Analyysi: Iltalehti arvioi F1-kuskit kauden alla – Valtteri Bottaksen dominointi vaatii naapuripilttuun nuupahtamista
F1-kausi käynnistyy tänä viikonloppuna Bahrainissa.
F1-kausi käynnistyy tänä viikonloppuna Bahrainissa.
Olli Mustosen suunnittelema Helsingin kaupunginorkesterin konsertti oli piristävä ja hyvää tuulta henkivä musiikkimatka.
”On aivan liian helppoa luoda sosiaaliseen mediaan tili ja käyttää sitä muiden kiusaamiseen. Kaiken tämän voi tehdä nimimerkin turvin.”
Keskiviikko oli tilalla iso päivä, sillä tilalla kuoriutui 400 maatiaiskanan tipua.
Pesukarhun henkilöllisyys paljastettiin Amerikan Masked Singerin viimeisimmässä jaksossa.
Pelastuslaitoksen pintapelastajat nostivat hukkuneen joesta Silvolantien läheisyydestä.
Rekkamiehen annoksesta toimistotyöläinen syö helposti enemmän kuin kerran.
Maaret Pajunoja (vas.), Krista Pärmäkoski ja Katariina Lonka ovat Suomen mestareita.
Raevaarasta yhdistää trillerin ja kauhun hienosti viritetyksi juoneksi.
Henkilö löytyi Vantaan Kuninkaantammen puiston kohdalta. Tämä kuva on Vantaanjoen varrelta, Helsingin Oulunkylästä.
Kannanotossaan puhemies Anu Vehviläinen arvioi, että julkisten varojen käyttöä valvovan viraston uskottavuus on heikentynyt.
Pärmäkoski lähti ankkuriosuudelle seitsemänneltä sijalta 58 sekunnin päässä kärjestä, mutta kiri joukkueensa ykköseksi.
Keitä varten ministeriöissä oikeastaan tehdään töitä, ja mikä nyt tulevana keväänä on toisin, hanhinyrkin varjonyrkkeilyn jälkeen?
Eduskunnan puhemiehistö aikaistaa Yli-Viikarin kanssa sovittua tapaamista yli viikolla.
Irlantilaissyntyisen Lucinda Rileyn teoksia on myyty miljoonittain.
Veri on virrannut ympäri Myanmaria sen jälkeen kun armeija kaappasi vallan. Kuva otettu maaliskuun puolivälissä Yangonissa
Eveliina Piippo (vas.) sai tukea joukkuekaveriltaan Katri Lylynperältä SM-viestin jälkeen.
Helena Petäistö miettii kolumnissaan, miksi tavallisetkin ranskalaiset juustot tuntuvat sopivan myös suomalaiselle laktoosi-intolerantille.
"Olen aina tykännyt treenata varsoja."
Poliisi tyhjensi kerrostalon vuokratilan.
Niin tapahtui 25.3.2021, että Teknologiateollisuus ry teki ”jako kahteen” tempun. Teknologiateollisuuden työnantajat ry neuvottelee jatkossa valtakunnalliset työehtosopimukset ja Teknologiateollisuus ry avustaa yrityskohtaisten sopimusten kenttää. Teknologiateollisuuden tiedotustilaisuudessa 25.3. 2021 kerrottiin korulausein, miten elämä kukoistaa teollisuuden uudessa kahden kerroksen sopimusmallissa. Tosiasia on, että kovin harmaalta näyttää duunarin taivas. Työehtoja ja työmarkkinajärjestelmää... Читать дальше...
Ylämaankarja on tavallisesti säyseää, mutta voi pelästyessään vauhkoontua.
Tampereella on tehty jätti-investointeja, valtion koronatuki tuli tarpeeseen.
Yöpymistarpeiden lisäksi retkeilijät ostavat nyt ruokailutarvikkeita, kuten retkiastioita.