Helsinki | Naton sota-aluksia vierailulla Hernesaaressa, mukana espanjalainen fregatti
Alukset harjoittelevat vierailun päätteeksi Rannikkolaivaston kanssa.
Alukset harjoittelevat vierailun päätteeksi Rannikkolaivaston kanssa.
Kokoamme tähän juttuun, mitä tällä hetkellä tiedetään hallituksen leikkaus- ja veronkorotusaikeista. Lopulliset päätökset hallitus tekee maanantaina ja tiistaina.
Molemmat ottelusarjat ovat katkolla lauantaina.
Edellinen hallitus toi vanhushoivaan sitovan henkilöstömitoituksen ja kiristi terveyskeskusten hoitotakuuta. Nykyinen hallitus löyhentää velvoitteita.
Katedraalin kunnostustyöt ovat vihdoin valmistumassa viiden vuoden jälkeen.
Raportin mukaan epäilyt niskoittelusta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ovat lisääntyneet alle 21-vuotiaiden keskuudessa. Asiantuntija arvioi, että teot kasautuvat pienelle osalle nuorista.
Rojas ilmoitti Instagramin tarinat-osiossa, että hän on loukannut akillesjänteensä.
Melrose Place herätetään jälleen henkiin.
Hautakiviläjät ovat noin kilometrin päässä Lamminpään hautausmaalta.
Yhdysvallat tarkastelee omien joukkojensa sijoittumista alueella, John Kirby sanoi perjantaina.
Venäjän sisäiset kilpailut eivät ole edes menestyjille kummoinen rahasampo.
Tämä todennäköisenä pidetystä Iranin iskusta Israeliin tiedetään nyt.
Kultaisesta palmusta kisaavat muun muassa The Apprentice ja Megalopolis.