Suhdanne | Kulutus elpyy vauhdilla, OP:n korttimaksut korkeimmillaan korona-aikana
Vapaa-ajan viihdepalveluiden elpyminen on vasta alkutekijöissään rajoitusten vuoksi.
Vapaa-ajan viihdepalveluiden elpyminen on vasta alkutekijöissään rajoitusten vuoksi.
Laitteen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen ja eliöstöön ei ole varmuutta, meppi muistuttaa.
Myös veroviranomaiset hyötyvät ratkaisusta, koska se tehostaa työntekoa.
Tuotteiden ympäristövaikutukset kiinnostavat yhä enemmän sidosryhmiä sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Suomeen suunniteltu velkakatto on hillinnyt asuntojen hintoja Norjassa, Danske Bankin katsaus kertoo.
Turkisten huutokauppayhtiö Saga Furs on tyytyväinen kesäkuun huutokauppansa onnistumiseen: välitysmyynnin arvo nousi selvästi suuremmaksi kuin koko viime kauden myynti yhteensä.
Lannoitus ja vesitalous on huolehdittava kuntoon, kun entinen turvesuo metsitetään. Veteläsuolle Alajärvellä istutetaan 60 000 männyntainta.
Kiurun mukaan uuteen maahantulomalliin on tehty lausuntokierroksen palautteen perusteella muutoksia.
Kuntavaalien tulos oli selvä. Molemmat isot oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus voittivat. Hallituspuolueet hävisivät, paitsi RKP, joka voitti 0,1 prosenttiyksikköä. Oppositio väittää – niin kuin aina kuntavaalien jälkeen – että hallituspolitiikan on muututtava, koska se oli kansan viesti. Hallituspuolueet saivat kuitenkin 56 prosenttia äänistä. Hallitus voi jatkaa linjallaan, joka on tuottanut yhden Euroopan parhaan koronatilanteen koko...
Poliisi piti mielenosoittajien yöpymisratkaisua erittäin huonona.
Suomi tutkii, onko alkoholin etämyynti sallittua. Tikunnokkaan on nostettu suomalaisomisteinen viinitila Chateau Carsin Ranskassa.