Brasiliassa rankkasateet surmanneet ainakin 34 ihmistä
Pelastajia ja vapaaehtoisia kuvattuna Jardim Monteverden asuinalueella Jaboatão dos Guararapesin kaupungissa, jossa maanvyöry surmasi lauantaina 19 ihmistä.
Pelastajia ja vapaaehtoisia kuvattuna Jardim Monteverden asuinalueella Jaboatão dos Guararapesin kaupungissa, jossa maanvyöry surmasi lauantaina 19 ihmistä.
Moko kuvattuna yhdessä Kimi Räikkösen kanssa vuonna 2017.
Lauantaina vapautunutta Fusako Shigenobu on pidetty äärivasemmistolaisen Punainen armeija -terroristijärjestön perustajana. Järjestö oli vastuussa useista panttivankitilanteista ja terroristi-iskuista 1970- ja 1980-luvuilla.
Kesäkuu alkaa sateisena. Juhannukseksi on mahdollisesti luvassa säiden muutos.
Turun Sanomien mukaan supo kiistää ongelmat.
Nainen huomasi tumman möykyn koiransa rinnassa. Australialaisen Georgina Dempseyn koira Duke oli ollut leikkimässä ulkona ja kun Georgina kutsui koiransa takaisin sisään, hän kiinnitti heti huomiota johonkin epätavalliseen. Koiran rinnassa roikkui pieni opossumi, eli pussirotta. Se oli takertunut koiran turkkiin sen leikkiessä puutarhassa.
Antti Raannan iltapuhde jäi vajavaiseksi.
Wilhelmiinakeksit ovat todellinen klassikko.
Soiden ojittaminen oli kansallinen operaatio, joka jätti jälkeensä tuottamatonta suometsää. Laskentatavasta riippuen voidaan sanoa, että Suomessa on tällä hetkellä satoja tuhansia, jopa miljoona hehtaaria kannattamatonta suometsää, sanoo Helsingin yliopiston metsätieteiden tutkija Paavo Ojanen. ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” Suomalaisen kirjallisuuden yksi merkittävimmistä lauseista, jolla alkoi Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogia. Lauseeseen kiteytyy...
Eversti Petteri Kajanmaan mukaan Venäjällä on ollut vaikeuksia henkilöstötäydennysten kanssa.
Uidaanko täällä sunnuntaina?
Carolina Hurricanes on voittanut NHL:n pudotuspeleissä kaikki seitsemän kotiotteluaan ja hävinnyt kaikki kuusi vierasotteluaan.
Jälleennäkemisjakson kuvaamisen aikoihin Panama-kautta ei ollut vielä esitetty.
Minttu Sauna-aho on oppinut laatimaan aikataulunsa niin, että elämä pysyy paremmin tasapainossa.
Eija syntyi Porissa, mutta muutti perheensä kanssa Euraan hänen ollessa viiden vanha.
Jotkut luulevat, että potilas voi jäädä elvytyskiellon takia ilman tarvitsemaansa hoitoa. Todellisuudessa päätös elvyttämättä jättämisestä voidaan tehdä ainoastaan silloin, kun elvytyksestä ei ole potilaalle hyötyä tai se aiheuttaa hänelle enemmän kärsimystä kuin hyötyä.
Meritiedustelun perusteella ”kadonneet” luksusjahdit ovat olleet pimennossa paikantimilta ainakin kuukauden ajan.
Maan koillisosassa tiistaina alkaneissa sateissa on tähän mennessä kuollut yhteensä ainakin 34 ihmistä.
Tapausta puitiin oikeudessa keskiviikkona. Asiassa ei ole vielä annettu tuomiota.
Tiia Rantanen päätti nuorena, ettei hänen tarvitsisi tyytyä tavanomaiseen. Vuosiin mahtui alisuoriutumista, ahdistusta ja allergiaoireita, kunnes hän oppi olemaan tyytyväinen.
EU:n uudet digilait ottavat tiukemman otteen datajäteistä, kitkevät laittomuuksia verkosta ja lisäävät käyttäjien oikeutta kerryttämäänsä tietoon. Näin sosiaalinen mediasi muuttuu uudistusten seurauksena.
Elisabet II:n platinajuhlia vietetään kesäkuun alussa. Kun Elisabetista tuli kuningatar helmikuussa 1952, Paasikivi oli presidentti, eikä Suomesta ollut lähtenyt Neuvostoliittoon vielä viimeinen sotakorvausjunakaan. Katso, mitä Suomessa tapahtui, kun kuningatar eli pitkän uransa käännevuosia.