Tulipalo sai alkunsa, kun savusaunaa lämmitettiin. Kukaan ei loukkaantunut palossa.
Ilmasotakoulun kapteeni sai tuomion pahoinpitelystä, kun hän kiskoi varusmiestä rinnuksista loppuvuodesta 2019.
Joulun tunnelmaan kuuluu ajatus siitä, että mahdottomasta tulee mahdollista. Mutta onko siinä kyse Jeesuksesta, joulupukista vai jostain aivan muusta?
Spielbergin klassikkoelokuva Tappajahai tulee jälleen tänään jouluaattona televisiosta. Hiljattain ohjaaja kertoi haastattelussa olevansa pahoillaan siitä, mitä elokuva tosielämässä aiheutti.
Kreml on kiistänyt väitteen. Sen mukaan presidentti Vladimir Putin saa luotettavaa tietoa useista eri lähteistä ”erikoisoperaation” etenemisestä.
Vanhojen ystävien joulu Mellunmäessä on omannäköinen ja kiireetön. Tärkeintä ovat rentous ja herneet.
Toimittaja Mark Woodley raportoi lumimyrskystä, ja lopputulos oli yllättävä.
Tabloidi poisti sivuiltaan ja arkistostaan Meghanin nöyryyttämisellä fantisoineen kolumnin. Naisvihamielisenä pidetty kirjoitus aiheutti enemmän valituksia median itsesääntelyelimeen kuin kaikki brittimedian tekemiset vuonna 2021 yhteensä.