Oikeudenkäynnit | Syyttäjä: Miehet pukeutuivat kasvomaskeihin ja hakkasivat alaikäistä pesäpallomailalla Pikku Huopalahdessa
Syyttäjä vaatii 15 miehelle vankeutta maaliskuussa tapahtuneesta välikohtauksesta.
Syyttäjä vaatii 15 miehelle vankeutta maaliskuussa tapahtuneesta välikohtauksesta.
Myöhästymisiä esiintyy vielä muutaman tunnin ajan.
Nopeasti vaihtelevat sääolot aiheuttavat epävarmuutta, mutta Vihannes-Laitila on varautunut mahdolliseen kuivuuteen.
Onko B3-vitamiinista apua sydänsairauksiin? Vai onko sen käytön lisääminen lainkaan turvallista? Arvoitus odottaa yhä ratkaisua.
Vastuullisuus tulee verkkokauppaan ja siihen pitäisi nyt iskeä kiinni, sanoo Ogoship-kasvuyrityksen operatiivinen johtaja Henri Mehto.
Taka-Töölössä sijaitsevan kerrostalon asukkaat pettyivät, kun naapuritontilta kaadettiin puita uuden talon tieltä. Kaupunki oli aikeissa määritellä puut liito-oravan ydinalueeksi, mutta rakennuttaja ehti kaataa ne ennen tiedon välittymistä.
Ilmaiskussa toukokuussa romahtaneessa rakennuksessa sijaitsi usean kansainvälisen uutismedian toimitus.
Pohjois-Korean johtajan terveydentila on ollut tiiviin seurannan kohteena siitä lähtien, kun hän nousi valtaan lähes vuosikymmen sitten.
Elinkelpoisimpina loistivat kaupungit, joissa elämä jatkui suhteellisen normaalina pandemiasta huolimatta.
Venäjällä yhä useampi kansalainen on huolissaan repressiosta, mutta samalla kovia otteita korostavien ”silovikien” asema on vahvistunut hallinnossa. Venäläinen tuomioistuin alkaa tänään käsitellä sitä, luokitellaanko vangitun oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin järjestöt äärijärjestöiksi. Päätös koskisi muun muassa Navalnyin korruptiota vastustavaa järjestöä ja sen aluetoimistojen verkostoa. Tähän mennessä oikeus on jo määrännyt järjestöt toimintakieltoon. Venäjän parlamentti päätti jo viime...
Puolueita jakavat eniten autoilu ja terveydenhuollon ulkoistaminen yksityisille yrityksille.
Suurimman potin sai 12 urheilijaa. Iivo Niskanen puuttuu listalta, koska hänen tulonsa ylittivät apurahan saamisen tulorajan eli 80 000 euroa.
Kritiikki uusien hävittäjien hankkimista kohtaan on suomalaisten keskuudessa laajempaa kuin aiheesta käydystä julkisesta keskustelusta voisi päätellä, rauhanjärjestöt kommentoivat teettämäänsä kyselyä. HX-hävittäjähanke jakaa suomalaisten mielipiteitä. Rauhanjärjestöjen teettämään kyselyyn vastanneista 39 prosenttia pitää hanketta liian suurena tai haluaisi luopua siitä kokonaan. Hieman suurempi joukko (42 %) kannattaa hankkeen toteuttamista vähintään suunnitellussa laajuudessa. Erotus mahtuu kyselytutkimuksen virhemarginaaliin. Читать дальше...