Joukkoliikenne | HSL:n lipunhintoihin tulossa muutoksia tammikuussa
HSL nostaa joukkoliikenteen lipunhintoja tammikuussa.
HSL nostaa joukkoliikenteen lipunhintoja tammikuussa.
Venäjän hiihtomaajoukkue joutui onnettomuuteen. Arkistokuva.
Timo Koivusalon ohjaama Täällä Pohjantähden alla koostuu nimekkäistä näyttelijöistä ja uskottavasta kerronnasta.
Kirjava liike on houkutellut riveihinsä myös vaihtoehtoihmisiä ja joogan harjoittajia, jotka ovat jakaneet koronapandemian olemassaolon kieltävää sisältöä. Myös flirttailua rokotevastaisuuden kanssa esiintyy liikkeen piirissä.
Suomessa todettiin 438 uutta tartuntaa keskiviikkona.
”Palaute valjakkoyrittäjiltä on jo tässä vaiheessa ollut todella positiivista", kertoo K-kauppias Minna Kelamo.
Karen Carneyn kriittinen arviointi nostettiin voittopelin jälkeen huomion keskipisteeksi Leedsin Twitter-tilillä.
Nimitrendeillä on tapana levitä Helsingistä myöhemmin muualle Suomeen.
Adenin lentokentällä räjähti vain hetkiä hallituksen jäseniä kuljettaneen lentokoneen laskeutumisen jälkeen. Kuva vuodelta 2015.
Fulhamin keskiviikkoillan ottelu siirtyy koronatartuntojen vuoksi.
Ruotsissa on kuollut yhteensä 8 727 ihmistä koronaviruksen vuoksi. Arkistokuva.
Sirpa Selänne tunnetaan myös kirjailijana.
Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on ampaissut Britanniassa nopeasti jyrkkään nousuun osin uuden virusmuunnoksen vuoksi. Euroopan tautiviranomainen pitää uuden muunnoksen aiheuttamia riskejä suurina.
Ilmiö koskettaa käytännössä kaikkia ilmaispelejä.
Kunnat pohtivat parhaillaan, miten tieto koronarokotusten aikatauluista saadaan varmasti asukkaiden tietoon.
Jonathan Pollardin tapaus on ollut Israelissa kiistakapula, ja Israel on lobannut hänen tuomionsa kohtuullistamista vuosien saatossa useasti.
HPK:n johto suli nopeasti päätöserässä.
Raviliiga-kilpasarja on loppuhuipennusta vaille valmis. Raviliiga-hevosten huutokaupat alkavat sulkeutua porrastetusti kello 19.20. Tämän otsikon alla seurataan huutokaupan etenemistä illan ajan.
Laajakaistatukea varten on varattu valtion budjetissa ensi vuodelle viisi miljoonaa euroa.
LVMH oli ostamassa yhdysvaltalaista Tiffanya, kun koronavirus romahdutti koruyhtiön myynnin. Nyt kauppa kuitenkin toteutuu pienellä alennuksella.
Ylähuoneen ja kuningatar Elisabetin on annettava sopimukselle vielä hyväksyntänsä.
Jääkaappilämpötilassa säilyvä rokote tehoaa AstraZenecan mukaan myös Britanniassa todettuun virusmuunnokseen.
Hakeauton kuorma syttyi palamaan keskiviikkona valtatiellä 28 eli Kajaanintiellä. Kuljettaja ajoi auton purkupaikalle Kälviällä, jossa palo taltutettiin.
Esko Koveroa puhutellaan kadullakin Ismo Laitelaksi. Suomalaiset ovat seuranneet yli 20 vuoden ajan, mitä Ismolle kuuluu, mutta miten Eskolla menee elämässä?
Joulukinkun rippeet sujahtavat enchiladojen sisään ja graavi kala uuniperunoiden täytteeksi.