Helsingin science fiction -seuran Tähtifantasia-palkinto jaettiin 16. kerran.
Maanantaina alkoi kaikkien aikojen suurin Helsinki Cup, joka kerää noin 23 000 pelaajaa ja 1 600 joukkuetta Helsinkiin ja Espooseen. HS seurasi ensimmäistä pelipäivää Käpylän ja Oulunkylän kentillä.
Ensimmäisissä tutkituissa näytteissä ei ole merkkejä vesistöjen pilaantumisesta, kunta kertoo.
Sveitsin joukkue perui harjoituksensa maanantaina. Myös keskiviikon ottelu Ruotsia vastaan on vaarassa.
Poliisin mukaan nuori on myöntänyt kirjoittaneensa uhkaukset.
Norjassa lakko aiheuttaa ongelmia maan pohjoisosien terveydenhoidolle, kun avainhenkilöitä ei saada työpaikoilleen.
Vantaalla ja Espoossa osa päättäjistä intoilee yhden hinnan taktiikasta, koska pitkien matkojen hinnat halpenisivat.
Jo kahtena kesänä samalla hitillä ratsastaneen kotimaisen Ramses II:n konsertti keskeytyi aidan kaatumisen ja yleisökaaoksen seurauksena. Laulajan toinenkin keikka peruttiin.
Milka Hakkarainen jatkaa ruotsinsuomalaisen poliisin seikkailuja, mutta yhteisön syväluotaus saa nyt ottaa paikan takapenkiltä.
Helsingin energiayhtiö Helen pyrkii vastaamaan kasvavaan sähkön tarpeeseen hankkimalla kaksi Pohjois-Pohjanmaalle rakennettavaa tuulipuistoa.
Ruokavirasto on määrännyt kaikki ahvenanmaalaisen kalankasvattamon kalat lopetettaviksi tai teurastettaviksi kasvattamolta löydettyjen IHN-tautitapausten takia.
Kauppakeskus Itiksessä työskennellyt vartijan mukaan nuori vastusti kiinniottoa. Valvontakameran materiaali tuki uhrin kertomusta, jonka mukaan nuori ei hangoitellut vastaan.
”Pyrimme siihen, että elämys tuntuu henkilökohtaiselta”, sanoo taiteellinen johtaja Matti Nives.
HS kertoi vaikeasta sinilevätilanteesta sunnuntaina.
Edmonton Oilers teki Jesse Puljujärvelle minimitarjouksen ensi kaudesta.