Ravintolat kiinni 18. huhtikuuta saakka – liikkumisrajoituksista ei odotettavissa ratkaisua tänään
Suljettuina ovat edelleen niin kahvilat, ravintolat, baarit kuin yökerhotkin. Sulku koskee myös terasseja.
Suljettuina ovat edelleen niin kahvilat, ravintolat, baarit kuin yökerhotkin. Sulku koskee myös terasseja.
Prinssiveljesten välit ovat viilentyneet.
Suurin osa suomalaisista uskoo yhä, että rajoitukset takaavat mahdollisimman nopean paluun elämään. Usko voi horjua, jos hallituksen ja hallinnon viestintä jatkuu juridisena pohdintana ihmisten päiden yli.
Sää lämpenee tiistaista alkaen. Lunta on etelä- ja länsirannikkoa lukuun ottamatta niin paljon, ettei se sula ihan hetkessä, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Hallituspuolueista etenkin vasemmistoliitto ja RKP vastustavat liikkumisrajoitusten säätämistä erillislailla.
Mick Schumacher aloittaa uransa ensimmäisen kauden F1-sarjassa. Hän ajaa Haas-tallissa.
Koronavirustilanne ei ole laantunut Suomessa.
Kananmunat säilyvät yleensä paljon pitempään kuin Parasta ennen -päiväys lupaa.
Helsingin Vuosaaressa sijaitsevaan asuntoon houkuteltu nainen joutui tunteja kestäneen pahoinpitelyn kohteeksi, joka päättyi vasta kun hänet jätettiin öiselle metsätielle Hyvinkäällä.
Purjehtijat kisaavat olympiapaikoista Kanariansaarilla.
Presidentti Biden aikoo rokottaa oman kansansa ensin ja vasta sitten auttaa muita.
Tähän mennessä 900 asumusta on tuhoutunut.
Kriittisimpiä ovat olleet vasemmistoliitto, RKP ja vihreät, joiden mielestä kaikki muut keinot olisi otettava käyttöön ennen liikkumisrajoituksia.
Polvijärvellä sattuneessa onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Tutkinnanjohtajan mukaan epäillyllä on ollut susiin liittyviä omakohtaisia kärsimyksiä ja motiivi liittynee susivihaan.
Teemu Pukin toiveena on, että Buendia jää Norwichiin, jos nousu Valioliigaan tapahtuu.
Jussi Evinsalo vertasi itseään muihin isiin ja ajatteli, ettei pärjää. Uupumus pakotti pohtimaan, mitä hyvä vanhemmuus oikeastaan tarkoittaa.
Brasilian sairaaloiden tehoyksiköt ovat täynnä, ja rokotteiden jakaminen kangertelee. Epidemiologin mukaan Brasiliassa nopeasti yleistynyt P1-muunnos uhkaa muutakin maailmaa.
Kendall Jenner yhdistää neuleliivin paitapuseroon, suoriin housuihin ja loafereihin.
Pandemian päättyessä globaalit lentoliikenteen markkinat joutuvat uusjakoon, sanoo työ- ja elinkeinoministeriölle raportin tehnyt selvityshenkilö.
Yhdysvaltalainen Ugochukwu on Euroopan mestari kartingissa.
Novak Djokovic oli päätyä katalan juonen uhriksi.
Suomessa asuvan naisen pääomatulot tulivat kahden sveitsiläispankin sijoitustileiltä. Kuvassa Geneven kaupunki.
Perinteinen ympyränmuotoiseksi kaulittava taikina sai uuden näppärän vaihtoehtoisen konstin