EU:n Michel: Ukrainan EU-jäsenhakemuksesta keskustellaan lähipäivinä
Ukraina kertoi viime viikon maanantaina hakeneensa Euroopan unionin jäseneksi.
Ukraina kertoi viime viikon maanantaina hakeneensa Euroopan unionin jäseneksi.
Ministeri Mikkonen ei vielä osannut arvioida kustannuksia tai Suomeen lopulta saapuvien ihmisten määrää.
Sen sijaan lennot Osakaan Japaniin ja Hongkongiin perutaan huhtikuun loppuun saakka.
Tuontihaketta korvataan mahdollisuuksien myös kotimaisilla puupolttoaineilla. Yhtiö hankkii yli 90 prosenttia energialähteistään alle sadan kilometrin säteeltä.
Sipilä työskenteli MTV:n uutisissa 26 vuotta.
Arla Foodsin vienti Venäjälle vähentyi merkittävästi vuonna 2014 voimaan tulleen vientikiellon jälkeen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvasi torstaina 3.3.2022 presidentinkanslian julkaisemassa lausunnossa Suomen turvallisuusympäristön olevan nopeassa ja rajussa muutoksessa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan on ollut selvää, että Suomessa tullaan arvioimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoja täysin uudessa valossa. Rajanaapurimme on autoritäärisesti johdettu diktatuuri, minkä seurauksena sotilaallinen uhka myös Suomea kohtaan on mahdollinen. Tämä skenaario on pidettävä mielessä, kun muodostamme...
Ukrainalaiset eivät näytä haluavan Venäjän ”vapauttamiksi”. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi maanantaina, millä ehdoilla Venäjä on valmis lopettamaan sodan Ukrainassa välittömästi, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Ehdot ovat lyhyesti nämä: Ukraina lopettaa sotatoimet, muuttaa perustuslakiaan niin, että maa pysyy neutraalina, tunnustaa Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” itsenäisiksi valtioiksi sekä tunnustaa Krimin kuuluvan Venäjälle. Peskov kertoi Reutersille...
Länsimaiset yritykset irtautuvat Venäjän markkinoilta sankoin joukoin, mutta Venäjä tekee asian hankalaksi. Suomalaisyritystenkin täytyy harkita vetäytymisprosessi tarkoin, jotta niiden paikalliset työntekijät eivät joudu oikeudellisiin hankaluuksiin.