Kirjallisuus | Kersti Juva kertoo, millaista oli suomentaa Taru sormusten herrasta: ”Örkki on lahjani suomen kielen sanastoon”
Tolkien auttoi Kersti Juvaa Sormusten herran suomentamisessa, koska ruotsinnoksessa nimet olivat päin mäntyä.
Tolkien auttoi Kersti Juvaa Sormusten herran suomentamisessa, koska ruotsinnoksessa nimet olivat päin mäntyä.
Petri Tanskanen pääsi kylvämään syysrypsiä ensimmäistä kertaa, koska osa ohrista valmistui niin aikaisin.
Tähti haki viidettä peräkkäistä kultamitalia.
Leo-Pekka Tähden paralympialaisten neljän kullan sarja kääntyi hopeiseksi T54-luokan 100 metrin ratakelauksessa.
Selja Ahava sai Kiitos kirjasta -palkinnon neljännellä romaanillaan Nainen joka rakasti hyönteisiä.
Tullin läpivalaisulaitteilla paljastetaan vuosittain merkittäviä määriä salakuljetusyrityksiä. Valvonta etsii laittomia lasteja. Yleisin salakuljetettava tuote itärajalla on tupakka.
Samuli Edelmann ja Laura Tuomarila vuonna 1999 Häjyt-elokuvan ensi-illassa. He olivat 20 vuotta yhdessä, kunnes Samuli halusi erota.
Messin kymppipaita tuo mukanaan melkoisesti odotuksia.
Henri Koskinen on erittäin hykerryttävä hahmo Tuomaisen muutenkin kaikista muista poikkeavissa suomidekkareissa. Antti Tuomainen on tehnyt suomalaiselle rikoskirjailijalle vielä harvinaisen kansainvälisen läpimurron jo aikaa sitten. Nyt edessä voi olla siirtyminen megasarjaan, kun viime vuonna ilmestyneestä Jäniskertoimesta suunnitellaan tosimielellä Hollywood-elokuvaa. Vuonna 2016 ilmestyneestä romaanista Mies joka kuoli on puolestaan kuvattu tv-sarjaa Elisa viihteelle tänä kesänä Haminassa....
Keräilyintoisen vuokralaisen tulee oikeuden mukaan muuttaa Helsingin kaupungin asunnot Oy:n huoneistosta, koska hän ei saanut sitä siivottua.
"Ihminen voi elää hyvää elämää, vaikka auto kulkisi bensan tai dieselin sijaan sähköllä tai kaasulla", Emma Kari sanoo.
Leo-Pekka Tähti pitää hallussaan T54-luokan 100 metrin maailmanennätystä.
Tämän vuoden uusista autoista jo lähes joka kolmas on ladattava.
Miten paljon työkaverisi tietävät henkilökohtaisesta elämästäsi? Helsingin Sanomat tekee juttua avoimuuden riskeistä työpaikalla.
"Jos ammattiyhdistysliike ei ole mukana paikallisessa edunvalvonnassa, seuraus voi herkästi olla se, että työnantaja valvoo etuja pöydän molemmin puolin", Eloranta sanoo.
KHO:n päätöksen mukaan autokouluyhdistys ja autokoulut pyrkivät vaikuttamaan haitalliseksi koettuun hintakilpailuun ja saamaan autokouluyrittäjät nostamaan hintojaan.
Vastaa Lasten uutisten viikon kysymykseen, mikä lelu on sinun ykkösvalintasi.
Kanadan maali lopulta hyväksyttiin.
Kulttuurialan vaikuttajat ovat totaalisen väsyneitä alati muuttuviin rajoituksiin.
Koiranpentu ja vauva ovat hyviä kavereita. Eryn Ferguson-Billings tallensi elokuun alussa videolle suloisen tilanteen koiranpennustaan Tobystä ja perheen kolme kuukautta vanhasta Zaine-vauvasta. Toby-pentu rakastaa perheen vauvaa. Koiran mielestä edes perheenäiti ei saisi koskea pienokaiseen, mutta sitä ei saa Toby päättää.
Karhujen on uutisoitu jääneen tänä syksynä kiinni petorautoihin Enossa, Joensuussa ja Sonkajärvellä.
Varvara Subbotina (vas.) Svetlana Kolesnichenko (oik.) taitouintikilpailuissa vuonna 2018.
Puheenjohtaja Ohisalon mukaan konkreettiset päätökset päästöjen vähentämiseksi on tehtävä ensi viikon budjettiriihessä, tai niitä ei enää ehditä tekemään tällä hallituskaudella.
Poliisi sai keskiviikkona ilmoituksen epämääräisistä liikkujista Rautavaaran kirkonkylällä sijaitsevasta koulukeskuksesta. (Arkistokuva.)