Auton pakomatka päättyi poikittain väylälle tehtyjen hiihtolatujen päälle.
Pelastustoimi sammuttaa aution puurakenteisen varastorakennuksen paloa Espoossa.
Saksa lakkautti asevelvollisuuden vuonna 2011. Puolustusministeri Boris Pistoriuksen mukaan se oli virhe.
HS:n uutiskooste kertoo tiistain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 19.
Hallitus ja työntekijäjärjestöt korostavat neuvotteluja, mutta oikeasti mitään sopimiseen johtavaa dynamiikkaa ei ole nähtävissä.
Urheilun välitystuomioistuimen päätös oli maailmanlistan entiselle ykköselle suosiollinen.
Ellei ihmeitä tapahdu, marraskuun presidentinvaaleista odotetaan demokraattien Joe Bidenin ja republikaanien Donald Trumpin uusintaottelua.
Metan viestintäjohtajan mukaan ongelmia selvitellään parhaillaan.
Josh Kerrin mielestä yleisurheiluun tarvitaan lisää rahaa.
Valvojan mielestä säätiön hallitus laiminlöi johtajan valvonnan. Entinen puheenjohtaja Matti Vuoria myöntää, että johtaja viivytti työeläkemaksujen ja laskujen maksamista hallituksen siunauksella. Entinen johtaja Jan Förster kiistää epäillyt väärinkäytökset.
Suomalaisturistien kävelyreitiltä Tallinnan satamasta kaivettiin esiin poikkeuksellinen hylky. Sen sisuksista löytyi kaksi rottaa, kymmeniä suippokärkisiä nahkakenkiä ja Euroopan vanhin kompassi.
Nykyaikainen johtaja kuuntelee, kannustaa ja muuttaa tarvittaessa mieltään. Olisiko presidenttiys jo aika tuoda tähän aikaan?
Danske Bank arvioi, että asuntomarkkinat eivät piristy ennen kuin euriborkorot laskevat selvästi.