Мы в Telegram
Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Апрель
2020

Новости за 23.04.2020

Helsingin kaupunginvaltuutettu Petra Malin: Perheisiin tulisi pitää enemmän yhteyttä, mutta omatoimisuuttakin vaaditaan

Verkkolehti  

Apua tarvitsevien kartoittaminen on vaikeaa, sillä perheisiin pidetään normaalitilanteeseen verrattuna vähän yhteyttä. Helsingin vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Petra Malin on huolissaan lapsiperheiden tuen saamisesta poikkeustilan aikana. – Suurin osa lapsista ei ole paikalla varhaiskasvatuksessa tai koulussa, joten päivittäinen yhteydenpito perheisiin on vähentynyt. Tällä hetkellä meillä on vähemmän tietoa perheistä kun yleensä. Esimerkiksi Helsingissä tiedon vähäisyys näkyy lastensuojeluilmoitusten...

”Käsittämätön tragedia” – lähes puolet Euroopan koronakuolemista hoivakodeissa

Verkkolehti  

Lähes puolet Euroopan koronakuolemista on tapahtunut hoivakodeissa, sanoi Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan aluejohtaja Hans Kluge torstaina lehdistötilaisuudessa Kööpenhaminassa. Kluge luonnehti tilannetta ”käsittämättömäksi tragediaksi”. Kluge vaati tekemään enemmän sen hyväksi, että hoivakotien asukkaita suojattaisiin ja hoitajat saisivat tarvittavat suojavälineet. – Pitkäaikaista hoivaa tarjoavien hoivakotien työlleen omistautuneet, myötätuntoiset työntekijät, jotka niin usein ovat ylirasitettuja... Читать дальше...

Lohikoski laajentaisi virikesetelit väliaikaisesti kirjojen ostamiseen

Verkkolehti  

Kirjan ja ruusun päivänä tehdyn aloitteen mukaan järjestely olisi voimassa tämän vuoden loppuun. Laajennus olisi kustannusneutraali valtiolle. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski teki kirjan ja ruusun päivänä toimenpidealoitteen virike- ja kulttuurisetelien käyttöalueen laajentamisesta kirjaostoihin vuoden 2021 loppuun asti. Laajennus olisi valtiolle kustannusneutraali. Virikesetelien kulutuspotentiaali jää nyt käyttämättä. Teatterit ja museot ovat kiinni ja kulttuuri- ja urheilutapahtumat...

SAK:sta tukea oppivelvollisuuden laajentamiselle: ”Tulevaisuutta ei ole peruttu, joten siihen pitää investoida”

Verkkolehti  

Oppivelvollisuuden laajentaminen oli opposition hampaissa jo ennen koronaa ja nyt se on sitä vielä enemmän. Tulevaisuusinvestointien jäädyttämisestä puhutaan myös hallituspuolue keskustassa. SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho pitää huolestuttavina päättäjien puheita tulevaisuusinvestointien jäädyttämisestä. ”Tulevaisuutta ei ole peruttu, joten siihen pitää investoida. Osaamisen merkitystä ei voi kiistää, ja kriisistä nousemiseen tuskin löytyy tehokkaampaa keinoa kuin...

”Pohjoisen jäsenmaat eivät ole ihan rehellisiä omille kansalaisilleen siitä, että joka tapauksessa yhteisvastuullisuus lisääntyy”, sanoo EU-tutkija

Verkkolehti  

Euroopan unionissa on palattu eurokriisistä tuttuihin asemiin, kun jäsenmaat vääntävät koronakriisin taakanjaosta. Koronakriisin aikana on EU-kielenkäytössä ollut kovassa käytössä yhteisvastuu. Sitä on käytetty, kun on haluttu vastustaa tai kannattaa esimerkiksi niin kutsuttuja koronabondeja. Ne olisivat EU-maiden yhteisiä velkakirjoja, ja Suomi on vastustanut niitä jyrkästi. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni on lausunnoissaan korostanut, että Suomi vastustaa yhteisvastuullisuutta talouspolitiikassa....

Milano aikoo rajoittaa autoliikennettä koronaepidemian jälkeen

Verkkolehti  

Pohjoisitalialainen suurkaupunki Milano aikoo koronaepidemian laannuttua avata taloutensa toisenlaiseksi kuin aikaisemmin ja vähentää autoliikennettä. Milano ilmoitti tiistaina aikovansa muuttaa 35 kilometriä nyt autoliikenteen käytössä olevia katuja jalankulku- ja pyöräilyväyliksi. Milano ja sitä ympäröivä Lombardian maakunta ovat kärsineet pahimmin Italian koronaepidemiassa. Yhdeksi syyksi korkeisiin kuolleisuuslukuihin on arvioitu ilmansaasteita. Teollistunut Lombardia kuuluu Euroopan saastuneimpiin alueisiin... Читать дальше...

Jemenin tulitauko ei pitänyt edes kahta viikkoa

Verkkolehti  

Jemenillä on heikot valmiudet vastata koronaepidemiaan. Ensimmäiset vahvistetut tapaukset todettiin toissa viikolla. Jemenissä päättyy tänään torstaina tulitauko, jonka Saudi-Arabian johtama liittouma julisti huhtikuun 9 päivänä. Tulitauon oli määrä kestää kaksi viikkoa, mutta sen aikana ainakin 38 siviiliä on saanut surmansa tai haavoittunut. Kuolonuhreista viisi on lapsia. – On valtava pettymys, että taistelevat osapuolet eivät kyenneet laskemaan...

Tapahtumajärjestäjät katsovat nyt kesään 2021

Verkkolehti  

Ainakin osa tämän vuoden tapahtumiin ostetuista lipuista käy sellaisenaan ensi vuonna Yli 500 henkilön yleisötapahtumia ei järjestetä heinäkuun loppuun asti, hallitus linjasi neuvottelussaan keskiviikkona. Elokuun ja alkusyksyn tapahtumista päätetään myöhemmin. Lähes kaikki kesätapahtumat siis peruuntuvat, koska ne järjestetään kesä–heinäkuussa. Sesongin ulkopuolisista tapahtumista elokuussa suurimmat ovat Flow-festivaali Helsingissä, Helsingin juhlaviikot ja Tampereen teatterikesä. Suurten tapahtumien... Читать дальше...

Korona katkaisi lupaavan työllisyyskehityksen – tavoite oli 60000 työpaikan päässä

Verkkolehti  

Maaliskuussa työttömyys lisääntyi 6 000:lla. Tämä on vasta alkua. Lomautettuja ja lomautusuhan alla olevia on nyt yli puoli miljoonaa. Viralliset työllisyystilastot laahaavat nyt pahasti jäljessä todellista tilannetta. Tilastokeskuksen torstaina julkistamat maaliskuun luvut kertovat vielä tilanteen maltillisesta heikkenemisestä. Työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli maaliskuussa 21 000 vähemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä 6 000 enemmän. Hallitusohjelmassa työllisyysasteen tavoite on 75...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Андрей Рублёв

Итальянская забастовка: Рублёв, Котов и Самсонова вылетели с «Ролан Гаррос», Потапова обыграла Ван Синьюй






Град и ливень обрушились на Московскую область после жарких дней

На концерте «Пикника», перенесенном из-за теракта, усилили меры безопасности

Пятерых пострадавших при взрыве газа в Грозном доставили в Нижний Новгород 

BIM-платформа Tangl интегрирована с SIGNAL DOCS