Добавить новость
ru24.net
Verkkolehti
Апрель
2022

Новости за 06.04.2022

Majaoja-palkinto Anni Kytömäelle

Verkkolehti  

Koronarajoituksista johtuneiden palkinnonjakotilaisuuksien siirtymisen vuoksi 15 000 euron suuruinen vuoden 2021 Majaoja-palkinto ojennettiin keskiviikkona luontokartoittaja Anni Kytömäelle hänen taiteellisista ansioistaan kirjailijana ja kauaskantoisesta työstään luonnon monimuotoisuuden vaalijana. Kytömäki on julkaissut kolme romaania. Hänen kolmas teoksensa Margarita (Gummerus, 2020) sai vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Teoksensa Kytömäki on omistanut maan ja veden hiljaisille ... Читать дальше...

Tarvittaessa laitamme vaikka koko valtakunnan kiinni, uhkaa kehysriiheen pettynyt JHL

Verkkolehti  

”Valtakunnan ykköspäättäjiä ei tunnu pätkääkään huolettavan, että nykyisellä palkkatasolla varhaiskasvatus ja muut julkiset palvelut ovat pian kriisissä, kun ammattitaitoista henkilökuntaa ei saa mistään pienipalkkaiseen työhön.” Palkankorotuksiin on löydyttävä rahaa tai edessä on vakava kriisi elintärkeissä palveluissa, hallituksen kehysriiheen pettynyt JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo. Liitto on pettynyt siihen, ettei hallitukselta löytynyt rahaa kunta-alan ammattilaisten vaatimaan...

Sosiaali- ja terveysministeri Sarkkinen: Vasemmistoliitto ei ole valmis viemään ”pakkotyölakia” eteenpäin

Verkkolehti  

Vasemmistoliitto ei ole valmis viemään hoitohenkilöstön ”pakkotyölakia” eteenpäin. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas) ilmoitti asiasta maanantaina hallituksen sote-ministerityöryhmässä. Vasemmistoliitto ei ole valmis viemään niinsanottua hoitohenkilöstön pakkotyölakia eteenpäin. Kyse on potilasturvallisuuslaista, jonka nojalla hoitajalakon piirissä olevaa hoitohenkilöstöä voitaisiin määrätä välttämättömäksi katsottuun suojelutyöhön. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas) kertoi asiasta twitterissä keskiviikkona. Читать дальше...

Saramo: Aika lunastaa lupaukset julkisen sektorin palkkakuoppien korjaamiseksi

Verkkolehti  

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja pitää tärkeänä, että hoitajia koskeva ”pakkolaki” ei mennyt heittämällä läpi. Keskiviikkona alkoivat uudet kunta-alan lakot Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemelle ja Turussa. Uusien kaksipäiväisten lakkojen piirissä on esimerkiksi opettajia. Viimeksi opettajat ovat olleet lakossa vuonna 1984. 25 000 hoitajaa on ollut lakossa viime perjantaista alkaen. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon mukaan nyt on aika lunastaa...

Modig vaatii Venäjä-pakotteita koko energiasektorille Putinin sotakassan ehdyttämiseksi

Verkkolehti  

”Jos energiapakotteita ei kiristetä, EU ostaa edelleen venäläistä fossiilienergiaa sadoilla miljoonilla euroilla päivässä.” EU:n komissio esitti eilen tiistaina uusia Venäjän vastaisia pakotteita. Niihin kuuluisivat kivihiilen tuontikielto Venäjältä sekä venäläisten laivojen pääsyn estäminen Euroopan satamiin. Myös venäläisten alusten ja kuorma-autojen pääsyä EU:hun rajoitetaan ja neljän keskeisen venäläispankin pakotteita kiristetään. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi...


Спорт в России и мире

Новости спорта


Новости тенниса
Большой шлем

Рублёв и еще два российских теннисиста не сыграют на Олимпиаде в Париже






Назван продукт, который помогает вырабатывать эндорфин

Помощник госсекретаря США нанесет визит во Вьетнам

NYT: Запад обеспокоен, что Россия превратит КНДР в мощную ядерную державу

Суд продлил срок ареста замминистра обороны РФ Тимура Иванова до 23 сентября