneen kuin leikaten. Vaikka kuvauksessa lienee värikynää mukana, voidaan mielenterveyden...

Kipeitä sieluja on parannettu Suomessa insuliinisokeilla, mutta myös yhteisöllisyydellä

Verkkolehti  

Terapiatakuuvaatimuksen aikana on hyvä muistaa, että Yrjö Kulovesi oli 1930-luvulla Suomen ensimmäinen psykoanalyytikko, eikä maamme mielisairaaloissa varmasti ollut nykymuotoisia keskusteluterapioita. Kipeille sieluille tarjottiin sokkeja ja työtä. Eräs Kuloveden oppi-isistä oli sveitsiläinen psykiatri C.G. Jung. Hän oli Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian professori Petteri Pietikäisen innoittaja mielenterveyden historian tutkimisessa väitöskirjaksi asti. – Sittemmin pidin Helsingin... Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
WTA

Потапова проиграла Остапенко во втором круге турнира WTA 1000






Вскрыли САМЫЙ ДОРОГОЙ ЗАБРОШЕННЫЙ КОНТЕЙНЕР а там.

Гол Зобнина принес «Спартаку» победу над «Краснодаром» в матче РПЛ

Россия распрощалась с зависшими в Индии миллиардами рупий за нефть

«Абсолютно свободно»: Московский зоопарк показал общающуюся с гостями Катюшу