Kirja-arvostelu | Kevään Instagram-kirjaksi kutsuttu Iida Sofia Hirvosen esikoisteos kuvaa millenniaalin mieltä loputtomien virikkeiden keskellä
Radalla avautuu parhaiten äänikirjana, kun sähköistynyt tajunnanvirta sekoittuu omiin ajatuksiin.
Radalla avautuu parhaiten äänikirjana, kun sähköistynyt tajunnanvirta sekoittuu omiin ajatuksiin.
Loppusotaan osallistuneet varusmiehet pääsivät yllättämään Lapin rajavartioston komentaja eversti Jarkko Alénin. ”Koulutus on mennyt perille”, Alén sanoo.
Itäväylän vierellä aletaan rakentaa lisää pyöräilyn nopeaa väylää kesäkuussa.
Vuosisatojen ajan Suomeen on hyökätty idästä, mutta nyt toivomme, että kohta ei enää tarvitse pelätä.
Suomi käy suurta kampanjaa Natoon pääsemiseksi, ja siinä jalkatyön tekee kunkin Nato-maan suurlähettiläs ja usein myös tämän puoliso.
Edesmenneen Magdalena Abakanowiczin säätiö tukee Ihmeen toimintaa kaudella 2022-2025. Ihme Helsingin tuotannot käsittelevät ympäristöaiheisiin liittyviä teemoja.
Tartuntoja on todettu vuoden aikana pistoshuumeita käyttävien keskuudessa moninkertaisesti aiempiin vuosiin verrattuna.
Kuljettaja menetti onnettomuudessa autonsa hallinnan. Kiinalaiskuljettaja oli ajamassa rekkaansa tunnelissa Guangdongin provinssissa, kun hän joutui hurjaan onnettomuuteen. Kuljettaja törmäsi ajoneuvollaan keskellä ajoväylää lojuneeseen autonrenkaaseen ja menetti törmäyksessä rekan hallinnan.
Ville Pokka on kuulunut Leijonien vakiokalustoon viime vuosina.
Kultaranta-keskusteluiden teemana on tänä vuonna “Vastuunsa kantava, vahva ja vakaa Pohjola”.
Narva-Jõesuun ranta on pitkä ja hienohiekkainen.
Etta ja Isaac esittävät kesän 2022 kesäkumibiisin.
Norppakanta on hitaassa kasvussa, mutta suojelutoimenpiteitä tarvitaan yhä.
Kissanpentuja tuotiin Suomeen huomattavan nuorina ja eläimet ovat olleet hyvin huonossa kunnossa. Kuvituskuva.
Etälamauttavat drone-lennokit nousivat keskusteluun Texasin kouluampumisen jälkeen. Axon Enterprise ilmoitti sunnuntaina, että se keskeyttää drone-projektinsa.
Patrice Bergeron äänestettiin jälleen NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi.
Mukana ratkaisussa ovat KT, JUKO ja JAU. Jo maanantaina iltapäivällä KT:n valtuuskunta ilmoitti hyväksyneensä neuvottelutuloksen. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) ilmoittivat maanantaina aamupäivällä saavuttaneensa sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuvan neuvottelutuloksen erillissopimuksesta. Kuntatyönantajat hyväksyivät neuvottelutuloksen pikaisesti. Valtuuskunnan päätös edellyttää kuitenkin... Читать дальше...
Turussa perjantai-iltana kahden nuoren hengen vaatineen kolarin tutkinta ja kuulustelut jatkuvat tällä viikolla.
Leinelän epäillyistä murhan yrityksistä vangittuna on edelleen kolme ihmistä.
Talkoovoimin rakennettu Häähninmäen näkötorni on erikoisuus, joka vetää puoleensa retkeilijöitä eri puolilta Suomea.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö (Juko) ja Julkisen alan unioni (Jau) osoittivat toukokuussa mieltään Helsingissä.
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström ovat seurustelleet syksystä lähtien.
Lounais-Ranskassa satoi tennispallon kokoisia rakeita.