Мы в Telegram
Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Декабрь
2020

Новости за 08.12.2020

Sarkkinen oikeusvaltiosta: Perussuomalaiset yhä vahvemmin osa eurooppalaista äärioikeistoa

Verkkolehti  

”Ei kai puolue halua varata myös itselleen vapautta lakkauttaa lehtiä, ohjailla oikeuslaitosta ja estää opposition toimintaa?” Kansanedustaja Hanna Sarkkinen pitää kylmäävänä, että gallupien mukaan suurinta suosiota nauttiva perussuomalaiset halveksuu avoimesti oikeusvaltiota. Tämä tuli näkyviin, kun perussuomalaiset vastustivat hallituksen pyrkimyksiä sitoa EU-varojen käyttö oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. ”Perussuomalaisten mukaan EU voi siis jatkaa rahan jakamista maille, jotka avoimesti...

Kolmas suuri koulutusloikka

Verkkolehti  

Paavo Arhinmäki liitti oppivelvollisuusuudistuksen sata vuotta sitten säädettyyn lakiin oppivelvollisuudesta ja viitisenkymmentä vuotta sitten päätettyyn peruskouluun. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki liitti oppivelvollisuusuudistuksen historialliseen jatkumoon, kun lain ensimmäinen käsittely tiistaina alkoi. – Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta yhdestä merkittävimmistä päätöksistä. Vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuudesta. Siitä lähti se pitkä tie, jossa on huolehdittu koulutuksesta... Читать дальше...

Trumpin saumat haastaa vaalitulosta hupenevat jälleen – turvasatamapäivä sinetöi tuloksen useimmissa osavaltioissa

Verkkolehti  

Presidentin yritykset painostaa osavaltioiden lainsäätäjiä eivät ole johtaneet tuloksiin. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin mahdollisuuksilta haastaa presidentinvaalien tulosta oikeusteitse menee tänään jälleen yksi tie tukkoon. Tiistai 8. joulukuuta on Yhdysvaltojen vaaliprosessissa tänä vuonna niin sanottu turvasatamapäivä. Se merkitsee sitä, että jos osavaltio on vahvistanut vaalituloksensa tähän päivään mennessä, ei niitä voi enää kyseenalaistaa oikeusteitse ja esimerkiksi...

Väino Linna aiheena lauantaina KU:n kirjallisuuspiirissä

Verkkolehti  

Kansan Uutisten toinen kirjallisuuspiiri puhuu Väinö Linnasta, jonka juhlavuoden kunniaksi on julkaistu useampikin kirja. Linnan syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta 20. joulukuuta. Kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toijosen vetämässä kirjapiirissä 12.12. klo 14 keskustelijoina ovat kirjailija, tutkija Panu Rajala ja kirjallisuudentutkija, runoilija Toni Lahtinen. Keskustelussa ruoditaan kahta juhlavuosikirjaa, jotka ovat Rajalan toimittama Päivä on tehnyt kierroksensa – Väinö...

Sote-palvelujen isot ulkoistukset loppuvat, Li Andersson sanoi eduskuntaan lähteneestä uudistuksesta

Verkkolehti  

”Julkisella sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksella ei tule kasvattaa monikansallisten yhtiöiden voittoja.” – Vasemmistoliitolle tärkein yksittäinen asia on ihmisten yhdenvertaisuus. Sen pitää meidän mielestämme olla tämän uudistuksen lähtökohta ja koko suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisen keskeisin lähtökohta. Näin vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson luonnehti tiistaina eduskunnalle annettu sote-uudistusta . Hän perusteli sitä, miksi näin paljon käytetään... Читать дальше...

Sote eteni eduskuntaan – Suomeen tulee 21 hyvinvointialuetta

Verkkolehti  

Uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alussa. Aluevaalit järjestetään jo vuonna 2022. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saadaan tällä kertaa maaliin asti, uskoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Hän esitteli massiivisen sote-kokonaisuuden medialle tiistaina aamupäivällä. Esitys sisältää yhteensä 50 lakiesitystä. Esitys annettiin tänään eduskunnalle. Lähetekeskustelu siitä käydään maanantaina 14. joulukuuta. Esitystä on tarkennettu lausuntokierroksen palautteen ja...

Uusi akkutehdas tuo Uuteenkaupunkiin 200 työpaikkaa – ”Laajennus on mittava”

Verkkolehti  

Autonvalmistukseen keskittynyt tehdas laajenee nopealla aikataululla akkujen suursarjatuotantoon. Valmet Automotive kertoo käynnistävänsä mittavan laajennuksen Uudenkaupungin autotehtaalla rakentamalla uuden akkutehtaan. Aiemmin autonvalmistukseen keskittynyt tehdas laajenee nopealla aikataululla myös akkujen suursarjatuotantoon. Akkutuotanto on tarkoitus käynnistää Uudessakaupungissa jo ensi vuoden aikana, ja se tuo tehtaalle merkittävän määrän uusia työpaikkoja. Valmet Automotivella on jo akkutehdas Salossa... Читать дальше...

90-vuotias Margaret Keenan sai ensimmäisen koronarokotuksen

Verkkolehti  

Britanniassa on aloitettu tänään koronavirusrokotukset. Ensimmäisenä rokotuksen sai Margaret Keenan, joka täyttää ensi viikolla 91 vuotta. Hän iloitsi siitä, että pääsee pian viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa oltuaan itsekseen suurimman osan kuluneesta vuodesta. Britannia rokottaa ensimmäisinä terveydenhuollon työntekijöitä, yli 80-vuotiaita ja hoivakodeissa työskenteleviä. Maa on tilannut 40 miljoonaa annosta lääkejättien Pfizer ja Biontech kehittämää...

WWF: Australian ennennäkemättömät maastopalot vaikuttivat arviolta 60000 koalaan – yli kolme miljardia eläintä jäi palojen alle

Verkkolehti  

Noin vuosi sitten riehuneet ennennäkemättömät maastopalot aiheuttivat vahinkoa noin 143 miljoonalle nisäkkäälle, 181 miljoonalle linnulle ja lähes 2,5 miljardille matelijalle. Australiassa arviolta yli 60 000 koalaa kuoli, loukkaantui tai joutui esimerkiksi pakenemaan uusille alueille ennennäkemättömissä maastopaloissa noin vuosi sitten. Asia selviää ympäristöjärjestö WWF:n tuoreesta loppuraportista, josta on kertonut muun muassa brittilehti Guardian. Australian WWF kertoi jo...

Köyhyysongelman hoito ei ole rahasta kiinni

Verkkolehti  

Kansainvälinen riippumaton avustusjärjestö Oxfam arvioi, että verottamalla rikkainta yhtä prosenttia ihmisistä 0,5 prosenttia nykyistä enemmän kymmenen vuoden ajan syntyisi 117 miljoonaa uutta työpaikkaa terveydenhoidon, koulutuksen ja vanhustenhoidon strategisille sektoreille. Kymmenen prosenttia veroparatiiseihin kätketyistä varoista tuottaisi saman tuloksen. Maailman köyhyysongelman hoito ei ole ainakaan rahasta kiinni.  OECD:n tilastojen mukaan keskimääräinen yritysverotus on laskenut 28 prosentista... Читать дальше...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Ролан Гаррос

Бывшая российская теннисистка спела гимн Франции: «Я здесь дома»






Фальсификация истории меликств Арцаха (Карабаха) в азербайджанской историографии

В Подмосковье пьяный вор уснул на месте преступления

Разогрев с рынка: кондиционеры в РФ продаются в разы лучше вентиляторов

В Приморье пенсионерка отдала полмиллиона телефонным мошенникам