Paluu legendaarisen Hiacen jäljille – tässä on Toyotan uusi nelivetoinen pakettiauto
Ei ihan etuvetopakun lempimaastoa, mutta nelivedolle kallistukset eivät ole ongelma.
Ei ihan etuvetopakun lempimaastoa, mutta nelivedolle kallistukset eivät ole ongelma.
Sulun jälkeiselle ajalle kaavaillut ravintolarajoitukset saavat tyrmäyksen alan etujärjestöltä.
”Luonnon pitäisi olla maankäytön suunnittelun keskiössä", sanoo Sitran Mari Pantsar.
Pykälien nojalla voidaan muun muassa joustaa kiireettömän terveydenhoidon määräajoista.
Helsingin käräjäoikeus määräsi kaksi miestä ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta, ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja huumausainerikoksesta.
Professori James Leibold ei innostu ”kansanmurhan” määritelmästä, kun puheena on uiguurien kova kohtelu. Hänen mukaansa Kiina runnoo kuitenkin kovalla kädellä uuteen uskoon vähemmistöjen asemaa joka puolella maataan.
Kokoomus jätti vastalauseen sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön.
Johnson & Johnsonin rokote on ensimmäinen yhden annoksen koronavirusrokote.
Keskuspankki odottaa euroalueen inflaation kiihtyvän tänä vuonna 1,5 prosenttiin.
Tanskalaisviranomaisten mukaan ainakin kuusi maata on tehnyt jo päätöksen rokotusten keskeyttämisestä.
Karim Allah -laivan 895 naudasta 22 oli jo kuollut matkan tai satamassa olon aikana.
Valtioneuvoston viestintäjohtajan mukaan jatkossakin jokainen hallinnonala vastaa omasta viestinnästään. Viestintäjohtajan mukaan ”valtion siilojen” purkaminen vaati tuekseen valmiuslakia.
Korona- eli COVID-19-rokotuksen on saanut Suomessa THL:n lukujen mukaan annettu kaikkiaan 585 000 rokoteannosta.
Samasta taikinasta syntyy useampi erilainen pulla.
Rauman lisäksi Maarianhamina ja Karkkila ovat eniten koronatartunnoille altistuneita paikkakuntia.