Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Январь
2020

Новости за 29.01.2020

Li Andersson: Hallituksen työllisyyshaaste on osaamishaaste – peruskoulun varassa olevien työllisyys käytännössä vapaapudotuksessa

Verkkolehti  

Hallituksen tulee ensi syksynä esitellä toimet, joilla syntyy 30 000 uutta työpaikkaa. Hallituksen itselleen asettama työllisyyshaaste on osaamishaaste, tiivistää opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson blogikirjoituksessaan puolueen verkkosivuilla. Anderssonin blogikirjoitus julkaistiin keskiviikkona, jolloin hallitus oli koolla pohtimassa työllisyystavoitteen saavuttamista. – Arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia Suomeen syntyvistä työpaikoista edellyttää korkea-asteen osaamista. Читать дальше...

Työmarkkinoilla rytisee lisää: julkisalan liitot irtisanoivat sopimuksensa, työsulku pitenee

Verkkolehti  

Lähes 600 000 kuntien, valtion, yliopistojen ja kirkon palkansaajaa uhkaa siirtyä sopimuksettomaan tilaan. Tilanne työmarkkinaneuvotteluissa kiristyy entisestään. Keskiviikkona omista toimistaan ilmoittivat työnantaja- ja palkansaajajärjestöt. Julkisalojen palkansaajien työehdoista sopivat järjestöt ilmoittivat päättäneensä irtisanoa virka- ja työehtosopimuksensa kunnissa, valtiolla, yliopistoissa ja Avainta-aloilla. Kirkon työehtosopimukset on sanottu irti jo aiemmin. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO... Читать дальше...

Yötöistä ei pääse bussilla kotiin: Pienipalkkaisen on pakko hommata oma auto

Verkkolehti  

Palvelualoilla on usein pakko kulkea töihin yksityisautolla, sillä julkiset palvelut, työajat ja työpaikan sijainti eivät mahdollista viisasta työmatkaliikkumista. Viisas työmatkaliikkuminen edistäisi pamilaisten työhyvinvointia ja vähentäisi liikenteestä syntyviä hiilidioksidipäästöjä. PAM selvitti työmatkaliikkumisen tilaa ja asenteita jäsenistönsä ja palvelualojen työnantajayritysten keskuudessa. Kyselyyn osallistui yli 9 300 työntekijää ja noin 250 työnantajayrityksen edustajaa. Viisaalla työmatkaliikkumisella tarkoitetaan kävelyä... Читать дальше...

Yksityisen sote-alan neuvottelut käyntiin – tavoitteena palkankorotukset ja irti kikystä

Verkkolehti  

”Hoiva-alan tilanne on haastavampi kuin julkisella puolella. Palkat ovat jopa kunta-alaa heikommat.” Työmarkkinakierroksella ovat keskiviikkona vuorossa neuvottelut yksityisen sosiaali- ja terveysalojen työehtosopimuksesta. Ammattiliittojen odotukset ovat samoja kuin aiemmin käynnistyneellä julkisella puolella: tuntuvat palkankorotukset, työehtojen parannuksia ja luottamusmiesten aseman vahvistaminen. Kilpailukykysopimuksen tuomat ilmaiset työtunnit on poistettava alan työehtosopimuksesta ja alan... Читать дальше...

Neuvostolta tylyt terveiset hallitukselle: politiikka liian löysää, tasapainotavoite epävarma

Verkkolehti  

”Milloin hallitus arvioi sitä, miten loput 30 000 työpaikkaa on onnistuttu luomaan?” Talouspolitiikan arviointineuvosto antaa keskiviikkona julkaistussa raportissaan tylyn arvion Suomen talouden tilasta ja hallituksen mahdollisuuksista saavuttaa keskeisimmät tavoitteensa. Kasvu hidastuu, työttömyysaste pysyy 6,5 prosentin tasolla ja 75 prosentin työllisyysasteen saavuttaminen tuntuu epävarmalta. Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisee raportin kerran vuodessa. Tämä on ensimmäinen nykyisen hallituksen aikana. Читать дальше...

Populistit juhlivat Perun kummallisissa vaaleissa

Verkkolehti  

Monet parlamenttiin pettyneet äänestivät tyhjää tai jäivät kotiin, vaikka äänestäminen on sakon uhalla pakollista. Perussa järjestettiin sunnuntaina parlamenttivaalit, jotka olivat monella tapaa erikoiset. Paikallisten aktivistien päällimmäisin huolenaihe oli, ettei ihmisiä kiinnostanut äänestää. – Vain kymmenen prosenttia perulaisista pitää parlamenttia tärkeänä demokratian kannalta, politiikantutkija Carla Toche Casalino totesi vaalien alla maan pääkaupungissa Limassa. Perussa presidentti nimittää... Читать дальше...

PAMin jäsenet kokevat toimeentulonsa vaikeutuneen, vaikka myynti kasvaa

Verkkolehti  

Erityisen vaikea tilanne on osa-aikaisilla. Palvelualojen työntekijöiden taloushuolet jatkuvat, vaikka suurten toimialojen suhdannetilanne on edelleen vahva. Oman taloustilanteen haasteet korostuvat osa-aikaisilla vastaajilla Palvelualojen ammattiliiton PAMin suhdannekatsauksessa, joka julkistettiin keskiviikkona. Kiinteistöpalvelualalla työnantajien taloustilanne ja myynti ovat kohentuneet kahden edellisen kyselyn heikomman tuloksen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan näy vastaajien oman talouden kohdalla. Читать дальше...

Työmarkkinoilla taistellaan palkoista ja vallasta

Verkkolehti  

Viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana ainoa selvästi järjestäytynyt ja koordinoidusti toiminut yhteiskuntaluokka on porvaristo ja nyt se näkyy tässä työmarkkinatilanteessa, sanoo professori Harri Melin. Metsäteollisuus pysähtyi maanantaiaamuna Paperiliiton ja Teollisuusliiton lakkoihin. Niiden perään on tulossa Metsäteollisuuden julistama työsulku. Kemianteollisuuden lakko odottaa helmikuussa. Kiistaa on kiky-tunneista, mutta paljosta muustakin. – Meille on esitetty neuvottelupöydässä muun... Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Анастасия Мыскина

Овечкин, Яковлев, Фридзон и Мыскина сыграли в падел-теннис в Турции: «Победила дружба»






Эксперты: квадратный метр после отмены льготной ипотеки не упадает в цене

Уральский банк получил награду за лучший социальный проект в стране

Педагоги получили менее 500 рублей за проведение ЕГЭ в регионах

Спортсменку из Хакасии допустили до участия в Олимпиаде