Jääkiekon MM-kisat | Puolustaja Sami Vatanen helpottuneena, kun eristys joukkueesta päättyi
Vatanen on pelikunnossa USA:ta vastaan MM-välierässä.
Vatanen on pelikunnossa USA:ta vastaan MM-välierässä.
Venäjän valtaama Mariupolin kaupunki yrittää palata arkeen. Venäläistämistoimet ovat alkaneet näkyä yhä voimakkaammin.
– On järkyttävää, että konflikti voi paisua tällaisiin todella valtaviin ulottuvuuksiin, arkkipiispa Leo sanoo.
Jukka Jalonen on valmentanut Leijonat muun muassa kahteen MM-kultaan ja olympiavoittoon.
Palvelua esittelevä Youtube-video on kerännyt reilussa viikossa yli 140 000 kastelukertaa.
Intian Andhra Pradeshin osavaltiossa Thodatharan kylässä tohtori Vijay Kumar kutsuu sisään seuraavan potilaan, kuusikymppisen Reddyappa Reddyn. Reddy sairastaa kakkostyypin diabetesta, kuten Kumarin terveysaseman moni muukin asiakas. Kakkostyypin diabetes liittyy usein elintapoihin, toisin kuin perinnöllinen ykköstyypin diabetes. – Hän on kurinalaisin ihminen, jonka tiedän. Hän innoittaa muita klinikan potilaita, tohtori Kumar sanoo. – Kymmenen vuotta sitten sain tietää,...
Toimitusongelmien kanssa kamppaillut suomalaisyhtiö hakee nostetta muotiyhteistyöstä.
Mikael Granlund on Leijonien hyökkäyksen nimekkäin pelaaja.
Jesse Puljujärvi kehuu vuolaasti Evander Kanea.
Sääntelyä on vaatinut useaan otteeseen myös Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde. Viime viikonloppuna hän totesi hollantilaiskanavan haastattelussa, että kryptovaluutat ”eivät perustu mihinkään”.
Englannissa juhlitaan Williamin 40-vuotis syntymäpäivää uudella kolikolla.
Raisiolaismies joutui viime helmikuussa raa’an väkivallan kohteeksi lähes sattumalta. Nuorisojoukko raahasi miehen alikulkutunneliin ja hakkasi häntä metalliputkella päähän. Tekijät halusivat ”keikata paljon kaljaa”, mutta miehellä oli vain kolme tölkkiä.
Paolo Maldini kertoi perjantaina ruotsalaiskonkarin suunnitelmista.
Puolustusministeri Kaikkonen päätti lisääntyvästä harjoittelusta perjantaina. Kuvassa Kaikkonen, presidentti Sauli Niinistö, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja prinssi Carl Philip vierailulla 18. toukokuuta Tukholman lähistöllä sijaitsevassa laivastotukikohta Bergassa.
Japanissa julkaistu Nissan Sakura on täyssähköinen kei-auto.
Tilastokeskuksen mukaan Uusimaa ei ole ennen viime vuotta menettänyt maassamuuttotilastoissa väestöä muuttotappiona muualle Suomeen vuosikymmeniin.
Turkki on sanonut vastustavansa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksiä. Maiden edustajat ovat käyneet neuvotteluja tilanteen ratkaisemiseksi. Turkki on asettanut kovia ehtoja tuelleen. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho syyttää kovin sanoin hallitusta siitä, että se olisi lipsumassa asevientirajoituksista ja samalla ulkopolitiikan linjauksistaan. – Nato-hakemus on johtamassa Suomen ulkopolitiikassa tähän saakka korostetusta ”ihmisoikeusperusteisuudesta” luopumiseen, Yrttiaho sanoo tiedotteessaan. Читать дальше...
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on kohonnut presidenttispekulaatioissa. Lähes kaikki puolueet ovat kysyneet Aaltolaa ehdolle myös eduskuntavaaleihin.
Helsingin seudun liikenteen ylin johto saa uudenlaisen kannustinohjelman. Bonusten tarvetta perustelee HSL:n hallituksen puheenjohtajan mukaan poikkeuksellisen vaikea taloustilanne.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen purki joukkueensa pelifilosofian pieniin paloihin.
Charles Leclerc oli perjantain ykköstreenien nopein.
Yhteistyöneuvosto perustettiin toukokuussa 2002. Nato-Venäjä-neuvosto perustettiin 28.5.2002 presidentti Vladimir Putinin ja Naton jäsenmaiden edustajien allekirjoituksella. Foorumin tarkoituksena oli neuvottelu, yhteistyö, päätöksenteko ja yhteinen toiminta tasavertaisina kumppaneina alueilla, joissa Nato-mailla ja Venäjällä oli yhteistä etua turvallisuusasioissa. Kansan Uutisissa kerrottiin neuvoston perustamisen jälkeen, että Naton uudet jäsenmaat Puola,Tšekki ja Unkari eivät ole kovin innostuneita asiasta. Читать дальше...