Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Сентябрь
2020

Новости за 11.09.2020

Perussuomalaiset vaikenivat, kun vaalipäällikön pahoinpitelijät paljastuivat äärioikeistolaisiksi

Verkkolehti  

Heinäkuussa puolueen johto syytti tapauksesta ”ulkomaalaisia”. Heinäkuussa pahoinpidellyn perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkön Pekka Katajan murhayrityksestä on vangittu kaksi äärioikeistolaista miestä, kertoo keskusrikospoliisi (KRP). Ylen mukaan toinen vangittu epäilty on Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Teemu Kalevi Torssonen. Hän on myös Keski-Suomen maakuntavaltuuston jäsen. Torssonen on aiemmin kuulunut perussuomalaisiin, mutta muodostaa nyt yhden miehen valtuustoryhmän. Читать дальше...

Tulipaloa seurasivat yöt taivaan alla – Moriasta Suomeen 11 alaikäistä turvapaikanhakijaa

Verkkolehti  

Moriassa tuhannet siirtolaiset ja turvapaikanhakijat olivat perjantaina viettäneet jo kolmannen yönsä taivasalla. Suomi ottaa vastaan ilman huoltajaa olevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Kymmenen Euroopan unionin jäsenmaata ottaa vastaan yhteensä 400 ilman saattajaa Morian leireille saapunutta alaikäistä, kertoi Saksan sisäministeri Horst Seehofer perjantaina. Valtaosa heistä siirtyy Saksaan tai Ranskaan. Suomi vastaanottaa yksitoista ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa. Valtioneuvosto...

Hus alkaa testata koronaa tuplaten entiseen verrattuna – Yli 70 prosenttia tartunnan saaneista alle 40-vuotiaita

Verkkolehti  

Yksityinen kumppani tulee mukaan Husin koronatestauksiin, ja uutta henkilökuntaa rekrytoidaan. Viime aikoina eniten koronatestejä on tehty päiväkoti-ikäisille. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) aikoo kasvattaa koronaviruksen testauskapasiteettiaan 10 000 näytteeseen vuorokaudessa. Tällä hetkellä se on 5 000. Husin toimialajohtaja Petri Haapalahti kertoi sairaanhoitopiirin suunnitelmista Husin koronavirusinfossa. Hänen mukaansa Husilla on tällä hetkellä meneillään kilpailutus, jonka kautta... Читать дальше...

Yli 70-vuotiaita ei syrjitty koronaohjeistuksessa – ”Tavoitteena ollut hengen ja terveyden suojeleminen”

Verkkolehti  

Apulaisoikeusmies Maija Sakslin arvostelee kuitenkin sitä, että yli 70-vuotiaille annetussa koronaohjeistuksessa puhuttiin velvoitteesta, vaikka kyseessä ei ollut oikeudellinen velvoite. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n keväällä antamat ohjeet yli 70-vuotiaiden kontaktien välttämisestä eivät olleet syrjiviä, katsoo eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Ohjeiden tavoitteena oli suojata iäkkäitä ihmisiä koronavirustartunnalta. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan ohjeistus ei kohdellut... Читать дальше...

Lukašenka ja Putin tapaavat Moskovassa maanantaina

Verkkolehti  

Suurlähettiläs antoi Lukašenkalle karttakirjan, jossa Valko-Venäjä kuuluu Venäjän imperiumiin. Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin Moskovassa maanantaina. Asian vahvisti Putinin tiedottaja Dmitri Peskov. Peskovin mukaan ”työvierailun” pitopaikkaa ei ole vielä päätetty. Presidentit eivät myöskään aio pitää tiedotustilaisuutta vierailun tiimoilta. Vierailu on Lukašenkan ensimmäinen sen jälkeen, kun Valko-Venäjällä alkoivat laajat mielenosoitukset... Читать дальше...

