Varsinaissuomalaisessa kunnassa todettiin eiliseen mennessä 18 tartuntaa.
Isla ei halua olla uhri, jos kohta ei selviytyjäkään. Ne määritteet antavat Islan mielestä tapahtuneelle liikaa valtaa.
Mikko Koskisen kritisointi Edmontonissa on vain yltynyt.
Hallituksen esityksessä todetaan, että ravitsemisliikkeissä asioiminen on todettu useissa tutkimuksissa merkittäväksi koronatartuntoja levittäväksi toiminnaksi.
Viime vuoden matkustajatuonnin luku on mittaushistorian alhaisin.
Jyväskylän kupeessa Tikkakoskella treenaavan Anne Takapuron alkukausi on ollut mukavan menestyksekäs. Talliin on tullut uusia hevosiakin, kuten Toto75-tasolla juhlinut Vie de Dream.
Tuki tulisi Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällisen mukaan toteuttaa ensisijaisesti yritysten palkanmaksun kautta. Hallituksen päätös sulkea ravintolat koronapandemian eniten kurittamilla alueilla iskee pahasti alan työntekijöihin. PAMin puheenjohtajan Annika Rönni-Sällisen mielestä on aika toimille, jotka kohdistuvat selkeästi ravintola-alan työllisyyden ja työntekijöiden pärjäämisen edistämiseen. – Tarvitsemme yritysten kustannustuen rinnalle palkanmaksuun kohdistetun tuen. Читать дальше...
Josep Maria Bartomeu pidätettiin maanantaina epäiltynä talousrikoksista.
Päätöksen taustalla on ennätysvuosi puheluiden määrässä mitattuna.
Jääpurjelautailijat kokoontuvat Hernesaaren edustalle.
Moite koskee ravintoloiden sulkemista koskevaa lakia, jonka kiirehtiminen puhemiehen mukaan asettaa eduskunnan kiusalliseen tilanteeseen.
Työttömyysaste oli tammikuussa 1,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin eli 8,7 prosenttia.