Hallitus höllensi matkustusrajoituksia – Yli 20 maasta pääsee taas Suomeen lauantaista viikon päästä

Verkkolehti  

Hallitus nosti korkean ilmaantuvuuden raja-arvon 25:een. Hallitus kertoi tänään, miten matkustusrajoituksia höllennetään ja mitä se tarkoittaa matkustajan kannalta. Höllennykset tulevat voimaan kolmessa erässä. Ensiksi hallitus nostaa korkeamman ilmaantuvuuden maiksi ne, joiden ilmaantuvuus on enemmän kuin 25 tapausta 100 000:ta asukasta kohti edellisen 14 vuorokauden aikana. Aiemmin raja on ollut 8–10 tapausta. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi...

Ylen journalismi mediamogulien hampaissa – isot mediatalot hakevat tilaa rajoittamalla Ylen toimintaa

Verkkolehti  

Näkökulma: Ylen verkkosivut ovat ärsyttäneet suuria mediataloja jo vuosien ajan. Sisältöjen rajoittaminen on jo alkanut. Lähes 70 sanomalehtinimikettä omistavan Mediakonserni Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mielestä (HS 1.9.) Ylen sisällöntuottamista tulee rajoittaa. Keskisuomalaisen mediamogulin mielestä etenkin maakunnalliset verkossa julkaistavat uutiset ovat esteenä konsernin tulonhankinnalle. Ihmiset tilaisivat 10–15 prosenttia enemmän lehtiä, jos Yle ei tuottaisi verkkosivuilleen... Читать дальше...

Navalnyin kunto paranemassa – Venäjän poliisi haluaa kuulustella oppositiojohtajaa

Verkkolehti  

Siperian viranomaiset kertovat selvittäneensä oppositiojohtajan liikkeet. Venäjän poliisi haluaa kuulustella oppositiojohtaja Aleksei Navalnyia, kertovat viranomaiset. Navalnyi on hoidossa berliiniläisessä sairaalassa myrkytyksen vuoksi. Siperian aluehallinnon mukaan Saksan viranomaisilta tullaan pyytämään lupaa oppositiojohtajan kuulemiseen. Tämän lisäksi venäläiset haluavat olla paikalla ”kun saksalaiskollegat kuulevat Navalnyia, lääkäreitä ja asiantuntijoita”, sanottiin asiaa hoitavan Siperian alueellisen poliisin tiedotteessa. Читать дальше...



Liittoterveiset budjettiriiheen: Hoitajien panos korvattava koronan hoidossa – JHL vaatii kuntien rahoitusaseman turvaamista

Verkkolehti  

JHL korostaa, että budjettiriihessä on myös mahdollista ratkaista vanhustyön henkilöstöpula. Koronan hoidossa ja valmiuslain alaisena tehdystä riskialttiista työstä on Tehyn ja SuPerin mukaan korvattava hoitajille rahallisesti myös Suomessa kuten on tehty useissa muissa Euroopan maissa. Hoitajaliitot vaativat jo keväällä koronalisää, noin 150 miljoonan euron panostusta sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuteen. – Onko todella niin, että yhtään rahaa...

Oikeustieteen professori penää selvitystä karenssisopimuksista – sopimuksia on laadittu valtionhallinnossa jo toistasataa

Verkkolehti  

Rinteen ja Kulmunin ex-avustajille karenssin toi ripeä ilmoitus yritystoiminnasta. Tällä vaalikaudella neljä ministerien avustajaa on saanut tuntuvan karenssikorvauksen. Takeltelevan alun jälkeen valtionhallinnon karenssisopimuksia on alettu ottaa laajasti käyttöön. Arkaluontoisen tiedon suojaamiseksi tarkoitettuja sopimuksia on laadittu toistasataa, mutta aktiivista seurantaa niistä ei tehdä. Oikeustieteen professori Janne Salminen toivoo, että karenssijärjestelmästä tehdään vaalikauden päätteeksi systemaattinen selvitys. Читать дальше...

Futisvihje: Kansojen liiga käyntiin kokeiluin – Huuhkajien mestarivalmentaja viis veisasi toiveista

Verkkolehti  

Pelaajien kierrättäminen Huuhkajissa palvelee joukkuetta tulevia jalkapallon EM-kisoja silmälläpitäen. Kun Black Lives Matter -hengessä polvistunut Glen Kamara nosti viime viikon torstaina Olympiastadionilla nyrkkinsä ilmaan, melkein silmälasit huurtuivat. Hetkeen tiivistyi paljon: paitsi, että ajankohtainen viesti on Kamaralle sattuneesta syystä taatusti erityisen läheinen, olivat tunteet muutenkin itse kullakin pinnassa pitkän odotuksen päätyttyä ja miesten maajoukkueen päästyä viimein...

Vexi Salmi oli menneen maailman viimeinen kulmakivi

Verkkolehti  

Tiistaina kuolleen sanoittajamestari Vexi Salmen mukana päättyi kokonainen aikakausi. Jotenkin näin sen muotoili Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine tv-uutisissa. Ja näinhän se on. Salmi oli last man standing siitä joukosta, joka kuvitti sanoin ja sävelin kansakunnan mielenmaiseman silloin, kun sen vielä pystyi tekemään yksittäisillä lauluilla. Edellinen siitä joukosta kuollut oli tangolaulaja Reijo Taipale. Toivo Kärki, Unto...

Silvia Modig: Mitä EU tekee HLBTIQ+ -ihmisten oikeuksien eteen?

Verkkolehti  

Kun minut valittiin eduskuntaan vuonna 2011, olin Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali naiskansanedustaja. Tuntui, että lehdistöä eivät kiinnostaneet poliittiset tavoitteeni vaan se, että olin rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa. Jos annoin haastattelun asuntopolitiikasta, vähintään ingressissä oli viittaus homouteeni. Vaikka se välillä ärsytti, ajattelin että hyvä näin. Ajattelin sitä nuorta, joka on kylänsä ainoa homo ja joka lukee...

Vasemmistoliitto tähtää ekologiseen rakennemuutokseen

Verkkolehti  

Vasemmistoliiton periaateohjelman uudistamiseen tähtäävä prosessi alkoi tällä viikolla puheenjohtaja Li Anderssonin linjapuheella verkossa järjestetyssä Tulevaisuuden vasemmisto -tapahtumassa. Periaateohjelma vetää visioita pitkälle tulevaisuuteen. Vasemmistoliiton keskeinen tehtävä on luoda uskoa tulevaisuuteen. Anderssonin mukaan puolueen tulee olla vaihtoehto leikkaamiselle ja kipeille päätöksille. Puolue puhuu vahvasti lasten ja nuorten hyvän tulevaisuuden puolesta. Puolue haluaa vaatia rohkeasti... Читать дальше...

Amispohjalta ministeriksi? Paikkansapitämättömiä väitteitä ja vähättelyä

Verkkolehti  

Mahdollisuus nousta amispohjalta ministeriksi aiheutti myrskyn vasemmistoliiton kansanedustajan Jussi Saramon kohdalla. Panettelu alkoi sosiaalisessa mediassa. Kun vasemmistoliiton puoluehallitus ilmoitti sunnuntaina, että se esittää puolueen varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Jussi Saramoa puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin sijaiseksi, alkoi panettelu ja kritiikki. Ensin ihmeteltiin sitä, onko Saramon koulutus riittävä, kun hän on ammattikoulun käynyt datanomi ja jättänyt lukion kesken. Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Кирилл Скачков

Скачков и Тайлакова выиграли соревнования по настольному теннису на Играх БРИКС






Главные загадки Михаила Ломоносова

«Russpass-журнал» подготовил тематический маршрут к 135-летию со дня рождения Анны Ахматовой

Права инвалидов обсудили в прокуратуре в Реутове

Ефимов: В Южном порту построят более 400 тыс. кв. м деловой инфраструктуры